United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kenties missä hän minua Vartioi nyt väijyksissä, Kuin minä Suvantolaista. Voipi nuolta katkerata Kätkeä povensa alla Minun vaivaisen varalta. Kun näkevi kuusen alla Väijyväni Väinämöistä, Jo salassa murroksesta Nopsan nuolen linkoavi Masmalooni, maksahani: Miks ei tehtykin minulle Silmiä joka sivulle, Joka kulmalle käsiä, Nähdäkseni, lyödäkseni Joka surman suuta vasten. Missä veikot viipynette?
Huutaen iliolaisia päin rivit karkasi taajat; kaikupa vastaan soi vavisuttava laivojen puolta. Mutta kun urhean Patroklon näki iliolaiset kanss' ajomiehen rientävän päin asu välkkyvä yllään, kaikki he kammahtui, rivit alkoi horjua heiltä, luulivat nopsan Akhilleun näät he jo laivojen luona pois vihan riisunehen, sopumieleen suostuen jälleen; vilkuivat joka mies, kuhun turmaa karkota tuimaa.
TASSO (yksin). Oliko unta vain se, hyljännytkö on sinut kaunis houre äkisti? Sun uni vanginnutko korkeimman on riemus päivänä, ja painaa nyt ja sortaa raskain kahlein sieluasi? Niin, valveillas ja unelmissas oot sa. Miss' ovat hetket, jotka seppelein pääs ympärillä äsken karkeloivat? Ja päivät, jolloin henkes vapaa kaiho luo ehti taivaan äärten siintäväin? Viel' elät kuitenkin ja tunnustelet sä itseäs, et tiedä, elätkö. Syy minun liekö, liekö jonkun toisen ett' täällä rangaistusta kärsin nyt? Ma rikoinko, kun kärsiä mun täytyy? Vikani eikö ole avu vain? Loin häneen silmäni, ja hyvä tahto ja toiveherkkyys sai mun yltymään: on muka ihminen, kell' ihmisen on ulkonäkö. Syli avoinna mä häntä vastaan kävin, mutta lukot ja salvat tunsin vain, en sydäntä. Oi, viisaastihan olin ajatellut, kuin vastaanottaisin mä miehen sen, jot' ennakolta epäluuloin katsoin! Vaan mitä sulle koskaan tapahtuukaan, niin tähän varmuuteen sä kiinnittäy: oon armaan nähnyt! Edessäin hän seisoi! Hän puhui mulle, häntä kuuntelin ma. Tuo katse, ääni, sanat lempeät, mun on ne iäti, ei niitä ryöstää voi aika, sallimus, ei onnen oikut! Jos saikin silloin liian nopsan lennon mun sieluni, jos liioin yltyä soin povessani liekin, mi nyt kalvaa mua itseän', ei kaduttaa mua voi se, eloni ikimennyttä jos oiskin. Mä hälle vihin itseni ja riemuin sit' tottelin ma viittausta, mi vei mun turmioon. Niin olkoon! Ansainneeni oon sentään todistanut luottamuksen tuon kalliin, joka mua virkistää, nyt vielä virkistää, kun eteeni jo kaameana pitkän murhe-ajan yösynkkä portti aukee. Tehty on se!
Vaan sopavasket välkkyvät yltään ottivat kaikki ja riisuivat hevot hirnuvat irti, nopsan Akhilleun laivan luo luvutonna jo maahan istuivat, ja hän laati nyt peijais-atrian runsaan.
Tydeun poika hän kaikeltaan minust' on sotimieli, tuo sama kilpi on, tuo kypär' on neliharja, ne tunnen, myös hevot tunnen nuo, mut siltikin lie jumal' ehkä. Vaan jos on, kuin varon, ihminen tuo, raju Tydeun poika, noin jumalturvatt' ei hän raivoa; vaan liki seisoo kai joku kuolematon, utu kaihtava ympäri olkain, nopsan nuolenikin pois torjui, kääns ohi käymään.
Mut yöllä parress' ylvään pään se nostaa havahtain: se näkee sodan tanteret ja ratsuin korskunan ja väräjävät sieramet ja nopsan kuoleman. Syyslehtiä. Noin monta sydänlehteä, noin monta syystunteen tumman punaamaa ja karistamaa kätes pienoisen! Mut tuskin katsot niitä, kaunoinen, vain yli kiidät kisaas viatonta ja kisamielin tappavaa.
Kohta kun kulkue tuo tuli rantaan viljavan Troian, maalle he nous perätysten, kuss' oli veettynä taajaan laivat myrmidonein liki haahta Akhilleun nopsan. Luo pojan huokaavan emo korkea riensi ja kietoi rakkaan pään sylihinsä ja ratkesi itsekin itkuun, noin sanat siivekkäät polotellen laati ja lausui: "Miksikä itket, lapsi? Mi noin mure mieltäsi murtaa? Kerro jo, mult' älä peitä!
Kunpa hän ei vain keksisi, kun kedon poikki ma karkaan muurien luota, ei mua vainoten saavuttais jalan tuomana nopsan! Silloin kuoleman impiä en ikiviepiä välttäis, 565 sill' ei ihminen ainoakaan vedä vertoja hälle. Entä jos ottelemaan kera käynkin muurien alla!
Vain vähän vanhemp' on mua Aias, mutta Odysseus polvea ammoist' on, mies entiskausien kansaa, vaan yhä virkku on äijä hän viel', ett' ei kera kilpaa juosta akhaijit muut hevin jaksane paitsi Akhilleus." Haasteli noin kehumiksi hän nopsan Peleun poian.
Vaan mene Aiaan nopsan luo sekä Fyleun poian, nuoremmaksesi nuo havauttele, kun mua säälit." Virkki, ja kellervän uros ylleen leijonantaljan, maahan yltävän, heitti ja koppoi vartevan keihään, lähti ja päälliköt nuo havautti ja toi tykö toisten. Mutta kun joutuivat he jo vartiojoukkojen luokse, eivät johtajan yhdenkään toki nukkuvan nähneet; valveill' istuivat tamineissaan kaikki he siellä.