Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Kuohu henkeni, käy, ah käy! kohta ei taivasta, maata näy, kohta vaikenet vallan, hehku hiilesi himmentäy. Kannel kaukainen, soi, ah soi! Vaikka en laillasi laulaa voi, heijastan hetkinä hurman kaunehinta, min kaipuu loi. Virta kohtalon, vie, ah vie! Kohta jo päättyy päivän tie, kuulin kulkevan surman, taikka tauti vain ollut lie.
En tätä rukoile, sen taivas tietköön, Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi Tai veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman, Jok' itsessäni jo on lauhtunut; Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle. Varjelkoon taivas teitä luulemasta, Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin Siks että hän mua seuraa!
Hän laulaa erikoisesti minulle, yksinomaan minulle on tullut enkeli taivaasta ottamaan minua sinne. Olen kuin irtautunut jostain, luonut yltäni jotain, vapautunut aineesta ja maasta, minulla on uudet, kiiltävät vaatteet. Löydän itsestäni uusia tunteita, sanomattoman riutuvan onnen, itkun ja hurman ei vain kaivattuna, vaan toteutuneena.
Takana vangin rautaristikkoin nyt nääntyy kristikunnan kaunein kukka vain vuoksi sulhon polon suuteloin, tuon lemmen, nuoren niinkuin poskes nukka, tään hurman, jonka huuliltas ma join; kuin puron poikki puiden latvat taipuu, niin meidät liitti rakkaus ja kaipuu.
»Kävi myrskynä kuuma kuiskeensa, käsvarsi mun kietoi valkea, hänen tukkansa tumma kuin siipi yön yli lankesi uhkuvan varren vyön; ma tunsin huimauksen läpi pään, halun kuolettavan poven pohjassa tään, olin vaipua valtaan jo hurman ja houran, niin tunsin ma taapäin tempaavan kouran: 'Sa suutelet noitaa, sa siunaat kyyn, jaat kanssansa ijäisen kuoleman syyn!»
Kesän loistoa päivän paahtavan niin vähän me saaneet liemme. Mun leikkisiskoni, vieläkin sinä voitko kesää kiittää? Niin paljon on sortunut suruihin, niin niukasti riemua riittää. Mut oman veremme unelmain me tunnemme hurman ja huuman ja toivossa kesäin tulevain me pyyhimme kyynelen kuuman.
Tien läpi ihmissielun näin kerran käytyäs, hartahampana eloon päin jatkat etsijän-retkeäs, kuulet rinnasta kallion kutsut pyhät auringon, saat elon hurman ja uskalluksen silmistä sfinksin, Arvoituksen. Kuolinrippi. Jo sieluni rauhaan halaa, jo saanen, Herra, ma armos sen! Yks tähti yössäni palaa: sun lupaukses vakainen.
Ja vaikka kuolon jokaisen ma kärsin, minkä ihminen olenhan juonut kumminkin ma maljast' autuuden. Ma tunnen voiman nautinnon ja hurman naisen suutelon elämän viini huulillain ma iloon humallun. Ens-maljani! sen elo saa. mut toinen juhlii kuolemaa! Ja joku toinen »minä» juo ne maljat kuoltuain. Jumala, mies sun ajamas oon onnest' Edenin... Mut siellä sinun uhmallas ain' elän kuitenkin.
Joka huulen vilvotat kuuman, joka silmästä pyyhit veet. Tule unohdusta tuoden, tule tanssien, seppelpäin, tule leikkejä, lauluja luoden, tule soittain, sytyttäin! Dionysos, jumala hurman, kaikk' kesät katoo pois. Elon viinin kädestä surman ken hetkeks viedä vois! Ilosilmin ken astua tohti syysöiden pimeihin! Käsin täysin talvea kohti ja täysin sydämin!
Sillanpää on aivan liian paljon sen hurman lumoissa, jota pelkkä olemassaolo hänessä herättää, jotta hän erikoisemmin huomaisi, tuntuuko tämä olemassaolo iloiselta vai surulliselta. »Tragiikka on aina hienointa nautittavaa», sanoo hänen sankarinsa, kun luulee tuottaneensa onnettomuuden torpantytölle.
Päivän Sana
Muut Etsivät