United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin pantteri käy saloviidan sankeikosta päin ajajaansa ja mieless' ei ole pelkoa lainkaan, koirien haukunnan kun kuulee, ei pakotuumaa; vaikka jo pyytäjän pisto sen haavoittaa tahi heitto, keihästettynäkään ei raivostaan peto raukee, ennenkuin hänet saavuttaa tai sortuvi surmaan: noinp' Antenorin poika nyt aimon, kuulu Agenor, väistyä mielinyt taistelematt' ei kanssa Akhilleun.
Entä jos lasken pois kupukilven, pois kypäränkin raskaan riisun, keihään myös panen muuria vasten, kuulun Akhilleun luo menen itse ja hält' anon rauhaa, tarjoan pois Helenen kera kaikkien aartehiensa, jotka Aleksandros toi kerran laitavin laivoin Ilioniin tämän toi sodan syyksi ja syttymiseksi Atreun poikien haltuun taas, tavaroistapa tarjoon muistakin puolet pois, tasan kesken akhaijien kaikkein, kansan vanhimpain valan annan vannoa sitten, rahtuakaan jaost' ett' ei kätketä, vaan tasan kaikki armaan kaupungin varat vauraat kahtia pannaan?
Vaan sen itse jo nään, kun on täällä Makhaon, joukkojen päämies. Nytpä Akhilleun luo heti riennän viestini viemään. Tunnet, korkea vanhus, kuink' ylen kiivas on mieli miehen tuon; pian syyttää vois viatontakin vielä." Hällepä vastasi näin hepourho Gerenian Nestor: "Noin mikä sitten akhaijeist' on nyt huoli Akhilleun, keit' ase iskenyt lie?
Virkkaen noin tamineet emo kuoloton laski Akhilleun jalkojen ääreen; kalskahtain sovat soi taesorjat. Peljästyivät myrmidonit, ei katsoa niihin tohtinut ainoakaan, sitä säikkyi. Vaan näkö niitten nosti Akhilleun vimmaa vain; tult' iskivät tuimaa kulmien alt' uron silmät, kuin salamoita ne säihkyis; koppoi maasta hän riemahtain jumal-antimet uljaat.
Vaan minä lausun nyt, mink' arvelen itse ma parhaaks, sill' ei neuvoa oivempaa ole keksivä kenkään, kuin mitä mietin nyt sekä miettinyt aikoja ennen siit' olen alkain, kuin otit Briseun tyttären sorjan luota Akhilleun suuttunehen sinä, korkeasynty; suoneet emmepä ois sitä suinkaan.
Eip' ois ennen saattanut koskaan noin soramultiin sortua tuo kypär' uhkeatöyhtö, näät jumalaisen Akhilleun pää sitä suojana kantoi sorjall' otsallaan; vaan nytpä sen Hektorin päähän siirsi jo Zeus; liki häntä jo näät oma kuolema liikkui.
Vaan katon alle sa käy ja Akhilleun polvia kiedo, kautt' isän vannottain sekä äidin suortuvakaunon, myös pojan armaan, ett' ois heltyvä ankara mieli." Virkki ja riensi jo pois asumuksiin ylhän Olympon Hermes; vaunuiltaan Priamos heti laskihe maahan, vartiaks Idaios jäi vaunujen, vankkurienkin, vaan majasuojaan riensi jo vanhus, kussa Akhilleus istui, suosima Zeun.
Kun sotaärjyisen minä Aiaan kuulisin äänen, kahden taas kävisimme jo vaikk' ikivaltojen voimaa uhmaten ottelemaan, viel' ehkä Akhilleun haltuun ruumiin saattaisimme; se ois tuhon lohtuna sentään." Noin sydämessä ja mielessään kun sankari mietti, ehti jo iliolaiset luo, etumaisena Hektor.
Jos näet hengiss' Antilokhon, jalon Nestorin poian, aimon Akhilleun luo hänen joutua käske ja viedä viesti se, että jo hältä on kaatunut kumppani rakkain."
Noinpa hän itki, ja immet muut kera myös, näkösyynä sankarin surma, mut aatoksiss' oman kohtalon orpous. Mutta Akhilleun luo tuli, pyyteli vallat akhaijein, että hän eineen söis, vaan huoaten kielsihe urho: "Kumppanit kullat, mulle jos mieliks olla ken aikoo, ruokaa, juomaa virvokkeeks sydämelleni älkää vaatiko nauttimahan, kun haikea murhe on mulla. Varron laskuhun auringon, enk' uuvu ma silti."