United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iso ottaisi ikäni, Emo pääni halkaiseisi, Veikko veren vuoattaisi, Sisko silmän kaiveleisi. Kuti, kuti, kultaseni, Tääll' on nuori neitosesi; Sopisipa suuta antaa, Kun oisi kahella valta. Katso'pas tätä tytärtä. Kuti, kuti, sulhaseni, Punaposki poikaseni! Katso'pa tätä tytärtä;. Tästä kasvavi kananen, Tästä joutsen jouahtavi, Sorenevi kunnon sorsa.
"Millä nyt erotessani, lähtiessäni, katala, millä maksan maammon maion sekä taattoni hyvyyen, millä veikon armauen, mielisiivot siskoseni? "Kiitän mä, iso, sinua entisistäni eloista, murkinoista muinaisista, parahimmista paloista. "Kiitän mä, emo, sinua nuorna tuuiteltuasi, pienoisna pi'eltyäsi, rinnoin ruokkieltuasi.
Ei tieä emoni rukka, Ei tieä emo tytärtä, Miss' on piika pillattuna, Emon tuoma turmeltuna: Tuolla piika pillattihin, Emon tuoma turmeltihin, Laitasaaren laitehella, Lehtovaaran liepehellä.
Virkki ja nopsana nousi ja astui luo emon armaan, tarjoten maljan toi parikorvan, haasteli hälle: "Kärsiös, äiti, ja malta jo mieli, jos haikea liekin, ettei silmäni nää näkis sun, emo, kantaja kallis, iskuja saavan; en silloin vois, miten oisikin surku, auttaa; vaikea vastustaa näet Zeus on Olympon. Kerrankin, kun puoltaa koin sua, hän mua jalkaan tarttui, kynnykselt' alas viskasi valtahiselta.
Myrsky välistä raivosi, salamoi taivas, ja jyrähtelivät synkät pilvet, mutta ihmettelyn mielihyvästä minä sille piipertelin, pelkoa tuntematta. Salmen suuhun, jossa aavempi ulappa aukeni, tämä onnellinen maailmani ulottui; mutta sinne ei emo meitä milloinkaan ohjannut.
Siispä, Olympon Zeus, sinä nyt vala korkea vanno, ett' ovat ympäryskansat kaikk' alamaisia sille, jonk' emo saalahanaan tänä päivänä saattavi maalle heimoa urhojen, jotk' ovat itse sun juurtasi ylhää. Virkkoi noin; mut Zeus kavaluutt' ei keksinyt lainkaan, vaan valan vannoi tuon; katumoiksipa totta se kääntyi.
Esihin! tuon kuoloa kiidättää sun aikailus. Emo aatta tuo, Ku mun hengeti löi! Isä konna tuo, Ku mun suuhuns' söi! Ja sisko siisti Mun luuni riisti Sijalle viileälle. Siell' lintuna laulelen, Yli vuorten lentelen Etähälle. Et aavista, ett' armain kuuntelee Ja kuulee, kuinka oljet, kahleet kalisee. MARGAREETA. Ne saapuu! julma kuolo! piilen ... kunne? Oo vaiti! riennän sua vapahtamaan!
Tuuti, tuuti tuomen marja, Liiku, liiku lempilehti, Nuku nurmilintuseni, Väsy västäräkkiseni; Nuku, kun minä nukutan, Väsy, kun minä väsytän! Vaan eipä minussa liene Lapseni nukuttajata, Ei taia emo poloinen Saaha lasta nukkumahan.
Sitten se oli huomannut erehdyksensä. Konevaunu ei ollut hänen emonsa, vaikka sillä oli sen ääni. Mutta mikä se sitten oli? Minkä käsityksen hän vei mennessään siitä, minkä oli nähnyt: mustasta, kiiltävästä kummituksesta, joka oli siinä, missä äidin, äänestä päättäen, olisi pitänyt olla? Luuliko hän, että emo oli muuttunut siksi, minkä hän näki?
Sai emo sanelemahan: "Mitä itket, Ainoseni, kun olet saava suuren sulhon, miehen korkean kotihin ikkunoillen istujaksi, lautsoille lavertajaksi?" Tuon tytär sanoiksi virkki: "Oi emoni, kantajani! Itkenpä minä jotaki: itken kassan kauneutta, tukan nuoren tuuheutta, hivuksien hienoutta, jos ne piennä peitetähän, katetahan kasvavana.