United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Björniin Hurtan silmä siirtyy, lehahtaa jo leppeämmin: »Teidän kasvoillenne piirtyy, mihin teill' on mieli lämmin Armeijaan te astumista ootte usein aatellehet, vaikk' on noista aikehista toimet tärkit estänehet. Nyt ei niistä estett' enää: virastanne ootte vapaa! Vaikenette? Teette tenää? Onko tuo nyt urhon tapaa?»
Enkä appia surisi, En kovin anoppiani, Vaikk' ois karhu kartanolla, Elikkä susi supussa; Aina aikahan tulisin, Aikahan tuletteleisin, Kun oisi miesi mielehinen Sulhoni sulosanainen Kun sulho hyvin pitäisi, Aina illoilla kysyisi: "Missä vierit minun vereni, Hyllysit hyvä lihani, Jäseneni järkähtelit?"
Taas hetki, ja kalkki jo muuttunut on: paenneet taas ryhtyvät taistelohon, ja lieden rakkahan suusta tuli räiskyvi loppumaton. Sitä Drufva hän katsoi ihmeissään, vaikk' kaukaakin: "Jopa mestarintyöks jalon kokeen tään minä arvaisin. Joka noin heti kunnian saavuttaa, mihin ehtii vielä, jos elää saa? Hänt' auttaos, Herra, hän vielä armeijoja johdattaa."
Sill' allani viel' oli pohjaton, Tulenkarvainen pimeys, Ja vaikk' kuollutta korvallen kaikk' on, Toki silmän valtavi hirvitys: Syvyyden kuilussa tuolla riehuu Tulikonnia, louhikäärmeitä kiehuu.» »Rytistettynä julmihin ryhmihin Näin mustana kiehuen Epäluoman, hirmuisen hämärin, Meren turskan ja rauskun piikkisen, Hampaitaan irvisti hirmulainen Meren hyena, haikala uhkaavainen.»
Rukoile vanhempies puolesta: Jumala siunaa armollas Mun äitiän' ja isään', Valaise heitä neuvollas, Ett' ei he eksyis missään; Sä kotiamme suojele, Ja vanhempamme varjele, Heit' iloit' ikävissään. Rukoile sisarustesi puolesta: Me saman rungon vesaset Olemme siskot, veikot, Suo oomme yksimieliset, Vaikk' olemmekin heikot, Vieroita eripuraisuus, Ja väliltämme riitaisuus, Kukista pahat peikot.
Mut sankar'maassa vaikka unhotuksiin jäis tää muisto suurempien muistoin kautta, nimensä jos ei sydänt' enää sytyttäis, ja kuluneine kirjaimineen hyljättäis tuon uskollisen suomalaisen hauta; ei miehen maine kuolis kuitenkaan, ei, henki rientäis ylpeällä miellä laineiden poikki syliin synnyinmaan: tääll' ei hän unhotukseen joudu milloinkaan, tääll' elää hän, vaikk' onkin hauta siellä.
Nyt maailma palaa, vaikk' ihmiset vain ihanuuttansa halaa. PYH
Kun merimiesi nousee laivahansa Ja lähtee kohden merta siintävää, Häll' ankkuri on vahva mukanansa, Vaikk' ilma tyyni on ja kaunis sää. Hän tietää myrskyn raivon, mylviväisen Kaunista ilmaa joskus seuraavan; Hän tietää monen aallon vaahtopäisen Ja salakarin matkall' uhkaavan.
Verroin kymmenin vaikka ja kaksinkymmenin tarjois sen, mitä häll' on nyt, mitä vastakin vallata voinee, kaikki, mit' Orkhomenoon tai Thebeen maassa Egyptin kertyy, runsaat kuss' asumuksia täyttävät aarteet muurit sen sataporttiset on, ulos urhoja rientää kustakin ottelemaan sotavaunuin kaks satakuntaa vaikk' ois kuin meren hiekka ja maan tomu paljous lahjain, mieltäni sittenkään ei muuttaa vois Agamemnon, kunnes täyden suo hyvityksen solvauksestaan.
Työn uhrit, me vainajat varhaiset, myös lienemme liitossa myötä, vaikk' kuulu ei varjojen askelehet, me astumme aukaisten yötä, me kuljemme kuin uni unhotetuin, mut singoten uskomme silmin ja suin: työ voimamme vei, mut voittoa ei, min lautuvi latva työn lapsillei Työn uhrit, me vainajat varhaiset, myös lienemme liitossa myötä! Meksikolainen legenda.