United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sano, tuleeko minun vieraantua näistä maallisista, niinkuin Heikki sanoo? Jos se on tämän tarkoituksena, niin kyllä keino siihen on oikea. Minä olen murtunut. En omista ainoatakaan eheää tunnetta, paitsi rakkauttani Viljoon. On kuin katkennut kieli särähtäisi soimaan kaikkea muuta muistellessani. Yksin Viljo saa vielä puhtaat soinnut sydämessäni helähtämään.
Piiat seisoivat pihalla itkien. Hupi haukkui ja ulvoi telkeitten takana. Viljo, Esterin pieni suosikki veli, joka oli uhannut teettää sepällä suuren puukon ja leikata täti Smarinilta kaulan poikki, karkasi ulos ja rääkkyen kurkun täydeltä juoksi jälkeen kujalle asti, ennenkuin kiinni saatiin.
Mutta oli kuin hehkua tulevaisuuden taivaalta hänen kasvoillansa, kun hän nosti lapsen kätkyestä ja kiihkeästi painaen poikaa rintaansa vasten huudahti: »Viljo, Viljo, miten äärettömästi me toisiamme rakastamme ja miten onnellisiksi me tulemme.» Vasta elokuun keskipaikoilla hankkiutui Eevi kotimatkalle vanhempiensa luota.
Ja sinä, Viljo, jolla minun tähteni pienestä pitäen on ollut vanhat, kärsivät kasvot, minä rakastan sinua niin suuresti siksi, että minulla on paljo sovitettavaa, kun sinulta riistin lapsuutesi ilon, ja myöskin sentähden, että olet hiljainen, pelkäävä, pieni poika, jonka täytyy lähteä sille taipaleelle, jonka toiseen päähän minä pian toivon pääseväni.
Hän suri »parhaintaan», toisten hylkäämää, usean ylenkatsomaa, joka kuitenkin oli ollut kukkien kasvattajana hänen elämänsä tiellä ja jonka raskasta kuormaa hän oli kyennyt keventämään paremmin kuin kukaan muu. Kohta isän kuoleman jälkeen joutui Viljo vuoteeseen. Hän sai kuumetta eikä se ottanut väistyäkseen.
Viljo oli tosin hänen paras ja ainoa ilonsa, mutta äskeinen uni oli kokonaan siirtänyt hänet menneisyyden maailmaan, siksi hän ehdottomasti selitykseltä vaati jotain yhteyttä lapsuuden muistojen kanssa. »No, joko rouva nyt on jättänyt unensa sikseen», kysäisi Maija hieman kärsimättömästi. »Minulla olisi uutisia kerrottavana. Kuulkaa nyt miten äsken kävi!»
Ajattele, viikon kuluttua olen jo kotona, näen isän, äidin, ystävät ja kaikki nuo tutut, rakkaat paikat!» »Kyllä nekin ovat rakkaita», jatkoi hän sitten, »vaikka toista olisi palata Soinamoon.» »Sinne menemme joskus, kun Viljo on suureksi kasvanut.»
Nyt kun vaara oli ohi ja Viljo paranemassa, tulivat nuo ajatukset äkkiarvaamatta ja voimakkaina. Ne tunkivat päälle aivan väkisin ja täyttivät mielen katkeruudella. Mutta Heikki oli liiaksi rehellinen taistelussaan itseään vastaan suosiakseen niitä. Hän tuomitsi tunteensa ja tahtoi sitä kuolettaa, maksoi mitä maksoi.
Kun ei ketään kuulunut, läheni hän varpaillaan sairashuoneen ovea ja raotti sitä. Pienen, lyhyen sohvan nurkkaan olivat Helmi ja Viljo painuneet. Poika oli nukahtanut sisaren polvelle. Nojaten päätään sohvan kaidetta vastaan oli Helmikin vaipunut uneen. Ainoa, joka valvoi, oli Hilkka. Hän oli asettunut vuoteen jalkopäähän, pienelle, matalalle jakkaralle.
Sa viljo veikko, kättä lyö ja kouraa kämmentäin; ja reilu ryyppy otetaan taas pitkäst' aikaa näin. Kai täyden tuopin kestät, mies, voin taata itseäin: hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin! Taas pitkäst' aikaa tavattiin, taas pitkäst' aikaa näin; hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin! Ei ketään.