United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !


"Onko se tosi," sanoi hän ulkokullatulla hurskaudella, "että te, Olli Akselinpoika, joka olette käsketty pyhän inkvisitionin eteen, olette pilkanneet taivahan pyhiä, jotka pyhällä martyrikuolemallansa ovat voittaneet ijankaikkisen elämän kruunun, ja kieltäneet heidän vaikutuksensa on rajaton Kaikkivaltiaan luona, sekä että ainoasti heidän esirukouksellansa voitetaan armo ja autuus taivaassa?

Oi, te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaa myötään, päilyen veen vienossa taivahan kans'! Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki, saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun. Siellä mun mieleni on ja siellä mun muinoiset muistoin, sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävän' myös.

Niityn kukat tuhansin Rinnan on ja sekaisin, Sovuss' elää kuitenkin. Peippo sekä kerttunen Usein täyttää lauluillaan Saman lehdon liepehen Kiistele ei kumpikaan. Rastahalle leivonen Kosk' on ollut kateinen? Milloin taivas kuvansa Kielsi lammen kalvolta? Oi, kosk' ihmismaailman, Niinkuin luonnon sointuisan Täyttää sopu taivahan!

luulet, taivahan tähden Tuon kaunihin nouset luo, Sata vuotta jos kohtakin kestäis Väkikaihosi uskova tuo. Ja turvassa taivaan tähti Sun oksilla keijuileis, Ja latvasta lakkapäästä Valo lempeä tuikkaileis. Ja voimakkaana nouset Noin toivosi korkeuteen, raivaat tietä, kasvat Niin varmaan ja vitkalleen.

Ja Herra poisti synkkyyden, Mi mieltäs kamaloitti, Mi sieluasi painoi, sen Nyt valon oppi voitti; Mik' epätoivoon surkastui, Taas siunattuna kirkastui, Kun elon valkeus koitti. Oi huone, jossa murhe saa Iloita hetken verran, Oi pyhyys, joka avajaa Tien luokse taivaan Herran: Se totuus yhä soikahan, Mi avas meille taivahan Ja isillemme kerran. Keväällä 1879. N:o 311.

Olihan kuin olis rinnassa hällä soinut kuin koskien kuohuvat laulut riemuja soittavat keväämmällä, virrat kun viskovat kahlivan jään, Ahti kun nostavi vaahtovan pään puistaen helmiä kutreiltansa, niin että taivahan kaari ja kansa helmillä kuohujen leikkiä voi. Laulun mahti se ihmeet loi.

Tunnen kuin palava päivä, Luojan suuri lemmen silmä, Hautoisi unelmiani, Aikois mieleni avata Kuin puhtoisen kukkarinnan Puhtahalle maailmalle: Tuolle metsän tuuloselle, Tuolle taivahan tulelle, Vettenkin vesivalolle, Aamun kiilto kastehelle, Nuorille kevätkukille Sillekin, jota en tunne, Jota aavistan ja etsin. Sano, äitini, mit' etsin? TAINA. Etsit etsit? Vastauksen Tuop' elämä aikanansa.

Kuiskitko kummaa polkua päivän, tunturin tietä, taivahan tähtiä päin? Kuiskin ma tummaa runoa Tuonen, kuiluja, vaivaa virkkamatonta, autuutta ylpeäin. Alkua elämän etsin, äärettyyden äärtä, maailman, Jumalan juurta, päättömyyden päätä; on nyt ongelma opittu: Jumala on murhe. Suru yksin suurta luopi, murhe maita muuttaa.

"Oi isä, joukon nään, Se laskee vuorilta verkalleen, Kuin pilvi myrskyjä täynnä Se vierii laaksoa päin. Mutt' tyynenä meri on, Jo päivä silmänsä aukaisee, Ja syvyys vavisten välkkyy Ja taivas kirkasna on." Suruisena hymyili Nyt vanhus, pianpa kuitenkin Hän nousi jalona, innon Sai henki sanelemaan: " ruhtinas taivahan Ja tähtien, sua tervehdin, Sua, aurinko, ikinuori Jok' oot ja kuihtumaton,

Tämmöisiä on kylä, johon pyydän lukijan astumaan. Minne silmä silmää on seutu ikävä. Tuolla on synkkä, pimeä metsikkö, tuolla taasen on maa autio aina taivahan rannalle saakka; tuolla nevaa ja suomaata niin kauas kuin silmä kantaa. Metsikön sisässä on kylä. Huoneet siinä ovat sammaleesta ja savesta enemmäksi osaksi rakennetut; savusta ovat akkunat mustat.