United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tunnenko minä sen herran? ALLI: Tunnet hyvinkin. KERTTU: Onko se insinööri Borg? ALLI: Ei. KERTTU: Tahi maisteri Lumme? ALLI: Ei, et sinä arvaa. KERTTU: Niinpä annan olla arvaamatta. En minä ole utelias. ALLI: Minä kuiskaan sen sinun korvaasi. KERTTU: Kuiskaa! ALLI: Arkkitehti Granskog. KERTTU: Hän! ALLI: Niin. Lankosi. KERTTU: Onko hän palannut ulkomailta? ALLI: On. Jo kuukausi sitten.
"Suuri Jumala, mitä tuo on?" huudahti herra Vanderstraten pelästyneenä. "Eihän aurinko vielä ole noussut". Emmerich juoksi ikkunaan ja katsoi ulos. "Sepä on paha", sanoi hän. "Vara-aittamme on tulen vallassa, luultavasti hurjistuneiden vihollisten sytyttämänä, jotka ovat tahtoneet kostaa hengettömille kaluillesi sen, ett'eivät meille ole mitään voineet.
Ahaa, vai se veitikka sen teki! Vuonna 1815 seisoi hänen isänsä pyssynpiippuni edessä!... Olisipa tainnut olla parasta, jos silloin olisin näpsäyttänyt miehen!»
Mikäs sitten minulle yhtähyvin antaa sen rohkeuden, että uskallan kehoittaa lukijoitani seuraamaan minua tälle nyt astuttavalle polulle?
Sen purjeet olivat siniset, jotteivät ne aaltojen väriä vasten niin silmään pistäisi; lippua ei ollut; ei kuulunut ainoatakaan laukausta; kaikki oli laivassa niin hiljaista, että se hämärässä pikemmin näytti merikotkalta, joka mustat siivet levällään lentää liitelee aution rannikon yllä, hiipiäkseen luotojen lomissa saaliinsa kimppuun kuin merimiesten reippaalta, iloiselta tulolta ikävöityyn satamaan.
Ja se saattanee olla enteenä, että hän, samoin kuin Taavetti, jonka tapana myös oli heitellä puroista keräämiään kivenmukuloita, aikanansa varttuu uljaaksi soturiksi.» »Sen pojan, majuri Dalgetty», virkkoi Montrose, »tahdon ottaa omaksi passaripojakseni. Tottahan hänessä lienee sen verran älyä, että osaa pitää nimensä salassa?»
Bernfelt oli sävähtänyt punaiseksi kuullessaan Robertin viimeisen lauseen, ja hänen iloiset, ystävälliset silmänsä tummenivat. "Niin, siinä se nyt nähdään!" huudahti hän kiihtyneenä, "tuo on sitä vanhaa virttä, jota laulavat kaikki, jotka eivät tiedä asioista mitään, älä pane pahaksi että sanon sen suoraan!
Minä taas, minä uhraan itseni sinun tähtesi, minä jätän tämän paikkakunnan!" "Mitä sanot?" keskeytti Lyyli, "etkö rakasta minua sen paremmin kuin että olisit valmis hylkäämään minun vastuksien tähden ja pakenemaan paikkakunnaltakin. Oletko siis pettänyt minua tähän asti?" "Ei! Ei! Tuhat kertaa ei; sitä en ole tehnyt. Minä olen sinua rakastanut ja rakastan vielä nytkin enemmän, kuin itseäni.
KUNINGATAR. Silloinkin kun minä vasta-rakkautta annan? DARNLEY. Silloinkin; sillä te aina annatte vaan sen verran, että jotain jälellekin jää. KUNINGATAR. Darnley parka! DARNLEY. Jos voisit tuntea sääliä, niin poistaisit luulevaisuuden syyt poistaisit mitä mulle pahaksi on. KUNINGATAR. Silloin saisin poistaa koko hovini. DARNLEY. Et, ainoastaan yhden! KUNINGATAR. Mylord!
Kas, kas, kuinka sinä olet huolenpitäväinen... Tietysti et osannut... Minä osaan aina, mutta sinä et milloinkaan... Sanopa, Elli, enkö minä osaa ... todista hänelle... Osaako hän? Osaa. Ja siitä tuli Elli vähän rohkeammaksi, kun sen sanoi. Mutta ei hän vielä olisi uskaltanut katsoa Arthuria silmiin. Niin, no, nyt sen kuulit... Te tietysti olette yhdestä puolin.