United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Neito, neito! Arvan heitto Päivän tuo tai synkän yön. Hetkeks rinta tuskans' heittää, Miel' on niinkuin aamukoi! Mutta lemmen taivaan peittää Tuokiossa myrsky voi. Neito rukka! Taasen kukka Yhden kyljen paljaaks sai. Elon enään kuolemasta Hivuskarva eroittaa, Manala ja taivas vasta Voitostansa kilvan saa; Yksi lehti Taas jo ehti Kukast' irroittua pois!
Puiden takaa puiden taaksi metsän linnat liukuu. Sukkamielen sauvan pääss' on hopeainen tiuku. Kun se tiuku helisee, niin hämy maille lankee, riutuu rinta ihmisten ja miel' on ahdas, ankee. Puiden takaa puiden taaksi metsän linnat liukuu. Sukkamielen sauvan päässä kultainen on tiuku. Kun se tiuku helisee, niin herää hengen härmä, kuudan maita kulkevi ja säihkyy unen särmä.
Tuota toivoin tuon ikäni, Katsoin kaiken kasvinaian, Suojakseni suurta miestä, Lajikseni laaullista; Ei iso suannutkana, Eikä äitini luvannut Suojakseni suurta miestä, Lajikseni laaullista. Miesi minulle annettihin, Uros uusi laivattihin; Miehen mitta, miehen varsi, Ei ole miehen mieltä päässä Miel' on viety, pää jätetty, Aivot otsasta otettu. Sain minä savisen saksan.
Voi löytää riemun rikkaamman ja runsahamman huvin, myös murheen ruusut mustemmat, ken haaveksii ja halaa, mut rauhaa, sopusointua ken etsii Suomen suvin, sen miel' on maansa sydämeen ja sinne aina palaa; kun uhkaa unten yö tai taivaan myrskyt lyö, sen vastaan ottaa, varjelee siell' ahkeruus ja työ.
Suku kaikki sotamiessä eli, kuoli, yhtä luuta, alimmassa arvon tiessä, miekoin haastoi, säästi suuta; kerran Kaarle Kahdestoista korotti jo yhden noista korpraaliks, se sattui satu; alaspäin taas siitä latu. Moni virkaan äkkinäinen kotiin kauan kaipaa, suree, miel' on ange, allapäinen, kunnes aika luonnon puree.
Raitis lasten miel' on myös, Kuni lintusilla. Pienet surut haihtuu pois
Tuon tarun, tuodun päältä päivänkukkain, ma kuiskin kuolevaisten sydämiin, kun vait on intohimot ihmisrukkain, miel' altis ijäisyyden aatoksiin, ja katso: laulu lasten kaunotukkain se seestyy, lautuu, sädehtii jo niin, heill' että haaveissaan on yllä kaaret kuin taivon korkean tai höyhensaaret.
Mutta kun toiset taas katon all' oli Atreun poian, maljoin kultaisin tulijoitapa tervehytellen kilvan akhaijit nousivat kaikk' uteluin ylen kiihkein; tieteli ennen muit' Agamemnon, valtias miesten: "Virka, Odysseus oiva, sa kunnia kuulu akhaijein, suostunut torjumahan tulen laivoilt' onko hän tuiman vaiko on kieltäynyt, miel' ylväs täynn' yhä vimmaa?"
Mies miest' alas iskevi siellä, kaattua kumppaniaan ovat varjelemassa akhaijit, linnaan Ilionin avotuulisen taas hänet raastaa Troian miesten on miel'; yli muistapa loistava Hektor ryöstöön rynnistää, halu hällä on kaatunehelta katkoa kaunis kaula ja nostaa pää ylös paaluun. Nouse jo siis, lepo heitä.
Heleä lammin jää, Sa kaunis, kirkas kuvastin, Jonk' äsken myrskysää Rajuten nosti kuohuihin! Laps etelän sun mahtias Ei tunne eikä riemujas, Sa vieno, Sa lieno, Sa hieno pinta hopeinen, Mi helkyt Ja välkyt, Meit' ilmaan vietellen! Vaikk' onkin kukkanen Jo hankeen käynyt nukkumaan, Ja mets' on huurteinen Ja lumivaippa peittää maan, Miel' uljas, leikki viaton Sun jäälläs liiton tehnyt on.