United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lannistava kuolonpöyry hiipi päälleni, kun minä käänsin päätäni tyynyllä ja päätin vakuuttua jos vuoteen katto todellakin liikkui, katsomalla tarkkaan miestä taululla. Yksi ainoa katse sinne oli kylläksi. Katoksen ympärillä olevien ripsujen tummat, kamalat piirteet ulottuivat jo melkein hänen vyötäisillensä. Minä olin hengittämättä enkä kääntänyt silmiäni kuvasta.
Minä kaivoin ne esille, käärin yksitellen auki, ja luettelin niitä mielessäni joka hetki, valveilla ja unissa: kerran hän kauan katsoi minuun; kerran hän punastui minut nähdessänsä; kerran teki suotta asiaa meille; kerran säpsähti, kun äkkiarvaamatta käänsin pääni ja tapasin hänet katsomasta minuun.
Minä kohdakkoin käänsin veneen ja lähdin soutamaan takaisin saareen; juuri kun pääsin karin sisäpuolelle, edellä mainitun kanavan suuhun, nousi hirveä tuulen puuska. Vene tuli täyteen vettä ja minä suin päin mereen. Aallot kuohuivat ja loiskahtivat kallioiden yli molemmin puolin kanavaa ja vierivät kanavaa pitkin temmaten minut mukanaan.
Minä kiirehdin suostumaan hänen ystävälliseen ehdoitukseensa, avasin Peggotyn kukkaron ja käänsin sen ylös alaisin hänen käteensä. "Tahdotko käyttää niistä jotakin nyt?" kysyi hän minulta. "Ei, kiitoksia", vastasin minä. "Sinä saat, jos tahdot, sinä tiedät sen", lausui Steerforth. "Sano sananen vaan". "Ei, kiitoksia, Sir", toistin minä.
Minä en tahtonut katsella häntä, vaan käänsin pääni toisaalle ja huomasin meidän muorin, joka istui saarnatuolin juurella pienellä tuolilla, hiljaa huojutellen ruumistansa ja hellästi silmäillen pappia. Tämä muorin käytös saatti minun jälleen hyvälle päälle ja minä tunsin itseni leppyneemmäksi Jaakkoa kohtaan.
Minua halutti melkein vastustamattomasti polkea jalkaani käänsin äkkipikaisesti hänelle selkäni ja huudahdin olkapääni yli kuohuen vihasta: "Nyt en enää huolikaan koko rahoista en ollenkaan!
Mutta se ei ole ollut mikään helppo tehtävä. Mihin vaan päätäni käänsin, tuntui siltä kuin Herra olisi katsellut minuun silmillä, jotka olivat salaman kaltaiset. Ei ollut sitä paikkaa mihin olisin voinut kätkeä syntistä sieluani, sillä silmät katselivat ihan läpitseni.
Nostin, käänsin keikahutin, Että tallukset livahti, Maahan paiskasin parahti. Liekö jäänyt heikko henki. Täss' on Jouko siellä Kirri. AINO. Murhasitko ?! TAINA. Ja sit' itket? NUORI JOUKO. Tuot' en itke, muuta itken, Surujani suurempia. AINO. Murhasitko, julma Jouko? Teitkö vielä julmempia! TAINA. Tapoitko Suvannon urhon? NUORI JOUKO. Tein vielä tukalampata. AINO. Kerro, kurja!
Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka kovempi-runkoinen voi siellä elää, kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan. Takaisin tänne sitten älkää tulko! Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä on loivin pääsy vuoren kukkulalle.» Katosi hän. Ma puhumatta sanaa nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon.
Kun puun tuon vehmastohon vehreähän upotin silmäni laill' lintumiehen, mi vaanintahan elämänsä tuhlaa, näin lausui hän, mi isää enemp' oli: »Nyt tule, poikasein! On jaettava paremmin aika, mik' on meille suotu.» Ma käänsin kasvoni ja nopsin jaloin lähenin Viisahia, joiden puhe minulta poisti matkan vaivat tyysti.