United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuorten poikain vierellä näkyi ihania impiä, mustasilmäisiä ja kaino-eljeisiä. Valosta luodut ja niinkuin valo heloittavaiset, nämät hemmellään ihastuttivat sekä silmää että sydäntä; heidän kasvonsa paistoivat lauhkeammalla paisteella kuin kuu paistaa pilven takaa tullessaan.
Jo loppui autio yksinäisyys, jo virtasi valoa ja lämmintä hänelle vastaan. Hän näki tuhansittain ilman ihania impiä, mitkä joko liitelivät sinne ja tänne ympäristössä, tai venyivät rusoreunaisten pilvein helmassa. Kaikki he olivat loistavan sinertävässä puvussa, kaikki lempeitä ja suloisia näöltään. Pellervoinen joutui jo vähän hämilleen.
Se mielukkaimmin pussta'han mun vie, Siell' aava nummi on sen kotopaikka; Se vainun saa jo, kosk' on sinne tie, Jo hyppää, hirnuu, tömistää yht'aikaa. Pidätän aina kyläin kohdallen, Miss' impiä on kuni mehiläistä, Ma kauneimmalta pyydän kukkasen, Karautan taas kuin tuuli poies näistä.
Kunpa hän ei vain keksisi, kun kedon poikki ma karkaan muurien luota, ei mua vainoten saavuttais jalan tuomana nopsan! Silloin kuoleman impiä en ikiviepiä välttäis, 565 sill' ei ihminen ainoakaan vedä vertoja hälle. Entä jos ottelemaan kera käynkin muurien alla!
He kiittävät tavaroitaan, he avaavat uusia, ennen puoleksi suljettuja ovia. Joka huoneessa näkyy siellä ainoastaan yksi tyttö vanhan orjattaren vartijoimana. Venheelliselle kauniita naisia Guuriasta on onnistunut huomaamatta päästä yli meren. Näitä ihania impiä täten näytellään. Loistavat puvut, helmet ja koristeet heitä kaunistavat.
Hän lensi tähdestä toiseen ja joka tähdessä tapasi hän ihania impiä, jotka ahkerasti kutoa helskyttivät loistavata kangasta. Mutta Tähettäret eivät omineet sitä kultaista miekkaa, jota Pellervoinen halusi saada. Otavatar, jonka luokse pellon poika viimein saapui, neuvoi häntä menemään joko Kuutalaan tai Päivälään, joissa hän luuli senlaisen miekan löytyvän.
Kaikki on käynyt niin kummalliseksi; uutta en enää ma uskoa keksi, laulan ma siks, mitä ennen ma lauloin, kun ijän kultaisen impiä kauloin, mietin ma taapäin, taapäin ma taivun, muistojen muinaisten helmahan vaivun,
»Oi, Sampsa Pellervoinen! kunpa olisi sinulla siivet niinkuin on linnulla, niin lentäisitpä korkeuteen taivaan kaarelle noita ihania impiä puhuttelemaan.» »Siivet niin tottakin.» Nyt selveni Pellervoiselle keino oivallinen. Hän otti siivet kontistaan, kiinnitti ne olkapäihinsä ja kohosi ylös ilmaan. Kuta korkeammalle hän nousi, sitä keveämmäksi kävi lentäminen.
Mut ois hänen turvata tullut taivahisiin; eip' ois vihoviimeiseksi hän jäänyt. Vaan jos on surku sun häntä ja niin rakas sulle hän lienee, vaskea, kultaa on majas kukkuranaan, ylen paljon lampait', orheja on kaviokkait', impiä sulla; hälle sa palkinnot moniverrat niist' ota sitten tai heti kohta, sen että akhaijit mainita mahtais.
Levitän leuat, aaltoja ahmaan, ne kuivuu, kun kurkkuuni käyvät; ajelen impiä, aallon kukkia, ne kuolee, kun povelleni painuu; myllerrän myrskyn, juon maata, merta ja pintoja pirstatun haahden, kultia, päärlyjä, myös ihmisverta ja rintoja neitien nuorten, ei sammu mun sieluni ijäinen imu, ei kostu tulipuna-kieli.