United States or Northern Mariana Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eläkää tai kuolkaa, herra, mut paikkaanne ette myö! Tähän jäätte, kuin hentoinen ruoko jää rajun alle sään; on teille outoa leikki tää, sen murhein nään. Kova lyödä se leikki, siis vastatkaa käsi sydämellä: jos tarvis saa, elon nuoren arvelematta pois voitteko lahjoittaa?»
kevät hulmuten saa, vedet vapaat on, ei ihminen vapaaks saa, hän itse kahleet kohtalon sydänjuuriins' upottaa; vihan kyille vain pesän pehmoisen hän suo kodin-kaihossaan, madot mataa murheita kylväen hänen touko-vaoillaan; työn tekee tuskain orjana hän, levon murheella nautitsee. Maan piiloon uomat elämän elon ilmoilta pakenee. Ja ma itse, ma kaihoni vanki oon, ja mun suoneni kuumina lyö.
Ois sylitellä ja lempiä sun hyvä neitoa nuorta, sill' elon ilmoill' etp' ole kauan, vaan liki liikkuu kuolo jo kohdallas sekä salliman ankara valta. Nyt mua kuullos, sillä ma tuon sanan Zeulta, se tiedä! Syttynyt on viha taivaisten, yli muista hän itse närkästyy jo, kun laivain luo sinä riehuvin vimmoin Hektorin toit virumaan, et pois ole antanut lainkaan.
Sen johtehella korpisoista Karjalan Yön helmassa ma kylätietä noutelin, Sen johteella ma suussa meren Valkean Sumussa yksin Turjanmaalle soutelin, Ja kallihina perintönä Wallin'ein Mua kaikillen on seurannut se matkoillein. Mut kasvattaja-äidin muisto tahraton Mull' elon teillä johtimenan' ollut on. Päästökirja Oprille.
Hän siunauksen meille suo, Hän apuansa aina tuo, On ystävämme vakaa. Tää kynttilöity kuusonen Tuo meille muiston tuorehen Sen valon valkamasta, Mi lauhtumatta lempeään, Suloisen valon säteitään Lähettää taivahasta. O Jesus, johda retkemme, Ja meidän elon hetkemme Sinulle elää anna! Kun kerran loppuu elon tie, Luo autuaitten meitä vie, Sun kotihisi kanna! Uunna vuonna.
Kautta Apollon, Zeun pojan armaan, näät, jota palvoin danaolaisten tietää suot jumalneuvoja, Kalkhas, 87 ei, niin kauan kuin elon ilmoja silmäni nähnee, luon' ole laivain laitavien sitä danaolaista, ken käsin koskeva ois sua, olkoon vaikk' Agamemnon, tuo, jok' on mahtavin ollakseen nyt akhaijien kaikkein."
T:ri Luther sanoo, että yksistään ulkonainen virsien käyttäminen kanonisilla hetkillä, vaikk'ei niitä paljon ymmärretty, ennen levitti monta suloista elon henkäystä nöyriin sydämiin, niinkuin vieno lemu ilmassa likellä ruusupengertä. Hän sanoo, että "kaikki muut kirjat antavat meille pyhimysten sanat ja teot, mutta tämä antaa meille heidän sisimmät sielunsa."
Oi, kiitos, kylväjä Sä hellänhellä, Sun ohjeistas, Sun opetuksistas! Oi, kiitos vielä, valost' ikuisesta, Joll' avata Sa koetit sydämet, Ja neuvosta, ett' iki-ilmapiiriin On tähdättävä aina katsehet! Nyt elon ilta on jo Sulla ilta Tuo tyyni olkoon, kirkas, murheeton! Ja kaikkivoipa kauvan, kauvan vielä Sun, äitikulta, elää suokohon!
Nyt asumme me täällä, isäni antoi minut peltomiehelle ja kuoli syliimme. Heräätkö jo, sydänkäpyseni? Kuinka ilakoikaan hän ja leikkii, hän veitikka! Vaeltaja. Oi luonto, iki-itäväinen, luot kaikki elon nautintoon ja lapsillesi äidin tavoin oot suonut perinnön, oot majan suonut. On räystään alla pääskyn pesä, se tunteetonna taideluoman keskeen sen rakentaa.
Siis tähän Nyt jäämme. KAARLO. Kolkutanko ovelle? PISPA HENRIK. Tee niin mun poikaseni. Mieleni On eriskummallisen synkistynyt Ja elämäni oudon raskaaksi Ja tukalaksi tuntuu, ikäänkuin Ois sydämestän' elon enkeli Jo luopumaisillaan! Tää yks' on niistä Hetkistä, joina kaikki puuhamme Ja pyrintömme täällä maailmassa Mitättömiksi meille näyttävät Ja turhamaisiksi.