Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Yhteiselämä oli kuitenkin Eeville opettanut, että Heikin kiihkeimpienkin tunteitten täytyi taipua, väistyä syrjään ja nöyristyä aivan kuin olemattomaksi, jos sitä vaati hänen teräksinen tahtonsa, tuo tahto, joka monet kerrat miekkana oli tunkenut Eevin sydämeen ja monet syvät haavat siihen iskenyt. Toisin tekisi Viljo vastaisuudessa. Hän kasvaisi kauniiksi ja jaloksi.
Viljo, isän pieni apulainen, nykäisi isää käsipuolesta ja herra Hägg kääntyi katsomaan tuleviin päin. Tuskallinen hermovärähdys liikutti samassa hänen kasvojaan, ja omituisen synkkä katse kuvastui syvällä hänen harmaansinisten silmiensä pohjalla. Täällä on mieheni, esitteli rouva Hägg iloisesti, ja täällä, Eero, tulee neiti Auer sinua tervehtimään.
Viljo ei voinut selittää. Hän puhui hukkumisesta. Mutta eihän se voi olla mahdollista? Ei, ei! Heikki puhui selvään ja lujasti kuin äänen lujuudella voittaakseen liikutuksensa. Mutta ihme oli, että isä pelastui. Me olimme olleet kalassa isän kanssa. Sitte isä tahtoi vielä jäädä onkimaan, mutta käski meidän mennä kotiin, kun täällä oli töitä.
Mutta mikä olisi seuraus? Olisiko se yksinomaan hyvä? En uskalla tehdä johtopäätöksiä. Minä vain kysyn. Toini laski kynän kädestään ja jäi, leuka käden varaan painuneena, tuijottamaan ulos ikkunasta. Silloin sattui hänen katseensa pieneen ihmisolentoon, joka seisoi keskellä tietä, herkeämättä tuijottaen häneen. Viljo huudahti hän hämmästyneenä ja nousi. Mitähän asiaa hänellä oli?
Ei tosin muut kuin äiti voi äidin tunteita käsittää, mutta ei moni äitikään minua ymmärtäisi. Viljo on ainoa iloni, ainoa henkäys runollisuutta, jota minäkin osakseni saan. Hän on kukkani kivikon keskellä, hänen onnensa on elämäni ainoa toivo, rakkaus häneen ainoa voimani.» Eevi oli puhunut kiihkeästi.
Tule, tule. Mennään yhdessä. Toini tarttui pojan käteen ja avasi portin. Oli jo ilta. Keittiössä, johon Toini ja Viljo ensimmäiseksi astuivat, oli hämärä. Hellassa paloi tuli. Heikki, vanhempi pojista, seisoi tulelle asetetun vesikattilan vieressä, tuijottaen kiihkeästi veteen kuin siten sen kiehumista jouduttaakseen. Hän oli itkenyt. Toini näki sen tervehtiessään. Mitä täällä on tapahtunut?
Mikä muu on minultakin voimat vienyt kuin elämä taisteluineen ja vaatimuksineen. Enhän ole ollut oikein terve päivääkään näinä viime vuosina, ja sekä koti että Viljo ovat kuitenkin olleet hoidettavinani.» »Ehken on siinä ollut liikoja, mutta parempi pysyä paikoillaan viimeiseen asti kuin väistyä. Eikö niin?» »Sitähän olen koettanut ja siinä kulunut.
Ja miten kauan lie jo seisonut tuossa? Toini avasi ikkunan ja kutsui sisään. Jokin outo jäykkyys lapsen koko olennossa pisti hänen silmiinsä, ja kun poika ei näkynyt liikahtavan paikaltaan, kiiruhti hän portille. Päivää, pikku Viljo, mitä kuuluu? Poika ei vastannut.
Välistä teki Heikin mieli vastustaa tätä alituista varoittelemista, mutta miten olikaan, ei hän sitä kuitenkaan rohjennut tehdä. Jos hän joskus tahtoi ajatuksensa täytäntöön panna, tuli hänelle siitä jälestäpäin ääretön tuska, että jos Viljo nyt sairastuu ja kuolee, niin on se hänen syynsä ja Eevin surma. Paras antaa asiain mennä niinkuin menevät.
»Mennään vaan, vaikka eihän se nyt mitään vaarallista ole», lohdutteli Heikki. Mutta Eevi ei voinut rauhoittua, ja kun Viljo seuraavana aamuna nähtävästi oli kuumeessa, lähetettiin lääkäriä hakemaan. Tuskaisena kulki Eevi vuoteen äärestä ikkunan luo ja ikkunasta vuoteelle. Oi jospa lääkäri joutuisi! Vihdoin hän tulikin.
Päivän Sana
Muut Etsivät