United States or Northern Mariana Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos meissä Luojaan luottamus Ja urhotöihin uskallus On juurtunut, niin tulkoot vaan, Ken tohtii, ilkkumaan. Oi, kuullos, veikko! Kuulethan Kuin korpi kumajaa. Sen ääntä ihannellahan Miel' aina halajaa...... Siell' uhkuu kosket kohisten, Ja metsä kertoo humisten Säveltä kehtolauluni. Mun synnyinseutuni! Tään seudun e'estä rakkahan Mit' antaa soisinkaan? Oi, henkenipä varmahan!
Muistaos kuitenkin, muista ja tiedä: Pohjolan neittä ei kaupalla viedä, Lyylin ei sydäntä vallitse kenkään; Väkisin-pyytäjä pilalle menkään. Silläpä pakenen sulhoni suojaan, Taivahan turvissa, luottaen Luojaan, Lähden kuin lähdenkin omille teille, Rakkahan syntymämaan alanteille. Juokseppas, hirvi, joudu ja riennä!
Sinua ei omaks onnekses Kasvateta, eikä rakkahan Nuorukaisen morsiameksi. Kasvat kurja mieron mieleksi, Jonkun herran himon hempumeks, Hyljätään, kun olet kuuntunut."
Ja toinen kun tulevi hoilottaja, niin sille hän laulun laulaa: »Hei, rakkaus se on kuin palsamipuu ja laulu kuin elämänlanka! Mut kukapa sen uskoi sen tytön pilkan niin kovasti koskevankaan?» Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan kodin rakkahan raunioita ja muistelen muistoja lapsuuden, kalaretkiä, karkeloita. Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan sydän täynnä ja rinnassa rauha.
Ja näin ma häntä rukoilin: »Oi, sulle kaikki suon ma, älyni, lahjat laulunkin ja aatteen tulet tuon ma, unelmat ujot kunnian ja toivot toimeentulon, myös muistot kodin rakkahan ja siskoseuran sulon. Eloni kaiken sulle suon, mut lupaa mulle yksi: jos koskaan, koskaan löydän tuon, jot' en saa löydetyksi, et häneen koskea sa saa, et kesäpäivän kukkaan.
Ja vielä virkoit: »Täältä tahdoin noutaa ma sielulleni rauhan rakkahan, tuo toivo turha oli, mennä joutaa, juon surun maljan saakka sakkahan.» Sua uskon, armas mies, sua rakastan kenties, mut niinkuin säde ilmain merta soutaa tai tuli syttyy kodin takkahan.
Kevähän ja kesän suri neito Häpeällä kultasäkkäräänsä: Kesäiset kun rusoitteli ruusut, Poskuetpa vaalenivat immen; Lakastui kun syksyn kukkasarja, Sammuneena vaipui neidon silmä. Et suosioa voittavan Sä näy vaimos rakkahan; Mik' ihme, jos en vois mä siis Mieliksi laulaa maailman, Jok' on kuin tuhatpäinen hiis? LYHYT KES
Vain hetki, ja muuttunut kaikki jo on, väki väistynyt taas käy taistelohon, ja lieden rakkahan suusta tuli räiskyy loppumaton. Ja Drufvan jo kaukaa ihmetys lyö tätä katsoissaan: »Koe moinen, sen sanon, mestarintyö jo on suorastaan. Ken voittaa noin heti kunniaa, mitä ehtii vielä, jos elää saa? Hänt' auttaos, Luoja, hän kerran armeijoja johdattaa.»
Taas hetki, ja kalkki jo muuttunut on: paenneet taas ryhtyvät taistelohon, ja lieden rakkahan suusta tuli räiskyvi loppumaton. Sitä Drufva hän katsoi ihmeissään, vaikk' kaukaakin: "Jopa mestarintyöks jalon kokeen tään minä arvaisin. Joka noin heti kunnian saavuttaa, mihin ehtii vielä, jos elää saa? Hänt' auttaos, Herra, hän vielä armeijoja johdattaa."
Kun on päivän viime säteet läntisihin aaltoihin Sammuneet, ja ensimmäisnä astut armas näkyviin Tähtitarhain tuhansista tuikkivista mailmoist', Maamme kauniin heimolainen taivaan kannen kulkijoist'! Vaan et kauan viivy; koska hopeaiset aartehet Avaruuden alkaa loistaa, taivaan rantaa lähenet, Läntisille maille riennät päivän jälkeen rakkahan, Siellä illan ihastusta samoitenkin alkamaan.