United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
KERTTU: Mikä hänellä on? Terve kuin pukki. Siinä vain suotta kuvattelee. Kah, nousetko! Eikö ole sanasta apua? INKO: I-ihmiset, hyvät ihmiset Kerttu sulkee oven vihaisesti heidän perästään. Inko vaipuu väsyneenä lautsalle ovensuuhun. SINIKKA (sulatellen hänen sormiaan): Elätkö vielä, armas?
Millä hellällä tarkkuudella hän vuosi sitten olikaan tarkastellut sen ensimmäisiä lehtisilmikoita, jotka todistivat hänelle, että hänen lemmittynsä eli eikä ollut paleltunut talven kylmässä! Tammi oli vielä lehdetön: oli aika kysyä siltä: elätkö vielä? Mutta tänä vuonna ei Paul muistanut katsahtaakaan sinne päin. Hänellä oli muuta ajattelemista; hajamielisenä hän kulki ohi. Hän saapui portaille.
Ei pakoita tuntoani, Ei sano: rakasta tuota, Tuota ei vihata käske. Luonto suo sydämmen luonnon Oikeuttansa ajella. Täällä nyt rakastan teitä, Kotituulet, lehto, lähde. Rakastan kotiväkeä, Veikkoakin hurjapäätä. Kirriäkin. Kirri rukka! Elätkö? Oletko kuollut? Kuollutko poloinen Kirri! Olit niin hyvä ja häijy. Rakastitkohan minua? Minäkin ehkä sinua. Rakastinko? tietäisinkö!
Hiljaa ja huomaamatta oli Kornatus saapunut likemmäksi tarkemmin nähdäksensä vastatullutta. Niilo Larsson! huudahti hän äkkiä. Hugg, vastasi ruotsalainen. Elätkö vielä, ja samassa tuokiossa syleilivät he toisiansa. Ovat tuttuja, ihmettelivät nuoret hiljakseen. Mutta eihän Kornatuksen nimi ole Hugg, kysyi eräs rekryytti.
Elääkö majuri? kysyi hän kiivaasti mutta epävarmalla äänellä rouvalta, jonka hän nyt huomasi Tapanin vuoteen ääressä. Majurinrouva ääneti kääntyi häneen selin ja riensi estämään häntä pääsemästä majurin vuoteen luo. Nyt näki Tapanikin vastatulleen, tunsi veljensä ja ojensi hänelle kätensä. Martti riensi penkin ääreen, vaan ei saanut sanaa suustaan. Elätkö sinä Martti? kysyi kuoleva. Elän!
Missä Fredrikin rykmentti nykyään oli, emme tienneet! Se oli minulle kova koetus, sillä minä olisin mielelläni tahtonut joka tunti lähettää sähkösanoman kysymyksellä: Elätkö vielä? Koeta vähä hillitä levottomuuttasi sanoi isäni eräänä päivänä, muutoin voit helposti uudelleen sairastua. Mitä merkitseekään kaksi päivää ilman tietoja turhia!
Tuoll', armas, seppelehen ikuisista Enkelit sitoo sinisirkkuisista; Ei siihen koske miekka himoisen. Siell' Aksel, kirkastumia vastaas tullen, On ansaitseva sinut, ainoisen, Miss' sula rakkaus ei rikos mullen. Hyvästi, Valpurini! Wilhelm tulee, Valpuri hänen muassaan. WILHELM. Hän viel' elää. Sa kuulitko? Hän Valpuria maini. VALPURI. Ma sain jäähyväisensä viimeisen. Oi, Aksel, elätkö?
Hän voihkasi!... Johanna, lapseni! elätkö sinä? Johanna, rakkaani!... älä mene pois minulta! Herra Jumala...! pelasta hänet! Voi taivaan Herra, armahda minua!... älä tee minua oman lapseni murhaajaksi! Armoa! armoa! Johanna ... omani!
Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, suli yhteen sekavaksi, veren ja savupilvien täyttämäksi unelmaksi, josta laukausten ja kuolinvoihkausten keskeltä nousi esiin ainoastaan hirveä kysymys: Elätkö yhä vielä? Ja tällä kysymyksellä tervehti häntä ensiksi päivänvalo, kun hän kuukausimäärin kamppailtuaan elämän ja kuoleman vaiheilla jälleen palasi tajuntaansa.
PAIMEN. Kuudennessa. MARTTI. Oikein vastattu. Kyllä sinä katkismukses osaat, mutta elätkö sen mukaan, junkkari? Mutta kas tässä pieni muistutus. PAIMEN. Te ette saa lyödä minua. MARTTI. Niinkö rukoilet? Herra Martti, antakaat armon olla oikeuden sijassa ja helpottakaat vähän hyvin ansaittua rangaistustani; sano niin, ja pääsetpä vähemmällä. PAIMEN. Te ette saa lyödä minua. MARTTI. Vai niin!