United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Manni taas tuli Kylvön ja Maissin luo, oli hän kovin kalpea, niin että Maissikin heti sen huomasi ja kysyi: »Voitko pahoin?» »Enpä oikein hyvinkään», vastasi Manni, »vaikka minulla on iloitsemisen syytä», ja nyt kertoi hän Kahvi-Maijan ilmoituksen.
Silloin Heikki meni, ja Eevi jäi yksin lapsensa luo. Hän kumartui vuoteen laitaa vastaan ja laski kätensä nukkuvan otsalle. »Sinä, minun ainoa iloni», kuiskasi hän hiljaa, ja kuumat kyyneleet alkoivat valua peitteelle. Kesä oli kulunut, samoin syksykin, ja nyt oli talvi. Viljo oli aivan terve ja oli kasvanut paljon, mutta hento hän oli, vähäverinen ja kalpea kuin pimennossa kasvanut kukka.
Luutnantti S. oli nuori ja intohimoinen. Ei hän juuri sentään juomista rakasta. Vähän levottomana ja hajamielisenä hän istuu toveriensa joukossa. Hän kuuntelee heitä vaan puoleksi ja ottaa osaa heidän puheisinsa vaan puoleksi. Hän on jotenkin kalpea ja pureskelee hermokkaasti viiksiänsä, aivan kuin odottaen jotain. Ei hän myöskään tahdo erota seurasta.
Hän istui kääntyneenä pois päivän puolelta; kirkkaat, harmaat silmänsä, jotka muuten aina suoraan katselivat sitä, jota hän puhutteli, olivat maahan luotuina, ja kun hän nyt nosti ne, katseli hän aina syrjään. Kalpea hän myöskin oli, mutta välistä hän punastui ja koski kädellänsä kasvoihin, ikäänkuin niitä peittääkseen.
Hänen liikunnossaan oli jotakin tuskallista; vaan Fede istui aivan hiljaa, kohotti ainoastaan oikullisesti olkapäitään, samoin kuin ennen lapsena oli tehnyt, ollessaan itse-päisellä ja huonolla tuulella. Hän ei nähnyt, miten kalpea ja murheellisen näköinen Kor oli, eikä hän kieltävääkään vastausta antanut.
Kallioniemellä seistä törötti kalpea, myrskyjen huuhtelema kelopuu, joka oli ollut vihanta petäjä, ennenkuin sen salama silpoi. Sen murtunutta latvaa valkeapää-kotka paraillaan käytti pesänsijakseen. Tämä suuri lintu käänsi outoa kulkijaa kohti vihaiset keltaiset silmät julman näköisen, kuperan otsan alaiset silmät ja kurkotti pitkälle litteälakista käärmemäistä päätään häntä tutkiakseen.
Haastettakoon minä vaan oikeuteen, minä olen valmis vastaamaan puolestani. Erinomainen, täydellisesti onnistunut leikkaus, jota opettajani Gaudekin olisi kadehtinut." Mutta hän oli kalpea, hänen häränkuononsa vavahteli hermostuneesti, ja hänen suurista, harmaista silmistään leimusi katkeruuden tuli kohtaloa vastaan.
Nimismies! huudahti laamanni Skytte. Itse nimismies!... Siinä sitä ollaan... Kuka sitä olisi uskonut? Tällaisia huudahduksia kuultiin läsnäolijain joukosta. Nimismies Askelinin muutoin punakka naama oli kalpea kuin palttina.
Tämä niin omituinen, mutta kenties ei silti epätosi kertomus Schopenhauer olisi siihen varmasti uskonut! on esitetty huomauttavalla keskityksellä, tiukalla draamallisuudella, mitään turhaa siinä ei ole; hiukkasen kalpea, abstraktinen se lienee, mutta se kenties johtuu aiheesta, joka on mieltäkiinnittävä sielutieteellinen »tapaus» ja sellaisena katsottu.
Samassa silmänräpäyksessä kohosi oviverho ja ylevä, kaunis, mutta kauhean kalpea pää näkyi sen alta. Athos! huudahtivat molemmat muskettisoturit. Athos! kertoi herra de Tréville itse.