Oh, Jumalani! sanoi Ketty, te osaatte puhua asiat aina niin päin että teillä on oikein. Mutta kun taas tulette seurustelemaan hänen kanssansa ja jos teidän tällä kertaa onnistuisi oikealla nimellänne ja oikeassa haamussanne miellyttää häntä, olisi se paljon pahempi kuin ennen. Vaisti auttoi tyttöparkaa arvaamaan osaksi mitä olisi tapahtuva.

Kun herään aamulla, on Wilhelmiina jo noussut ja on taas täydessä touhussa tavarainsa kanssa. Hänellä on yllään uusi hame ja uusi röijy, jotka hän jossakin salaisessa paikassa on vaihtanut vanhoihin.

Taas tulee jokin uusi este, ja puro nousee niin korkealle, että oikaisee lopulta yli oman tavallisen viivansa, ryntää sen poikki ... syleillen viidakoita, jotka jäävät silloin ikään kuin sen kainaloon ja hellivään syliin... Aurinko paistaa levottomaksi tehden ja huumaten. Pikku joeksi paisunut puro on päässyt yhtymään Vantaaseen, joka kimaltaa terävästi vilisevinä aaltosina...

Kun Manni taas tuli Kylvön ja Maissin luo, oli hän kovin kalpea, niin että Maissikin heti sen huomasi ja kysyi: »Voitko pahoin?» »Enpä oikein hyvinkään», vastasi Manni, »vaikka minulla on iloitsemisen syytä», ja nyt kertoi hän Kahvi-Maijan ilmoituksen.

Toinen herroista he näyttivät muuten samanikäisiltä oli vartaloltaan hoikka, ja hänellä oli silmälasit nenällä sekä etupuolella rinnan päällä matkalaukku, kun taas toinen oli lyhyenläntä, mutta leveäharteinen, korkearintainen, ja hänen avoimia, eloisia kasvojansa ympäröi tuuhea, kastanjanruskea tukka sekä tumma, komea poskiparta.

"Ohoh, ryöstättekö te multa naapurini!" huusi hänelle majuri, nauraen ja samassa taas uudistaen tuota halkaisemis-temppuansa. Me riensimme kepein askelin tanssiriveihin. Minä olin kuulevinani, että meidän takanamme kuiskattiin: "Katsokaappas tuota yhteensopivaa paria!"

Jonkun ajan perästä minä taas aloin käydä hänen konttoorissaan ja tavarahuoneessaan. Hän oli yhtä ystävällinen minua kohtaan kuin ennenkin, vaan ei kumminkaan ollut yhtä puhelias. Usein siitä kuitenkin syntyi puheluakin ja ehkäpä useamminkin semmoisista yleisistä asioista, joita ennen olimme keskustelleet ani harvoin.

Kunp' ei kukkaro kuluisi, Rahataskut taas menisi; Joisin ma joka oluen, Joka viinan vierettäisin, Pitäisin joka pikarin, Joka kannun kaateleisin. Sikuna minun seotti. Tuuvitti emo minua, Vaapotteli vanhempani, Tuuvitteli turviksensa, Varoiksensa vaapotteli.

Lemminkäis-jakso taasen alkaa merkillisellä lauseella: »Aika on Ahtia sanoa». Mitäs tämä lause tarkoittaisi, jos ei sitä, että nyt tulevat runot eivät ole katsotut erinänsä olevaksi, itsenäiseksi jaksoksi, vaan keskeyttävät suuremman kokonaisuuden, jossa ne sivutapauksina ovat jäsenenä? Toisen merkillisen viittauksen tapaamme taas Sammonryöstö-runossa.

Nämät ensin pudistelivat päätään eivätkä tienneet mitään entisen lisäksi, mutta vähitellen yksi ja toinen alkoi sanoa puoleksi leikkisällä ja puoleksi todella iloitsevalla äänellä, että "se meidän Värner-paha kun kuuluu taas muuttuneen vähän niinkuin parempaan päin."