Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Silloin pien' on ihmissuku, suuri luonnon kaikkivalta, laaja kuin sen lasten luku, yhtä kaunis kaikkialta; hyv' on pillojansa piillä silloin yksin yössä Turjan, miss' ei tuska, vaiva viillä, himot hiiltä mielen hurjan.» Kaulaa käsin kaksin, vienoin häntä Irja hämärtyvä, virkkaa: »Täällä haihtuu hienoin, siell' on lämmin, siell' on hyvä!
Istui Irja yksin koissa, kuuli sanat kauhun, turman, istui impi unelmoissa, itki, tunsi hurjan hurman, ylleen vaatteet parhaat puki, jalkaan kautokengät pauloi, suortuvansa pitkät suki, sukiessa hiljaa lauloi: »Hyvästi nyt onni lauha, peipot pienet lehtipuissa, jää nyt kesä-illan rauha, sateenkaaret salmen suissa, terve myrsky, terve sota, terve elon ukkoshetki, terve tuskan tuiman ota sekä riemut, rikoksetki!»
Oli vanha inspehtori miesi iloinen ja raju, niinkuin vuoden vanha ori, jonk' ei vielä taltu taju.» Irja tuumii, tutkii: »Miksi majuri ei naura enää?» Vastaa Pirkko: »Varmaan siksi, että vaiva tekee tenää.» »Vaiva? Mistä?» Irja kysyy. »On hän mies nyt onnen, kunnon!» Pirkko hetken vaiti pysyy, vastaa: »Vaiva omantunnon.» Miettii Irja itseksensä: Oisko Pirkko oikeassa?
Hiljaa piiat, rengit kulkee, supattelee karsinassa, kylä kertoa jo julkee: »On kuin ruumis Hovilassa.» Mutta Irja iloitsevi: Hyväksi on Hurtta tullut! Vaikka vielä vaikenevi, haihtuu haavehensa hullut; koittaa aamut armahammat, laupiaammat päivänlaskut, illat vieläi ihanammat, juttu juoksee, kaikuu kaskut. Lausuu leikillänsä: »Vietkö joskus Tukholmaan sa minut?» Hymyy Hurtta: »Kiltti lietkö?
Mutta Hurtan ratsu rientää niinkuin erämaassa myrsky, vauhti miehen mieltä lientää, vaan on vaivan, tuskan tyrsky: lepää urhon rintaa vasten, luo ei auki silmäterää Irja, lailla autuasten, taikka niiden, jotk' ei herää.
Ylpeä on Sormun Irja, tulikukka, suolla soihtu, kiehtova kuin noidan kirja, väkevä kuin velhon loihtu; ei hän pyydä, ei hän palvo, patsahaksi häntä luulet, kostea on silmän kalvo, puoli-auki punahuulet. Hurtta katsoo, katsoo.
Ohi korskui Hurtan hepo, pärskyi surman päitset päässä, meni lapsen lauha lepo niinkuin lehti myrskysäässä!» Herää Irja huutohonsa, huomaa ennallansa huoneen; vaan kun tuota muistaa konsa, halu häll' on mennä Tuoneen, missä tytti tuiretuinen kutoo kuolinhuntujansa, kehrää vaimo valkeuinen kesä-yössä huoliansa.
Yhä kestää Irjan lempi, mutta Simo Hurtta muuttuu, entistään on hiljaisempi, harvoin enää ärjyy, suuttuu, sotii kanssa Jumalansa; hymyn joskus kumman hymyy, arvaa Irja ei, ei kansa, mitä mieless' urhon lymyy. Hiljenee myös suojat Hovin; Arnkil varpaisilla astuu, vait on, tekee työtä kovin; usein Pirkon silmä kastuu.
Usein, kun on Hurtta poissa, kaksin istuvat he illoin muinaisissa muisteloissa; Pirkko paljon haastaa silloin ajoist' entisistä, jolloin toisin täällä juhlittihin, toisin talonpoika-kolloin maat ja mannut tuhlittihin. Katsoo häntä Irja.
Peittää Hurtta sydämensä, viihdy ei hän Hovilassa. Virkkaa vihdoin: »Eikö lemmi enää hän kuin ennen mua?» Vastaust' ei Pirkko emmi: »Kärsii hän, siis lempii sua!» Painaa nojaan seinähirren Irja päänsä kaunokaisen, kuulee Tuonen toukan virren, virkkaa suulla surevaisen: »Ah, on täällä Hovilassa kaikki hämärää ja kummaa, niinkuin tarun maailmassa asteleisi tietä tummaa!
Päivän Sana
Muut Etsivät