Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Kuiskaa Irja: »Milloin, miten tulit kerran taloon tähän?» Haastaa hiljaa Pirkko: »Siten, että läksin kerjäämähän; isä kuoli, äiti kuoli, jäin ma tielle niinkuin telkkä, mielessäni murhe, huoli, huomisesta pelko pelkkä.» Kysyy Irja: »Silloin eli vielä Hurtan taatto täällä?» Vastaa Pirkko: »Remahteli täällä riemu vallanpäällä!
Kerran keski-yöllä havaa: näkee liekin liikkuvaksi. haamu sala-uksen avaa, astuu askeleen ja kaksi, istuu kangaspuille, alkaa kutomaan kuin varjo, vainaa; tuskin kättä käyttää, jalkaa, polkusinta tuskin painaa. Kohoo Irja vuoteessansa, katsoo suurin silmin naista: kumpi heist' on valveillansa, kumpi haamu kuolon maista?
Mutta Irja kangaspuita päivät pitkät helskyttävi, miettii mielen haaveiluita, väliin totta välskyttävi, uneks usein kaiken luulee; taas hän herää hymyellen, kun hän Hurtan äänen kuulee. käypi vastaan kynnyksellen.
Pirkko taiten vastaa: »Kuka täällä öisin kutois kumman?» Irja hourinut on muka, itse tehnyt raidan tumman. Päättää Irja itseksensä: Lie, ken liekin! Turha tuosta synkistää on sydämensä, suotta naapuriinkin juosta. Arvata jo sentään voin ma, ett' on piikain työtä tämä, ja jos oikein aatkeloin ma, kauniit myös on raidat nämä.
Hymyy Irja itseksensä: »Tääll' on lämmin, tääll' on hyvä!» Kuivaa Hurtta kyynelensä, puhkee huokaus vain syvä. Silloin kuuluu kopse tieltä, hoippuu sisään Hovin renki, huutaa: »Ryssät ryntää sieltä, vaarassa on Hurtan henki!» Miettii Hurtta hetken, mitä tehdä tilanteessa tässä. Taistellako?
Mutta Irja katseen heitti kauas laakson vienon vesiin; taivaan valkopilvet peitti, kulki kuuhut valju esiin. Vartoi sulho vastausta, vartoi metsä, vartoi tuuli, näytti kuuhut kummastusta; mykäksi jäi immen huuli.
Ylpeä on Sormun Irja, tulikukka, suolla soihtu, kiehtova kuin noidan kirja, väkevä kuin velhon loihtu; ei hän pyydä, ei hän palvo, patsahaksi häntä luulet, kostea on silmän kalvo, puoli-auki punahuulet. Hurtta katsoo, katsoo.
Hyvän Hurtta lähdön laittaa: lieventää hän veronkannon, ruokkii, kelle rokka maittaa, myöntää muille anteeks-annon; hoivatahan Hovilassa mieron miestä, naista, lasta, Irja itse hoitamassa: tuop' on hälle riemu vasta!
Mutta kohta maalla Hovin pystytetään teilapuita. Istui Irja yksin koissa, kuuli sanat kauhun, turman; istui impi unelmoissa, itki, tunsi hurjan hurman; ylleen puvun parhaan puki, jalkaan kautokengät pauloi, suortuvansa pitkät suki, sukiessa hiljaa lauloi: »Hyvästi nyt onni lauha, peipot pienet lehtipuissa, jää nyt kesä-illan rauha, virit vienot salmensuissa; terve, myrsky, terve, sota, terve, elon ukkoshetki, terve, tuskan tuima ota sekä riemut, rikoksetki!»
Ylpeä on Sormun Irja, tulikukka, suolla soihtu, kiehtova kuin noidan kirja, väkevä kuin velhon loihtu; silmät tutkivat ja syvät, varsi suora niinkuin salko, huulet niinkuin marjat hyvät, suu kuin hiirenherneen palko. Saapuu maiden, merten takaa sulhot suuret orhin, laivoin, tyttö rukkasia jakaa; ottaa jonkun kihlat vaivoin, viikon pitää, sitten hylkää.
Päivän Sana
Muut Etsivät