United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kyllä tääll' on tietoja, mut ei ne sua auta: Yksi tie vaan tänne on, sen nimi onpi hauta. Henget tänne saapuvat, mut eivät ruumihinne, Ja ken tänne kerran saa ei palaa enää sinne. Wäinämöinen. Läpi vaarain suurimpain ja läpi kuolojenki Tiedon ikilähtehelle rientää ihmishenki. Tie kun yksi suljetaan, se toisen kohta raivaa, Ei se kammo kuolemata eikä karta vaivaa. Tuonetar. Venheeni mä sulle tuon.
Oli lämmin, kaikkein kirkkain keskikesän päivä saaristossa, Porkkalassa, tuuli virkeästi etelästä Lill-Svartön matalaan etelälahteen, vastarannalle. Olin lähdössä ahvenkarilleni, mutta ennenkuin työnsin venheeni vesille, heitin pilanpäiten ongen ulos. Koho meni hetipaikalla voimakkaalla tempauksella umpeen ja siellä oli jokin suuri.
Meidän ei enää tarvitse ponnistaa ja kärsiä, ei peljätä kauheassa pimeässä; me purjehdimme virtaa myöten, emmekä poikkea siitä muille teille. Tänään työnnän venheeni virran vesille enkä jätä sitä, ennenkuin olen lopettanut työni. Sen vannon." "Ja kuulkaa nyt, te wangwanat. Te, jotka olette seuranneet minua matkallani erämaiden läpi ja purjehtineet kanssani suurien järvien ympäri.
Hän en epäilemättä kotona, koska minä näen vanhan, rakkaan venheeni, jolla ennen aina lähdin kalaan, hilpeästi heiluvan aalloilla. Kuitenkin minä vapisen! Voi, jospa äitini vaan olisi elossa!" "
Nojau käsivarteeni ja menkäämme järvelle päin. Vaan sinä näytät niin vakavalta." Hän olikin vakavalla mielellä; hän ajatteli vanhaa Briitaa, ja häntä suretti, että Villiam, joka soi kaikille niin hyvää, ei ottanut selkoa asioista eikä pitänyt huolta siitä, että ainakin hänen omilla alustalaisillaan olisi hyvä olo. "Katso, Greeta, tämä on minun venheeni; toisella kerralla voimme purjehtia.
Mutta hän kielsi niin laimeasti, että se oli selvempi kuin suora suostumus. Mitäs se Mari pesee näin myöhään yöllä? Kun ei ole toisen orjalla päivällä aikaa. Hän lähti nousemaan pihaan, ja hyvilläni käänsin minä venheeni kotiin päin ja meloskelin verkalleen pois. Pitkä oli se viikko ja ikävä.
Paljon, oi varjoni, on isännältäs riistänyt aika, viekkaasti rosvonnut on ohi kiitäessään, ottanut on lelut parhaimmat, on hyrrän ja pallon, venheeni kaarnaiset, lentävät leijanikin, annahan ensimmäisen, ken ensi suudelman salli, ensimmäisnä ken sai poskeni hehkumahan, ottanut on ens ystävän myös, ens uskotun, jonka kanss' oli yhteiset läksyt ja haavehet myös.
Kuului sieltä soutua jostain, en erottanut niistä, mutta ilokseni tuntui se etenevän toiseen päähän järveä. Ja minä olin kuin pelastettu, kun vähän päästä uppousin usmapalloon ja ruohokko samassa alkoi kahista laitoja vasten. Kokastin venheeni kahden pajupehkon väliin, kätkin aironi läheisen ladon alle ja aloin niittyaidan vartta hiipiä ylös pihaan.
Kuink' ihan toisin tehoo merkki tää! Lähempi oot mua, maahinen; Taas tarmo täyttää sydämmen'. Miel' on kuin aalto vaahtopää, Jo mielin mailmaan syöstä säikkymättä, Maan ilot, murheet kestää väikkymättä, Ja myrskyss' seistä sortumatta, Venheeni murtuessa murtumatta. Mua pilvet varjostaa... Kuun loiste himmenee... Soihtu sammuu! Mik' usva! punaliekit läikkyy Mun pääni ympär' ... oi!
Ja niin minä tulin yht'äkkiä hyväksi ystäväksi erään konttoristin kanssa, jota ennen olin vain ohimennen tervehtinyt, mutta jolla oli purjevenhe hänelläkin, lähinnä paras minun venheeni jälkeen. Hän ei sitä kieltänytkään, hän myönsi sen mielellään, ja minä tarjosin hänelle tuutingeita ja paraina päivinä seksankin. Niinkuin muut puhuvat morsiamistaan, niin puhuimme me pursistamme.