United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Minä vain oon köyhä saksa, en käsitä urhon töitä, köyheä kansoa käsitän. Luulenpa tajuavani tutkelmanne. Tiedän, miksi ei kohoa Suomen päivä. Väinö on tietäjä väkevä siitä ei epäilystä mutta häll' on yksi virhe: Hän ei kansoa rakasta. Minä kansoa rakastan samoin Ruotus ruotsalainen. Mulle on veli jokainen, ken tulevi vastahani. Eikö totta? KANSA: Totta, totta!

Se oli sama, sittemmin niin kuuluisa Pomppe, jonka Holmströmin kirjoittama latinalainen hautakirjoitus tuli hyvin tunnetuksi ulkomaillakin; suomennettuna se on näin kuuluva: "Pomppe, koira kuninkaan, nukkui luona ruhtinaan. Väsyneenä ikään suureen kuoli vihdoin jalkain juureen. Moni kaunis neitonen Pompen lailla elää soisi; monen urhon halu oisi kuolla lailla koiran sen."

Yhä kestää Irjan lempi, mutta Simo Hurtta muuttuu, entistään on hiljaisempi, harvoin enää ärjyy, suuttuu, sotii kanssa Jumalansa; hymyn joskus kumman hymyy, arvaa Irja ei, ei kansa, mitä mieless' urhon lymyy. Hiljenee myös suojat Hovin; Arnkil varpaisilla astuu, vait on, tekee työtä kovin; usein Pirkon silmä kastuu.

Siks suuruutta jos lempii ken, hän kohta oma onpi sen, on mahti maitten, kansojen, ei jouda mullan alle: vaikk' urhon kattaa kummun , on kansain suuri rauhantyö se liitto, jossa Suomi lyö nyt kättä Europalle.

Soutakaatte vahvasti Vasten tuulta vonkuvaa! Uupumatta, sountimiehet, Soutakaa, oi, soutakaa! Soutakaatte vahvasti! Soutain ranta läheneepi, Myrskyn uhka väheneepi. Sounti vain on turvamme! Soutakaatte, soutajat, Pannen parhaat voimanne! Liikkeell' airot! Reipas tahti! Urhon ilme otsille! Soutakaatte vahvasti! Meri pauhaa, pilvet entää, Purtta vasten puuskat lentää, Vauhdin uhkaa vaimentaa!

Onnen viimeinen, vihanta muisto, tarun hohtava talvipuisto, syksyn kuurainen kukkariuku, keväthangilla hopeatiuku, pulkka puikkiva, maassa härmä, kivi tahkottu, kimmel-särmä, tähti, katsova syvään kaivoon, hulluus, iskevä urhon aivoon, runo, raikuva tuonen takaa, virsi salliman vasken-vakaa, päärly päivässä, yössä yrtti, miehen murheisen hautamyrtti: kasva kauniina, nouse norjana, muille vapaana, mulle orjana, kohti korkeutta ylene ylväänä ihanan itsesi pyhänä pylväänä, kerro ihmisten kuulla kummia, sanele turpeesta sanoja tummia, miehen mennehen nouse mullasta, kerro keväästä, laulun kullasta, puhu puhtahin unelma sankarin, virka vainajan vaiva ankarin, ettei yllä hän elämän kukkaan, että huutaa hän sinua hukkaan!

Katkesi pirstoutuin kädest' urhon varteva peitsi, raskas, vankka ja välkkyväpää, sotakenttähän kieri 802 kilpikin kantimineen kehäsorja jo pois olalt' urhon; ratkoi myös sovan soljistaan Zeun poika Apollo.

Me sääli emme: tuon urhon, ken ikitähtiin lähti, me tuomitsemme ikuiseen kiertoon, kuin ois hän tähti, ei enää vaivaan, vaan tunteen järjenkin tuollepuolen, valomerkiks taivaan, yl' ihmisriemun ja ihmishuolen.

On, Kothen, joukossas korpraali moinen, numero seitsemäs, Standaar. Häll' on jalassa saapasruoju, jalka toinen on verissä ja aivan verhoton. Pysähtyi Döbeln sillä kohtaa heti, vei käden otsaan, kulman ryppyyn veti, asua urhon harmaan katsoi vait. »Olithan», virkkoi viimein, »kera työssä, Lapuall' olit, Kauhajoella myös , tämänkö palkan voitoistamme sait

Hector, jonka mielenmaltti On vankka niinkuin hyve, suuttui tänään, Andromachea torui, miestään löi, Ja, niinkuin sodass' oisi kotitöissään, Ol' aseiss' ennen päivän nousua Ja läksi kentälle, miss' itki kukat, Jo ennustellen urhon raivotöitä. CRESSIDA. Ja mikä raivon syynä? ALEKSANDER. Huhutaan, Ett' ylhä mies on Kreikan armeijassa, Sukuja Hectorille, Troian verta, Nimeltä Ajax.