United States or Caribbean Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minos, manalan tuomari, tuomitsee ainoastaan niitä, joiden olinpaikka on Limbuksen alapuolella. »Virran pahan», Akeronin, tuonelan joen. Danten tunnustus: hän ei tunne itseään täysin vapaaksi kateudesta, mutta enemmän ylpeyden, alemman piirin syntiin syypääksi. Kaisla, nöyryyden ja kärsivällisyyden vertauskuva. »Ensi vartia», enkeli, joka vartioi pääsyä vuoren ensimmäiseen puhdistuspiiriin.
Riensin kotia kohti järven rannalle, vihertävän niittyni niemeen, jossa ruohikko nuokkui ja kaisla kähisi ja laine loiski niinkuin ennenkin, ja aioin työntää venheeni vesille, kun muistin, että jäivät veljeni vieraille maille.
Palasin Tobolskista suomalaisen Bugenen siirtolan kautta. Tie sinne kulkee suuria koivumetsiä pitkin ja vesiperäisiä soita, joissa heinä ja kaisla kasvavat niin korkeiksi että kulkee niinkuin metsässä. Toisin paikoin teiden varsilla kasvaa villiä virnaa niin runsaasti, että töin tuskin pääsee sen läpi.
»Selittäkäähän jo toki!» Glaukus sanoi. »Tiedä siis » Lepidus virkkoi. »Salli minun puhua», Klodius huudahti, »sinun sanasi tulevat suustasi kuin kuiva kaisla.» »Ja sinun kuin kivi», loukattu mutisi itsekseen heittäytyen huolettomasti leposohvansa hyllyvälle patjalle. »Tiedä siis», Klodius sanoi, »että Ione on muukalainen, joka hiljattain on tullut Pompeijiin.
Siinä on kaikki värit, mitkä suomalaisessakin maisemassa, vaikka vähän vaikuttavammin. Ja jos valo tuolla tavalla »tapioituun» huoneeseen tulisi katosta, niin pitäisi sen olla asua yhtä viehättävän kuin suomalaisen savupirtin, jonka lattialle olisi levitetty heiniä ja seinille ripustettu kaisla- ja ruohokerppuja kuivamaan ja jonka katto olisi poistettu.
Ammuu, huusivat ne. Luulivatko ne Tuttemujta koiraksi? Melkein se siltä näytti. Koirat kun aina haukkuvat lehmiä ja näykkivät niitä jaloista, niin lehmät ovat koirille vihaisia. Mutta eipä Tuttemuj hätäillyt. Mistähän asetta saisi? Kivellä oli aallon tuoma kuiva kaisla. Hän otti kaislan aseeksi. Ase oli urhon vertainen. Ammuu, sanoivat lehmät, ja härkä mylvi.
"Voi teitä! Te langenneet. Te, jotk' ette tiedä laupeudesta! Henki hengestä, silmä silmästä ja hammas hampaasta. Ken miekkaan tarttuu, hän miekkaan hukkuu. Kirous sulle, sä samelainen rotu! Sä kadotat ijankaikkisen autuutes, sanoo Herra Kaikkivaltias." Väristen niinkuin kaisla, tuskallisest' odottamisesta, nojasi hän puunkantoa vasten. Ja katso!
"Siellä hän makaa kultakivellä aarteidensa alle haudattuna. Pitkä kaisla kahisee hänen päällään. "Nyt on valittu uusi kuningas, jonka nimi on Totila, kuten sotilaat, jotka olivat vaihtamassa vahteja Terioliksen linnassa, kertoivat. "Hän kuuluu olevan samanlainen kuin Alarik ja Sigfrid. Hän kuuluu olevan kuin auringonjumala. "Isoisä on sanonut, että minustakin tulee sotilas.
Vaiko itken itseäni, kohtaloni kolkkoutta, ett'en ole kentän kukka taikka kaisla kotirannan, kun en kurja kumminkana oloihini onnen tyydy, mutta turhia uneksin. Oisin ehkä niinkuin tuossa kumppalini kunnokkaampi, joll'ei lahjoilta parempi: käypi tietä tarvottua, syöpi ennen syötettyä, hän on kullan kiltti lapsi, työhöns itse tyytyväinen.
Mutta tuskin oli hän ehtinyt ajatella niitä toivomuksiaan, kun venheen kokka yht'äkkiä kohosi ylös ja kaisla katkesi tullosta ... sitten painui kokka taas alas, jolloin perä keikahti ylös, airot kieriskelivät venheen pohjalla ja onget joutuivat epäjärjestykseen. Mitä ihmettä! huudahti Olavi ja pudotti vapansa järveen tarttuessaan molemmilla käsillään venheen laitoihin.