United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kun Sutisen Lotta puheli nyt asiasta Eevastiinan kanssa, alistui tämä jo ja mietiksi: Vähemmänpähän on hänenkin sielullansa vastaamista, kun pääsi nuorena pois täältä surun ja murheen laaksosta... Vähemmän on hänellä tilin tekemistä!

Sepä on tää ihmisen sydän paatunut ja pimitetty, niin jotta kuka sitä älyää! soimasi silloin Eevastiinakin itseänsä, yltyi taas itkemään ja valitti surun murtamana: Kun herra vielä antaisi edes nähdä hänet vaikka elävänä tai kuolleena! Antti Juhanan sydän pehmeni. Heltyneenä sai hän tuskin sanoa tokaistuksi: Ka auttaapa se ... herra ... kun pitää etsimistalkoot!

Matkasauva putosi sen satoja kertoja hänen kädestään, ja joka kerta kun hän kumartui sitä ottamaan, tuntui hänestä, kuin selkä taittuisi. Semmoista se on, kun vaipuu synkkämielisiin ajatuksiin. Yksin kädetkin putoisi, ellei ne istuisi lujasti kiini. Anna surun lentää, ja ole mies! Lents rohkaisi mieltänsä ja käveli pää pystyssä rohkiasti eteenpäin.

Pyörryttävän pyhät kuvat takaa ajan ankeen, tumman, takaa taiston, surun summan sielun silmään seijastuvat. Syttyy sydämehen usko niinkuin pilven paltehella punertuva aamurusko. Sortuu, vaipuu, vaipuu vahvat kivilinnat, sortuu heikot ihmisrinnat, vaan ei sorru ihmishengen pilvilinnat!

Kuinka monta tuskan yötä hän lienee sinun tähtesi, isä, valvonut, sen tietää ainoastaan kaikkivaltias Jumala tuolla taivaassa, jonka silmä ei konsaan uneen ummistu. Oi, isä, äiti kätkee surun sydämmeensä, mutta se kalvaa hänen elämänsä lankaa, kunnes tuonen viikate sen vihdoin katkaisee. Kenties ei olekaan se hetki enää kaukana, jolloin saamme hänen maanpoveen kätkeä.

Tätä tietä ei jalo ruhtinatar tahtonut nousta Pojan valta-istuimille; peruuttamatta tahtoi hän pitää sen valan, jonka hän alttarin edessä oli vannonut perheelliselle kuninkaalle, joka ei koskaan nähnyt hänen armoansa ja hyviä avujansa: jakaa surun ja ilon hänen kanssansa ja olla hänelle uskollinen elämässä ja kuolemassa.

Niin kuin nyt oli, päättyi kaikki kunnialla ja ilolla, ja puolitoista vuotta tämän tapauksen jälkeen oli Luknenpoika muuttunut Luknenmieheksi. Lauri eli onnellista elämää vaimonsa kanssa; hän oli tyytyväinen kaikkeen, ja vaikka heidän avioliittonsa oli lapseton, se ei hänestä mikään surun aihe ollut.

Hyvä poika oli surun murtama, ja hän suuteli säälien äiditöntä pikku tyttöään. "Kuulitko mitä hänen äitinsä sanoi erotessaan?" kysyi hyvä tyttö osanottavasti. "Niin niin 'opeta häntä ymmärtämään', se oli hänen viimeinen pyyntönsä", sanoi hyvä poika hiljaa, ja hänestä tuntui kuin hänellä olisi ollut suuri velka maksettava tuolle pienelle lapselle.

Kysyt, kysyt, eikä vastaa kukaan; vierit vihdoin muiden lasten mukaan. Ah, tuo ilmees varhaisvanha, arka, siitä tunnen sinut, Helka parka! Olet tyttäreni, kuulut sukuun, surun heimoon, surman lasten lukuun, rotuun, joka rakkautta janoo, hirven silmin armahdusta anoo, kärsii, herkistyy, ei kauan kestä, kuolee sydämensä ylpeydestä. VANHA T

"Suloinen on surun hetkenä sisaren ääni, ja viisas on niitten neuvo, jotka rakastavat meitä." "Pakene, David, pakene." "Pakene! minne ja kuinka?" Hevosen hirnunta kuului viidakosta. "Voi! he tulevat!" huudahti Miriam innoissaan. "Kaikki nämät ovat kohdanneet meitä, oi Herra, vaan emme kuitenkaan ole unhottaneet Sinua, emmekä ole liitossasi vilpistelleet." "Kuule! taas hirnuu!