United States or Finland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Schweiz on siis pienten asuttujen tasankojen, viljavien laaksojen, ruohoisten laitumien, viheriäisten kunnasten, jylhäin kallioiden, korkeiden vuorien ja jäätiköiden kirjava sekoitus. Vuorilla, joiden huiput ikuinen lumi peittää, voidaan tavata kesällä usein kaikki vuoden ajat: syksy, kesä, kevät ja talvi.
Hakkaa, Heikki, honkaan kolo; siinä säilytämme kirjan. Jumala siunatkoon herttuaa!" Oli kevät.
»Tuli, käsittämättömän suurena ja kauniina.» He pysähtyivät kumpikin, he katsoivat toinen toiseensa ja ympäröivän luonnon loistavaa kauneutta. Tuntui sopusointu liian syvältä, onni liian suurelta voidakseen kauan kestää. »Pian talvi peittää tämän kaiken», sanoi Aune hiljaa. »Mutta talvea seuraa kevät ja kaiken ylösnousemus.» He seisoivat hetkisen ääneti, sitten alkoivat he astua kotiin päin.
Niin onnen myyrää ei löytyä voi, Kuin tyttö tää ei vaikka ! Kun rikas poika kihlat toi, Ja on katsottu torpanpaikka; Kun hiehon saan ja possun saan, Ja aura on hällä ja ruuna Ja toista sataa taskussaan Voi, onko kuultuna kuuna! Ja kevät viihtyy mielellään, Kun kukkii heinävä rinne; Miss' aurinko keksii tähkäpään, Se hymyy ja paistaa sinne.
Hän tunsi hyvinkin, millainen kevät on Venetsian saarilla. Tunsi myös malarian mutta kiitti lämpöisin katsein ja yski. Hän kuolee käsiini! ajatteli Adelsvärd kauhusta väristen ja vaelsi taas edestakaisin läpi oman kammionsa ja toisen. Hän pysähtyi linnunhäkin kohdalle, joka riippui seinällä pikku Marian huoneessa. Se oli puolipimeässä.
Ja kun kevät tuli, oli Jaakolla koossa niin paljon, että he taasen tulivat ruoasta aikaan. Niin oli ensimäinen vuosi kulunut uudistalossa. Uusia ponnistuksia. Kun kevät tuli ja lumi suli, tuli Jaakko kotiin, tekemään työtä omalla turpeella. Ensimäinen tehtävä oli nyt pellon teko pikku tuvan akkunan alle.
Niin heräjä jo, rinta, ja nouskaa kuollehet! Kun väliin neljän laudan käyn kerran nukkumaan, saa kehdoks kevät haudan, taas synnyn uudestaan! Oi luonnon kaikkivalta, kaikk' katoo kuolo, yö, maan alta, mullan alta kun kevään harput lyö! Sua nähnyt en ma, ma kuulin vain sinä lingottu lentäjä taivahan alla. Sua silmilläni ma hain ja hain: suvipilvet purjehti taivahalla.
Kevät on tullut! kukkui käki lehdikossa; kevät on tullut! lauloi leivo liidellessään sinitaivasta kohti; ja »Kevät on tullut!» kuiskasi Arvo morsiamelleen, sillä nyt oli se kevätpäivä tullut, jota he olivat odottaneet ja jota varten Ihalassa koko talven aikana oli puuhattu ja varustettu heidän hääpäivänsä, kesäkuun kolmas päivä.
Sata vuotta olivat surisseet, sata vuotta vielä aikoivat surista, niinkuin sata vuotta sama sinitaivas oli mitenkään muuttumatta heidän yllänsä kaareutunut ja samat kukat joka kevät, mettä tarjoten, heidän ympärillensä puhjenneet. Kumminkaan ei ollut kaikki mehiläistenkään mielestä niinkuin olisi olla pitänyt, ei lähimainkaan.
»Nyt sinä sanoit niin kauniisti», vastasi nuorukainen, »ettet sinä ole koskaan niin kaunista sanonut! Ei puhuta enää, katsellaan vaan näin toisiamme...» Kevät joutui, aurinko ja pakkanen kävivät ilmi sotaa hanget ouruina vierivät. Olavin mielessä alkoivat kummat ourut kuohua.