United States or Turkmenistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Metsän tyttö, mieli neito, Yön tyttö, hämärän neito, Pitkän puhtehen pitäjä, Rievän rihman ketreäjä, Laita kulta kuontaloihin, Pane vaski vartaloihin, Ketreä punainen lanka, Sinilanka siuahuta, Kultaisesta kuontalosta, Vaskisesta vartalosta!
Kahdeksantoista wuotiaana oli Kaarina täydellisesti kehittynyt ja silloin ei yksikään neito paikkakunnassa wetänyt hänelle wertaa kauneudessa. Kun siihen wielä lisäksi tulee kristillissiweellinen, puhdas elämäntapa ja sitä seuraawa siweä käytös, jotka hänessä oliwat aina nähtäwinä, niin eipä ollut kadehtijoillakaan mitään, minkä olisiwat woineet hänelle moitteeksi lukea.
"Tuonne taloon. Lähdettekö mukaan. Saatte nojata käsivarteeni". "Niin", irvisteli ukko, "kolmekymmentä vuotta takaperin olisi tuntunut paljoa mieluisemmalta, jos tuommoinen sorea neito olisi mulle noin sanonut, olisinpa hypännyt silloin kuin varsa". "Niillepä, jotka varsan lailla hyppivät, ei semmoista sanotakaan!" nauroi Amrei.
Se impi, joka kuusen juurel Tuolla seisoi hämärässä kultaisessa Vuodattaen korvihiini taivaan kieltä. Sinua mä kiitän, ihanainen impi!» Mutta neito, kauvas katsahdellen aina, Taasen haasteleevi äänel vakavalla: »Ken soi mulle mahdin lausumahaan kieltä, Joka uuden väen, voiman sulle antoi? Korkeuden henki, rauhan tyyni henki. Mutta ken mun ylös katsahtamaan nosti Kohden taivahitten vainioita?
"Te olette hyvät ihmiset ynnä molemmin," sanoi Taavetti hellästi. Edvardi tukesi Kello-Taavettia vasemmin käsin ja oikean tarjosi hän Elsalle, tieten ei minkätähden ja neito antoi hänelle kätensä, oikein tietämättä mitä varten, ja niin pitivät he nyt käsin toinen toistansa. Kummanki tuella kävi Taavetti sitte ulos tallista.
Hän ja muassaan oleva nuori neito, eräs hänen sukulaisensa, olivat päättäneet linnoituksen luona tavata maisteria, joka lupasi näyttää heille sitä vanhaa sota-aikain jäännöstä, jota Hanna ei ollut ennen koskaan nähnyt. Sitte piti heidän matkustaa kotiinsa.
Hän mereen kättään kurkoittaa Ja kotirantaans' suurentaa; Se neito, se on Suomenmaa. Ei ruhtinatart' yhtäkään Niin suurta, rikasta kuin hän Emonsa antimista. Mait' yhä saa hän lahjakseen; Ja meren pohjaan äskeiseen Hän ohran kylvää viljakseen. Vaikk' köyhänä ja lumessa, Hän myrskyn keskelt' ilolla Kohottaa otsan kirkkaan.
Ei, totta, neito viekas Näin valvoissan' ois tehnyt. Kukka rinnoillani on Kuva lemmen-ruususta; Lemmen-ruusun varjossa Säilyy kuva kultani, Mutta kullan rinnassa Säilyy oma kuvani. On jotkut tulleet näkyihin Ja silloin nähneet enkelin, Vaan selvälläpä päällä minä Sain suudellakin enkeliä.
Oisko keli parempi ja järvet oisi jäässä, Tokko vielä tulisitkin korkia hattu päässä. Katsos kulta hetale, kun sato sakiata lunta, Monta yötä vieressäni makasit makiata unta. Katsos kulta hetale kun aurinkoinen paistaa, Anna suuta kultaseni, makialta maistaa. Katso kulta hetale, kun aurinkoinen loistaa, Valkiapaita neito nuori, se on vasta toista.
Hänen lähetessään käskee Louhi tytärtänsä pukeumaan mitä parahimpiin koruihin. Semmoista käskyä olisi tuskin ollutkaan tarvis lausua, sillä tyttö on nähtävästi itsestäänkin hyvin halukas näyttämään kauneuttansa kaikkein kirkkaimmassa loistossaan. Pohjolan neito Viitiseikse, vaatiseikse, Pääsomihin suoritseikse. Näin koristettuna tulee hän tupaan Silmistänsä sirkeänä, Kasvoiltansa kaunihina.