United States or British Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei siellä pahoin pi'etä, ei eletä kehnon lailla: sima siellä syötetähän, mesi nuori juotetahan tulevalle vierahalle, saavalle käkeävälle. "Lähe nyt tästä kuin lähetki, tästä pienestä pesästä alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen! Niin sä luikkaos lumella, kuni lumme lammin päällä, niin sä haihaos havulla, kuni oksalla orava!"
Tulipa vastaan heille matkustavainen, joka asui siinä kaupungissa. He seisahuttivat hänen, puhuttelivat häntä. Ensimäinen häneltä kysäisi: "tiedätkö täällä taloa, jossa kaunis nainen asuu, kaunihin koko kaupungissa? Mitä tiedät hänestä?"
»Ja kiitos, kun mieleni täytit Taas kaunihin muistelmin Ja kun näin sisus yrmeän näytit, Ja nyt mene helvettihin!» Hän pyyhkäisi silmiänsä, Tais käydä ne himmimmäks, Ja, yrmistäin näköänsä, Pois kääntyi ja sisään läks. Samaisen tuon urhean herran Minä tunsin jo ennestäin, Saman tuon von Essenin kerran Sotivan Savonmaassa ma näin. Oli nopsa hän muulloin kyllä, Mut nyt tuli peijakkaat.
Sitte sinne saatuani, Perillenpä päästyäni, Ilmassa iloittelisin, Räystähällä riemuitsisin Kesän kaunihin tuloa, Tuloo armahan auringon. Vaan jos itkevän näkisin, Huolellisen huomaitsisin, Hälle mä visertelisin: Mitäs itket ihmisparka, Murehdit sä Mannun lapsi Kohtalosiko kovuutta? Sydämeskö sulotuutta?
Etsiessään ainepuuta kanteleeksi, kuulee Wäinämöinen koivun itkevän ja kysyy siltä: »Mit' itket, ihana koivu, Puu vihanta vierettelet, Vyöhyt valkea valitat?» Siihen vastaa surullinen koivu: »Vajauttani valitan, Kun olen osaton raukka, Tuiki vaivainen varaton Näillä paikoilla pahoilla. Osalliset, onnelliset Tuota toivovat alati: Kesän kaunihin tulevan, Suven suuren lämpiävän.
Vienan rannall' koivun alta Kuului soitto kaunihin, Aurinkoisen taivahalta Vaipuessa aaltoihin. Siellä istui ihanainen Neitsy kanteloinensa, Sulhoansa surevainen, Vieras mailla kaukana. »Pian rientää nuoruutena Niinkuin laine; rakkaus Polttava on rinnassani, Lauluni on valitus. Kukoistus on tärkki liljan, Surkastuva muotoni. Kultaseni! Ah, jos hiljan Tulet, löydät hautani».
Jauri, kaihon kannelniekka suree sydämensä paulaa, maita matkaa, uupuu, vaipuu, murtuneena, hapsin harmain yhä lemmestänsä laulaa: »Niin kauan on arvoa, ah, elämällä, kuin kaunis on Heljä maan pinnalla tällä! Tule syliini mun, sa varjo kaunihin kadotetun!» Vyöryy valon jumalasta saapuvasta ylhä maine. Ikävöipi Iki-Heljää, ihannetta ihmismuodon laulu niinkuin meren laine.
KILPI. Vaan varovasti, Aina kultasein! Muistathan lintua kun ha'it sä. AINA. Hyvästi! En nyt enää pelkää mä! Neljästoista kohtaus. Entiset paitsi Aina. LAMPINEN. Hän onpi metsäkukka kaunihin; En moista ole nähnyt koskahan. Mutt' kyllä paikkans pitää poikakin! KILPI. Mä häntä nähdä oikein haluan!
"Laai nyt lattiat laveat, hanki ikkunat isommat, seisottele seinät uuet, tee koko tupa parempi, kynnykset tuvan etehen, uuet ukset kynnykselle, nuoren neien saatuasi, kaunihin katsottuasi, paremmaisen itseäsi, sukuasi suuremmaisen!" Kahdestoista runo Siitä Ahti Lemminkäinen, tuo on kaunis kaukolainen, aina aikoja eleli nuoren neitosen keralla; ei itse sotia käynyt eikä Kyllikki kyleä.
Oi, totta ma sinua rakastan! Ja hänen kanteleensa kasvoi ja helisi kuin hopea vuorissa, hänestä tuli kaikkein kaunihin soittaja ja hän sai ihmiset itkemään ilon kyyneliä. Istuipa kerran köyhä paimenpoika illalla metsässä, tähtiä katsellen. Kuului silloin hiljainen ääni taivaan sädesarjasta, kysyen: rakastatko meitä? Rakastan, vastasi poika, teitä olen rakastanut niin kauan, kuin muistan.