United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä koirani komehin, Juoksuttele, jouvuttele, Ahomaita aukehia; Juokse tuonne toisa'alle, Mielusahan metsolahan, Tarkkahan Tapiolahan! Minun on koirani komiat, Otukseni oivalliset; Niin on silmät koirallani, Kun on suuri suitsirengas; Niin on korvat koirallani, Kun on lumme lammin päällä; Niin on hammas koirallani, Kun on viikate Virossa; Niin on häntä koirallani, Kun komehin korpikuusi.
Ei siellä pahoin pi'etä, ei eletä kehnon lailla: sima siellä syötetähän, mesi nuori juotetahan tulevalle vierahalle, saavalle käkeävälle. "Lähe nyt tästä kuin lähetki, tästä pienestä pesästä alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen! Niin sä luikkaos lumella, kuni lumme lammin päällä, niin sä haihaos havulla, kuni oksalla orava!"
Luulin lumpehen pitävän. Voi minä poloinen poika, Voi poika polonalainen! Luulin lumpehen pitävän, Meren kaislan kannattavan; Ei lumme pitänytkänä, Meren kaisla ei kannattanna. Loime raukka lumpehelle, Lumme lumpsahti merehen; Minä kaislalle kavahin, Kaisla katkesi jälestä.
KERTTU: Maisteri Lumme, joka eilen illalla saattoi hänet kotiin. Hän on kosinut Allia. GRANSKOG: Ja saanut kukkaset? Sepä hauskaa. KERTTU. Ei kuin rukkaset. GRANSKOG: Ohoh! KERTTU: Ja nyt on Alli valmis antamaan rukkaset jokaiselle, joka vain hänen tiellensä astuu. GRANSKOG: Soo? KERTTU: Niin, sillä nyt hän tuntee herrat. GRANSKOG: Sehän on ihanaa. KERTTU: Eikö hän ole herttainen lapsi?
Eipä olisi hullumpaa olla nyt haukan sijassa arveli renki. Lars Olsson ei tällä kertaa ollutkaan väärässä, sillä todellakin näki haukka lehtimajassa kylpevän tytön, joka oli niin häikäisevän valkoinen, että varmaan olisi itse lumme saattanut häntä kadehtia. On vaikeata päättää, miksi haukka tyttöä luuli.
Tunnenko minä sen herran? ALLI: Tunnet hyvinkin. KERTTU: Onko se insinööri Borg? ALLI: Ei. KERTTU: Tahi maisteri Lumme? ALLI: Ei, et sinä arvaa. KERTTU: Niinpä annan olla arvaamatta. En minä ole utelias. ALLI: Minä kuiskaan sen sinun korvaasi. KERTTU: Kuiskaa! ALLI: Arkkitehti Granskog. KERTTU: Hän! ALLI: Niin. Lankosi. KERTTU: Onko hän palannut ulkomailta? ALLI: On. Jo kuukausi sitten.
Lahdessa talon alla uipi suurten ulappain mahtavin hauki matalimpaan heinikkoon ja tuijottaa tuntikaudet, posket jäykkinä ja kiinteinä silmät, sudenkorentoon, joka vihreällä lumpeella keltasiipisenä väräjää toisen keltasiipisen kera. Posahtaa kuin valaskalan pyrstöstä, salakoita sinkoo ilmaan kuin hopeisia salamoita, ruohikko sihisee ja nuokkuu, lumme on kastunut, eikä keltasiipiä enää näy.
Minä annoin rukkaset. KERTTU: Rukkaset? Sinä! ALLI: Minä juuri. Minä sanoin: hyvin ikävää, maisteri KERTTU: Maisteri? ALLI: Lumme, mutta tällä kertaa te olette erehtynyt. Hän tuli niin onnettoman näköiseksi, että minä ihan olin nauruun purskahtaa. Mutta hillitsin minä sentään itseni. KERTTU: Jumalan kiitos! ALLI: Vai luulitko sinä, että minä olisin niin hullu ja tarttuisin ensimmäiseen koukkuun?
Armas tyttö, lapsuusaikas vilpas on kuin vesi raikas, lumme sorjin oot, mi keinui pinnall' laineen vilpoisen! Kohta uinut, vaivut untuin unelmihin outoin tuntuin, kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen. Kohta polvistuin, sa ainut, päässä morsiusseppel painut viereen miekkosen, mi voitti immen kainon sydämen.
KERTTU: Minä olin kutsuttu illalliselle. ALLI: Etkä sanonut minulle mitään. Minä odotin sinua niin kauvan, että luulin sinun jo menneen toista tietä kotiin. Siinä tapasi minut maisteri Lumme, ja me kävelimme vielä hetkisen pitkin sataman vartta. Ilta oli niin kaunis. Eikö totta? KERTTU: Taisi olla. ALLI: Oli niin kaunis. Kuu paistoi ja puut näyttivät niin suurilta ja pelottavilta.