United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Katsokaat vaan, kuinka minä jo heilutan harpuunaani! Toinen ei saa tunkea tuumaakaan vähemmän syvälle valaskalan kylkeen, kuin ensimäinen! Minne nyt peto joutui?" "Vai niin, koska sinä semmoisia puhut," riemuitsi jalo perämies, "tahdomme taas ruveta taistelemaan petoja vastaan! Kaikki harpuunat pois! Ensimäinen on jo saanut kylliksi, ja meidän tulee nyt tappaa se keihäillä!
Tämä hylje asuu kaukaisissa pohjan merissä ja tulee vaan aikaharvoin rannoille; hänen rakkain tyyssiansa on ajojäiden päällä, joilla hän kernaasti makaa. Hän kulkee joukottain paikasta paikkaan vuoden aikain jälkeen. Näitä pyytävät erinomattain Englannin ja Hollannin valaskalan pyytäjät, koska valaskalan saalis on huono. He ottamat näistä koko laivain lastit rasvaa.
Se naiset hulluiksi tehdä tahtoi; käydessäni kaupunkien kaduilla olipa heitä aina jälesssäni ääretön liuta, niinkuin lukematon lauma pientä kalaa, valaskalan pyörrevettä seuraa, koska meren jättiläs, kuin kumottu laiva, laineita kyntelee. Olipa se parta, ja katkerasti kadun vielä, että niin kevytmielisesti siitä erosin. Mutta mitä ei tehdä rahan tähden? EERIKKI. Mitä teit sinä rahan tähden?
Enin osa heistä oli tyytymätön höyrylaivaan, joka käytti itsensä aivan kuin ankkuripoji, ja laivan varustaja-yhtiöön, joka oli ilmoittanut, että "meritauti oli laivassa tuntematonta". Kello 9 seuduilla aamupäivästä merkittiin eräs esine kolmen tahi neljän peninkulman päässä vasemman puolen looringin puolella. Oliko se laivahylky, valaskalan luuranko vaiko aluksen jäännös?
Mutta katso, Leo, jollen kiveen kovaan olisi vakuutettu siitä, että Elshöft pakeni meidän venheellämme, olisin minä nyt valmis vannomaan, että tämä venhe on juuri sama." "Minunkin silmissäni se näyttää kummastuttavan tuttavalta," sanoi Leo. "Mutta ovathan ylikanteen valaskalan pyytäjien venheet, kuin kaksi marjaa, toinen toisensa näköiset.
Yhä lähemmäksi riensivät venheet. Martti ja Leo heittivät vielä kerran kumpikin harpuunansa voipuneen venkaleen selkään, ja nyt viskasivat kaikki merimiehet, paitsi kaksi, jotka pitivät perää, airot luotansa, ja tarttuivat keihäisin, joita he työnsivät syvälle valaskalan kylkeen. Hirmuisa oli tämän vanhan valaan kuoleman-kamppaus.
Sitä en tiennyt, mutta kovin oli hän vasten mieltäni. Hän puhui kovasti ja äänellä, joka tuntui loukkausta tarkoittavan. Muutaman hänen kaltaisensa toverit nauroivat hänen mauttomille pilapuheillensa. Tämä mies väitti tuossa veden päällä olevassa esineessä tuntevansa valaskalan rungon ja pysyi intoksessaan, tarjoten melkoista veikkaa, johon heti taivuttiin.
Yksi merimiehistä valoi ehtimiseen perämiehen käskyn mukaan vettä kelan siiville, ja toiset kaikki sousivat joutuisasti sitä suuntaa, jonka Martti jotensakin suurella varmuudella ilmoitti samalla kuin hän tarkkaan katseli valaskalan liikuntoja köydestä, jossa se oli kiinni. Muutamia minuuttia kului syvimmässä äänettömyydessä.
Kerran saapui kuninkaan luo mies, nimeltä Ottar, jonka koto oli pohjoisessa Norjassa Jäämeren rannalla. Hän oli kotimaassaan rikas mies, koska hänellä oli 600 poroa ja hän kantoi lappalaisilta veroa: turkiksia, linnununtuvia ja valaskalan luuta.
Toivoisinpa kerrankin näkeväni valaskalan ahdistettuna Prinssin- ja Tullikamari-kadun väliin tuijoittavan sisään jonkun perheen huoneisin yläkerrassa; tahi näkeväni noiden hoikkasäärisien, kultanauhoilla punottujen poliisimiesten kulettavan raatihuoneelle itsepäistä merihirviötä!