United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun olin nuorna neitosena, Kukkana ison kotona, Istuin mie Turun korolla, Turun kosken korvaksella, Loin silmäni selälle, Käänsin päätä päivän alle, Näin purren purjehtivan Sekä vieryvän venosen: "Oisko tuo isoni pursi. Tahi velloni venonen?"
Juur voittaessa, leikkiin innostuin, hän tähän nukkui rinnoin puhkaistuin. Tuo urhokas! Viel' äsken hänen näin, kun nuorna, uljahana rynnäkköhön hän, esteet sortain, riensi eteenpäin kanuunan liekkiin, miekan mittelöhön; nyt kylmänä hän hangell' lepäsi, miss' äsken Ryssäin tulet sammutti.
Näin kylän vanhat hänest' ties: Ei nuorna vertaistansa, Ja häneen rakastuikin mies Ja Sanna häneen kanssa, Ja Sanna nautti onneaan Ja naureli ja tanssi vaan. Mut kohta onni tummentui, Sen köyhyys ensin peitti. Mies hiukeni ja sairastui Ja pian henkens heitti. Ja muisto Sannall' onnestaan On poika, vuoden vanha vaan.
Ma olin korven kaunistus ja uljuus metsämailla, ei haitannunna ahtaus, en ystäviä vailla: mun lauloi peippo latvassain, söi oravainen oksallain, kun oli rauha mailla. Niin talvipäivän puhteella sai poika juurelleni, hän iski minuun katseensa, löi kirveen kuoreheni: ma kaaduin nuorna mättäällen, ma kaaduin riemuks' toisillen siks' kaaduin mielelläni.
Lukemattomia viheriäisiä saaria kohoaa sen rannoilla: Nuorna ollessani niin kertoo vanha merimies, purjehtivat suuret laivat siinä, missä nyt vene vaivoin pääsee soutamaan; ja muutamia vuosia senjälkeen kulkee karja laitumella entisen meren pohjassa.
Mutta samallapa hiljaa liukuin Venhe törmäs paateen, paaden päältä Usvast' epäselvään haamoitteli Ranta, suoden vanhukselle levon. Rannalle hän astui, tutki paikkaa, Tunsi sen, tuon järven-luodon, missä Nuorna monast' oli maalle mennyt. Kalliolle kaljulle hän istui Miettimään, ja usvan varjot peitti Taivahan ja maan ja äijän mielen. Kellot soivat yhteen.
Ei meille riita-väliä tulle; Mä houreitas näät poistamaan Nyt nuorna aatelisna tänne saan, Punainen ylläin kullan-kirjo takki Ja silkka silkki vaippanain, Ja päässä kukonsulka-lakki Ja pitkä miekka kupeellain. Nyt suorastaan sua neuvollen: Pukeudu siekin samaten, Jott' ikävistä irroillas Iloita saisit elostas! FAUST. Pukuni olkohon mi hyvänään, Maan raskas elo painaa mua kuin vuori.
Nuorna, juuri noustuasi, Miks' oot raukka vaalea? Eikö luonnon varastossa Osaksesi ollutkaan Juhla vaippaa? Katvistossa Loistavaks et tullutkaan. Oisit nähnyt siskojasi Kesäpäivän paisteessa; Korskuvia heimojasi Nurmivierun laiteessa! Vaan sa ootkin syksyn lapsi Härmähelmein kastama; Karmotuulten armahaksi Emintimän hoitama. Kullalleni.
Mies kasvavi kanssa tahtonsa ja tahto voimia antaa.» En apua saanut, en apua saanut, kun nuorna ma äidistä orvoksi jäin, kun kuljin ma kerjäten mieron teillä ja anelin rakkautta kyyneleillä, en apua saanut ja yö oli ainoa ystäväin.
Ken puhuu paikasta siis siitä, älköön Ascesiks sitä mainitko, ei kyllin se sano, sanoo vasta oikein: Itä. Tyyssijastaan se viel' ei loitoll' ollut, kun alkoi maan jo tuta antaa voiman hänelle suodun suurta lohdutusta. Jo nuorna näät hän riitaan joutui kanssa isänsä vuoksi naisen, jolle ovet kaikk' kiinni ovat niinkuin kuolemalle.