United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koira älähti, käveli ovensuuhun, pysähtyi siinä ja asettui unisena istua kököttämään. Ensin vain haukotteli kertasen, pitkään, ihan kuin haikeasti ulahtaen. Kärpänen kiusotteli, sen kuonon ympäri lennellen ja joskus kuonosta nipistäenkin. Kuin unissaan tavoitti koira lopulta haukata sen suuhunsa. Ei onnistunut. Leuvat vain siinä unessa loksahtivat vastatusten tyhjinä.
Niinkuin Pietarin kirkko on rakennettu sille kalliolle, joka on sen perustus ... jolle ... virkkoi erakko, silmissä viaton, lapsellinen ilme. Hän oli istuutunut ovensuuhun ja kuunnellut siitä. Kaikki kääntyivät häneen, ja syntyi hetken äänettömyys. Niin, jatkakaa vain, sanoi hän punastuen ja hiukan hämillään. Tehkää hyvin ja sanokaa itse... Minä sanoin jo...
Kun ensimmäinen virrenvärssy oli loppunut, ilmestyi Paloniemen Juhani ovensuuhun väkijoukkoon. Hän höpisi jotakin itsekseen, silmät paloivat levottomasti, ja laihat kasvot värisivät. Kun hänelle toimitettiin sija penkille, istui hän siihen varovasti, ympärilleen tähyillen. Sitten veisattiin toinenkin värssy. Juhani ei liikkunut paikaltaan, mutta katseli yhä eri tahoille.
Hän oli lämpimässä huoneessa käynyt punaposkiseksi, hänen vaalea tukkansa oli kauniissa kiharoissa otsan ympärillä, ja hänen siniset silmänsä näyttivät syviltä ja haaveksivilta. Hän jäi ovensuuhun seisomaan ja kumarsi kainosti. No Sakki, sanoi provasti, tahdotko lakata postilaukkua kuljettamasta ja ruveta lukemaan? Häh? Lukemaanko? kysyi poika, ja hänen silmänsä välähtivät.
Tuvan ovi avautuu, Lalli näkyy kynnyksellä, piispan lakki päässään, kirves kädessään. LALLI etenee mykkänä ovensuuhun. KERTTU: Isä! LALLI: Terve taloon. INKO: Hän tappaa! KERTTU: Lalli! Mitä olet tehnyt? LALLI pudistaa päätään hitaasti. KERTTU: Kaadoitko karhun? LALLI: Tapoin jalon tenavan. LALLI (päätään nyykähyttäen): Sinikka! (
Kartanonvouti, joka oli pysähtynyt ovensuuhun, pyöritellen karvalakkiansa käsissään, katsoa vilkasi ensin pieksinpenkkiin, sitten Elliin ja ymmärsi heti minkä vuoksi häntä oli kutsuttu. Nyt kuului vierashuoneesta puhelua. Toisena puhujista oli nimismies, toisena nuori Skytte, joka oli palannut kävelyltään metsässä ja talonväeltä saanut tietää, mitä oli tapahtunut.
Halla oli ollut pakottajana; se ajoi pesästä pojat kenties useampia vuosia ennemmin kuin tähän aikaan näillä seuduin muuten tavallista oli. Kyösti, Sakari ja Liisa muuttivat, jotta lehmä sai ovensuuhun jäädä seisomaan. Mutta porsas myytiin. Nuorimman pojan kyyneleet eivät tuota estäneet. Halla oli antanut lapsenkin tuntea seurauksiaan. Porsas oli pojan paras ystävä.
Mutta varuillaan Laarakin oli ja ylös hypäten tommautui heti ryöstäjään käsiksi. Samalla heitti hän hatun ovensuuhun ja neuvoi renkipoikaa viemään sitä pihalle. Katsomatta, totteliko poika vai ei, otti Laara pitääkseen huolen siitä, ettei Tuomas päässyt hakemaan. Eikä se päässytkään niin hevillä ryöstäytymään, täytyi vaan tarttua kiinni, ja nujua jatkui kotvaksi aikaa.
Mutta kun hän huomaa, ettei Juhalla ole asetta, astuu hän askeleensa takaisin ja jää seisomaan ovensuuhun. Hei, ka, on vierahia, kaukaisia vierahia! Terveheksenne! Eivät vastaa, ei Juha eikä Marjakaan. Tännekö heillä matka vaiko vielä edemmä? Minä tulin ... me tulimme ottamaan poikaa, sanoi Marja. Ottamahan? Isäntäkin? Tulin, sanoi Juha.
Mutta Jaana purskahti ovensuuhun itkemään. Mitä rouva sanoisi? Ja millä hän nyt maksaisi vahingon? Kuinka hän olikaan näin taitamattomasti käyttäytynyt? Varmaan hän nyt joutuisi pois paikastaan. Herrat tulivat häntä lohduttelemaan. Topakka tyttö, ne sanoivat. Kyllä me vahingon maksamme. Kivi putosi Jaanan sydämeltä. Se nuori herra kiipesi ylös pöydän takaa ja oli hyvin vihainen.