United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
KERTTU: Te tulette minun sisartani tapaamaan? GRANSKOG: Niin. Eräs vähäpätöinen seikka KERTTU: antaa teille tilaisuuden tunkeutua tähän taloon. Te olette taitava mies, arkkitehti Granskog. GRANSKOG: Jahah, te alatte imarrella, rakas kälyni. Minulla on siis syytä olla varoillani. KERTTU: Ei ollenkaan. Olemmehan me ystäviä. Olkaamme siis suorat. GRANSKOG: Se miellyttää minua.
GRANSKOG: Kohtalo leikkii meidän kanssamme kuin tuuli kuivaneilla lehdillä. Huomaatko sinä sen, Gertrud? KERTTU: Ei minun kanssani enää. GRANSKOG: Eikä minun. KERTTU: Viktor! GRANSKOG: Mitä? Mikä sinun on? KERTTU: Minä tunsin jotain kovaa sinun povellasi? Mikä se on? GRANSKOG: Mistä sinä olet noin saanut sormesi musteeseen, armaani? Katso nyt! KERTTU: Minä aavistan Viktor! katso minua silmiin?
Yks rukous viel' alla tähti-taivaan! Se koskee sinua... Sa onneton! LALLI. Ah Kerttu! Jätätkö sa kuitenkin... TAIMO. Se ompi merkillinen oppi, josta Te aina puhutte ja merkillinen On teidän jumalanne, emäntä! Viides Kohtaus. LALLI. Myöhemmin TAIMO. LALLI. Se ompi merkillinen jumala... On tosin! Merkillisen julma!
SAARA. Anna, sä näet, että uiskentelen kyyneleissä. Ooh! ANNA. Ja minä tahdon ne kyyneleet pyhkiä pois. Korkeuden nimessä, sen tahdon! KERTTU. Ankara hetki, taivaan hetki! Jumalan rakkaus on itsensä pukenut myrskyyn ja pyhään, heijasevaan leimaukseen, ja voimallisesti paisuu hänen armonsa luode. KEIMO. Siis unohdettu kaikki? MANNILA. Kaikki unohdettu, veljeni! SAARA. Oi armahin aamu!
Me olimme jo ennen istuneet mättäälle, sillä olimme jo tulleet Kertun kodin näkösälle. Kerttu ei wetänyt kättään pois minun kädestäni! Hän kallisti päänsä minuun päin ja purskahti itkuun; minutkin walloitti itku, ja siinä itkeä nyyhkytimme yhdessä.
Varmaan eivät tiedä milloin kääntyä ja pelkäävät, ettei kaikki sano yhtaikaa ... tai sitten pelkäävät kasakoita, jotka ratsastavat takana. Eivät käänny ... kulkevat ... kulkevat... Ai, ai, ei Kerttu tiedä kenenä olisi tukalampi olla, noinako sotamiehinä vai Ihastuksena. Päävahdin kello kilahtaa. Vahtimiehet tulevat kaksittain ulos, kivärit käsissä. Kaksoisovet jää auki. Rumpu pärisee.
Yli kaksitoista vuotta olivat he Kertun kanssa olleet naimisissa ja koko tänä aikana ei kapteeni ollut kertaakaan unohtanut tarkkaan tiedustaa missä Kerttu kulloinkin on ja aina joutunut suuresti huoliinsa, jos epäili vähintäkään pahaa Kertulle voivan tapahtua, vaarasta puhumattakaan.
SINIKKA: Me tahdomme. KERTTU: Mitäs tahtoa hänellä nyt olisi! HENRIK PYH
KERTTU: Siitä taitavat silmäsikin sädehtiä? KERTTU: ... ja varjo hiihti niin kovasti! SINIKKA: Varjoko? KERTTU: Ja sai kiinni sinut? SINIKKA: Saiko? KERTTU: Ja kääppäsi kättä sinulle? SINIKKA: Kättä? KERTTU: Ja suikkasi suuta sinulle? KERTTU: Kun vaan ei sattuisi varjo vastaan? KERTTU: Taitaa olla paras, kun itse menen. Ei tiedä, mikä yökyöpeli sattuu kartanolla liikkumaan. Vaitiolo.
Mitä enemmän pikku Kerttu kaswoi, sen selwemmästi näkyi hänessä äitinsä kuwa sekä ruumiin että sielun puolesta. Jospa hän olisi terwe, woisitte hänessä nähdä armaan waimoni ilmi=eläwänä." "Mitä? Eikö hänkään ole terwe?" kysyin häneltä melkein hätäisesti. "Ei ole pikku Kerttunikaan terwe; sairas on hänkin ruumiin ja sielun puolesta.