Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Vaikka kyllä kyntömiesten Suonet sormia vetävät, Pakottavat peukaloita, Kinttuja kivisteleepi, Auki maat avattaessa, Puhki pellot syöstäessä, Josta vilja virkoaapi, Matkustaapi maan makea Hyvän herrani hovihin, Keisarini kammarihin Jonka on Luoja lahjoittanut, Antoi armias Jumala Suomen kansallen katoksi, Perehellen peitteheksi, Jonka alla armon siiven Rauhan rakkahan povessa Oleskella oomme saaneet, Suojassa Isän suloisen, Tule veikka vierelleni, Luokseni Jumalan luoma, Katkaise kanalta höyhen, Sulka kultainen kukolta, Ota läkkiä lävestä, Hormin pohjasta hotaise, Anna soia Suomen kielen, Pauhata paperin päällä!
Jo meillä ero tulevi. Kaks' oli meitä kaunokaista, Pienen piilovaaran päässä, Koriassa koivikossa, Heliässä heinikossa; Nyt meillä ero tulevi Kotihinsa kumpasenki. Kenpä kuitenki erotti Kaksi kaunista yhestä, Ken pani vihan välille, Kahen rakkahan välille! Ei kahta rakasta syäntä Erota Jumalakana.
Tahdot muuttaa sydämmen: Joudu siis, oi Jeesuinen; Sulje meiltä synnin tie, Seuraas vie! Keväällä 1879. N:o 455. Nyt Herran huvitarhaan Ma saatoin rakkahan. Saat siellä suojan parhaan Myrskyiltä maailman, Saat kirkkaan päivän lailla Ylistää Jumalaa Ja laulaa valon mailla Karitsan kunniaa.
Tehtyänsä yrityksen saada rakkahan Coletten hymyilemään, totteli Herbert isänsä käskyä, mutta ruhtinatar, jonka pahatuuli ei puolison tulosta suinkaan vähennyt, meni nyrpeissään sohvaan, kauniit kiharat epäjärjestyksessä ja sininen hame rutisteltuna hänen omalla lapsenkätösellänsä. Viimeisinä kuukausina oli ruhtinas Herbert pulskistunut todellakin kauniiksi mieheksi.
Kolmas kohtaus. Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa. BUSHY. Surette liikaa, rouva kuningatar. Kuninkaast' erotessa lupasitte Unohtaa kaikki pahoittavat huolet Ja iloisella mielin olla aina. KUNINGATAR. Kuninkaan mieliks tein sen; omiks mieliks En sitä voi; mut muut' en syytä tiedä, Miks tuskaa vieraakseni tervehtäisin, Kuin että hyvästi mä jätin vieraan Niin rakkahan kuin rakkaan Richardin.
JACHIMO. Kalvetkaa, jos voitte! Teidän timanttiinne Se vihittävä on. Ne pidän. POSTHUMUS. Zeus! Näyttääpäs vielä kerran. Sama onko, Min sai hän multa? JACHIMO. Sama, kiitos hälle! Sen veti ranteestaan; näen hänet vielä; Tuo sulo liike lahjan arvon voitti, Mut sille arvon toi. Sen mulle antoi Ja sanoi rakkahan sen olleen hälle. POSTHUMUS. Sen aikoi ehkä mulle lähettää.
Ja meitä oli kaksi, poika ja neitonen, Kun taipui rakkahaksi luontomme iloinen. Noista makasiineista kai se vastaa. Jo piennä ollessani tuon tulin kokemaan, Ett' hälle rinnassani syän sykki nopeaan. Ah voi, mun tyhmyyttäni; se sai sen aikahan: Vieroitin ystäväni kauniin ja rakkahan. Nyt on mun mielestäni kaikk' ilo puuttunut, Kun kallein ystäväni on mulle suuttunut.
Allani peilinä päilysi lampi, Ylläni siintävä kuulteli taivas, Eessäni karkeli lämpöinen auer Ja vierellä impeni istui. Mä onneni muistoja ääneti nautin Ja silmillä armahan silmiä etsin Vaan silloinpa nurmella rakkahan kummun Nään orvokin suuren ja kalpeen. »Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan? Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?»
Suotiin surun kyynelkaste, ilon raikas ihmisyys, rakkauden kirjokaari, toivon toukokuu ja syys. Tuuman tiedän Tuonelasta, vaaksan verran elostain, ymmärrän vain yhden: jätän sarat suuremmat kuin sain. Totta elonleikkuun Herra tajuaa mun mieleni, koska yössä, päiväntyössä Häntä kiittää kieleni. Seisoin taiston tuoksinassa, seisoin alla taivahan samana kuin lasna muinen eessä Isän rakkahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät