United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin kohta vaikeni lasten metelöitsevä liuta, vaikenivat myös veljekset juttelemasta pöydän ääressä, koska Simeoni alkoi ihanan virren ja naiset, kirjat helmoilla, yhtyivät kaikki yhteen ääninensä. Kauniisti palavan pystyvalkian huminassa kaikui laulu, ja kauniimpana kaikkein ääntä heloitti aina muiden joukossa kainon Annan puhdas ja lempeä ääni.
Rouva Rouchekin oli noussut seisomaan, ja hänellä oli taaskin tuo lempeä, rehellinen kasvojenilme, ja näytti siltä kuin hän olisi surkutellut kaikkea sitä saastaista, jota tässä maailmassa on. Ja taas muuttui hän hyvin kainon näköiseksi, kun Céleste alkoi: "Niin, herrani, se on todellakin totta, kaikki mitä hän tahtoo, se täytetään.
Eikähän tuo outoa ollut, sillä kauneus ei onneksi ole sidottu ainoastaan rikkaiden ja mahtavien majoihin; se piilee useinkin kuin lähteen silmä erämaassa ja pysyykin täällä tavallista viehättävämpänä, kun ei ainakaan suuremmassa määrin ole liehakoitsijoita saapuvilla, ylistyksillään puhaltamassa ylpeyden samum-tuulta kainon olennon mieleen.
Monen oli nuorukaisen sydämmen hän syttö, Ja kainonkin pojan se hurmasi tyttö. »Tule, sinä tyttönen, omakseni mulle, Kullat ja kalleudet annan minä sulle.» »Ennen korppikin valkeaksi muuttuu, Kuin tämä tyttönen poikasehen puuttuu.» »Sydämmeni, elämäni sulle ma annan, Henkeni helmet ma etehesi kannan.» »Ennen minä höyhenenä veden alle vaivun, Ennenkuin kainon pojan sylihin ma taivun.»
"Riennä," kuningatar huudahti, "sillä me olemme kaikki uteliaita kuulemaan, mistä sinä täältä Memphiistä olet löytänyt valkoisen ja punaposkisen, kainon Hebesi."
NATHAN. Tosiaan, kaunis nimi! Mutta suo, sulttaani, ennenkuin mä mielen' avaan kokonaan sulle, pieni tarina mun kertoa! SALADIN. Miks' ei! Ain ilolla oon tarinoita, hyvin kerrottuja ma kuunnellut. NATHAN. Niin, hyvin kerrottuja, kunp' ois se taito mullakin! SALADIN. Taas, taas niin kainon ylpeä! Ei, kerro, kerro!
Kun tanssi alkoi, kysyi hän Iirin nimeä. »Nimeni on Salmi», vastasi Iiri, luoden kysyjään kainon, ihanan katseensa. Nyt muisti Arvo nähneensä nuo silmät ennenkin, ja nimi se oli lukkarin. »Te olette Pekko Salmen kasvattisisar, vai kuinka?» kysyi Arvo. »Olen», vastasi Iiri, »minä kyllä tunnen maisterin vielä»
HELKA. Tunnen kultakuopukseni, niinkuin lehti lentäväisen. mutta katso! Saaren kansa tuiki tuhmaksi rupesi, luulivat minun poloisen pitelevän piikojansa, minun kainon, kaitaluisen, joka kaunoja kavahdan niinkuin pukki kaalimaata. Neiet ne mua ajoivat, minä piilin piilokkali. HELKA. Tunnen kultakuopukseni, niinkuin lehti lentäväisen.
Selman heitän ja otan kainon Theklan, niin astuen käyskelemään kemun ja kunnian tielle, huolimatta noista sumuista, jotka etähällä tuolla palloilevat maan ja taivaan rajalla. Onhan tässä kontion ruumis, joka antaa sydämmelleni toivon, kestävän kauvankin prameuteni päivän.
Ja silloin on minusta tuntunut suloiselta ajatella, että köyhän Suomenmaan kansa on uskollisena pysynyt isiensä uskolle ja isiensä tavoille, ja että tästä hallaisesta maasta kohoaa jouluyön hiljaisuudessa nöyränä uhrisavuna Sinua pelkäävien sydämmelliset juhlavirret. Mutta miksi poikkean jutelmastani, miksi syrjähän jätän kainon kertoelmani ladun?