United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
He siinä sitten seisoo ja nauttii kuvastaan: Voi kuin on jalo katse ja hellä luonniltaan Ne miettii sydämmessään: kas kuin on oivaa tää! Mut taampana on Hiisi ja heille irvistää. Syksy. Jo pyökkimetsän kattaa syksyn puna, Kuin sairaan, joka kuoloon kallistuupi: Sen posket ohimennen ruskottuupi, Ne ruusut kohta ovat mullattuna.
Kyökkikasvitarhoissa, missä niitä sattui olemaan, upeilivat kaalit suurine lehtineen, joiden takaa pienet vaivais-kuvut avuttomina yrittivät tirkistää. Punajuurikkaiden komeat, väririkkaat varret antoivat eloa ja väriä muuten jo lakastumaan pyrkivälle ympäristölle, samalla voimakkaasti uhmaten syksyn kolkkoa lähenemistä.
Maria Larsson oli nyt lähes viidenkymmenen vuoden vanha, mutta hänessä näkyi yhä vieläkin jälkiä siitä tavattomasta kauneudesta, joka hänen nuoruudessaan oli saattanut hänet niin paljon vainon alaiseksi. Kun näki hänet Ester Larssonin rinnalla, niin näki kesän ja syksyn rinnakkain, molempien kasvoista surumielisyyden vivahduksen, mutta tämä vivahdus oli viehättävän kaunis.
"Oi Jumala, älä virka mitään, minä pelkään kaikkea mitä kuulen!" keskeytti häntä Aagot, purskahti itkuun ja riensi makuukammariin katsomatta poikaan. Kun puoli tuntia oli kulunut, tulivat veljet kotiin, kukin haaraltaan. Sekä Lauri Lukne että hänen kaksi poikaansa nukkuivat hyvästi ja kauan tämän rajuilman jälkeen. Myrskyisen ja sateisen syksyn jälkeen tuli talvi.
Kuin nyt puiden lehdet olivat käyneet kiillottomiksi ja kellertäviksi, kuin ruusut jo kauvan sitten olivat lakanneet kukkimasta ja kukkaspenkkien loisto oli hävinnyt, niin tämä kaikki ei minusta tällä hetkellä näyttänyt olevan syksyn luonnollinen vaikutus, vaan kalvavan surun ja järsivän toivottomuuden aikaan saattama Kiivaasti hyppäsin ylös rappusia myöten ja tulin etehiseen.
Synkkyyden jos saisit syksyn yöltä, mustuutensa Hornan onkelolta, merten syvänteeltä pohjattuuden näist' et konsaan synkkää pohjattuutta saisi Annetteni tumman silmän. Kirkkauden jos lainaat kristallilta, lähteen silmäkkeeltä puhtautensa, itse auringolta lämmön voiman näist' et lämpöö, kirkkautta saisi armaan Annetteni lemmenkatseen.
Löfving riensi hänen jälkeensä ja nuorukaiset seurasivat heitä pikaisesti, mutta hiljensivät pian askeleitansa. Näytti, että kapteeni mieluummin tahtoi olla yksin, koska hän mitään sanomatta oli jättänyt heidät. Siellä ulkona läikkyivät Saimaan aallot tummina ja kolkkoina rantaa vastaan, mutta aurinko valaisi vielä ruohoisia kunnaita ja syksyn kellastuneita lehtiä.
Mun sieluni, sa oma itses ootko nyt, vai onko suuri kirkkautes vain kesän laina, ja onko kahlehesi, joka nyt ei paina, yön hartauteen vain hetkiseksi hellinnyt? Ikävässä kenttäin huojuvaisten syksyn täydet tähkät unelmoivat. Illan hiljaisuus ja rauha soivat rintaan rauhattomain matkalaisten,
Hih hei huh hei meijän Maija! Ihme, jos ei sitä naija! Syksyn tullen Maijan häissä polkaks pistetään! HUOTARI. Ja nyt pitkän paaston jälkeen pannu kiireellä tulelle. TUKKILAISET hajaantuvat pois. MAIJA. Missä Tolari, kun ei näkynyt joukossa? TURKKA. Oltiin äsken ruuhkaa purkamassa. Tolaria ei näkynyt. MAIJA. Ruuhkalla hukkunut!
Puut värisivät vielä lehdettöminä koleassa ilmassa, mutta märissä ruohikoissa ojien partailla, missä syksyn lehdet mätänivät, alkoivat jo elpyä eloon keltaiset leskenlehdet. Kedoilta, talojen pihamailta ja liuenneilta pelloilta kohosi kostea, hapatuksen makuinen tuoksu. Ja pienen pieniä vihreitä ruohonkärkiä nousi joukottain ruskeasta maasta ja loisti päivän paisteessa.