United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jotakin, mikä oli kajastusta puhtaan nuoruuden ajalta mikä oli todellisena jäänyt jäljelle hukkumatta pitkään jonoon teeskenneltyjä, töherrettyjä, tuhrattuja tunteita. Adelsvärd heltyi; hän tarttui Leontinan riippuvaan käteen ja kohotti sen huulilleen ikäänkuin anteeksi pyytäen hämärää epäluuloaan, selvää epäluottamustaan.
Adelsvärd seisoi vielä hetken aikaa kahden vaiheella kosteankylmillä kivirappusilla, joiden askelet häipyivät ylöspäin pimeään. Tyhmä juttu! mietti hän. Ja miten pitkälle se minut vie? Enhän minä ainakaan sitä varten Venetsiaan tullut! Mutta lempo ties ... malli on aina malli! Täytyy tehdä työtä minun täytyy päästä käsiksi Venetsian yöhön! Muuten pohdin ja haudon liian paljon.
Jouduttuaan yleisten puistojen kohdalle he näkivät auringon nousevan. Se oli tulipunaisen suulakan näköinen. Adelsvärd tuijotti siihen tyhjin miettein. Sen hän vain tiesi: vähän päästä kohoisivat korkeat sypressit laguunin pinnasta. Ja niiden kohotessa kävivät hänen silmänsä kosteiksi. Hän muisteli pientä suomalaista laulua. Se oli varhaisesta nuoruudesta asti ollut poissa hänen mielestään.
Kasvot olivat litteät, piirteet epämääräiset, tavalliset, mutta nenässä oli pieni hieno kaarevuus, ja sierainten syrjät värisivät heikosti silloin tällöin. Adelsvärd oli istuutunut tuolille ja tarkasteli häntä. Tuo ei ole vaarallinen! ajatteli hän.
Ja mitä et sanonut, sen olen nähnyt kasvoistasi. Luuletko minua lapseksi, kun olen niin pikkuinen? Maria kumartui hänen puoleensa ja suuteli hänen kättään hellästi ja kauvan. Ei sanoi Adelsvärd murtuneella äänellä et sinä, Maria, ole lapsi, sinä olet nainen. Mutta sydämeni halkee, kun puhut sillä tapaa ja suutelet minua näin!
Tyttölapsi oli joutunut murroskauteen. Niinpä hän saattoi arvaamatta pysyä poissa hänen luotaan tuntikausia. Adelsvärd yritti lukea ja kirjottaa, mutta käänteli alinomaa päätään maltitonna.
Oikein käy sisulleni, kun rääkkäät itseäsi niin vimmatusti. Emäntäsi antoi minun hieman penkoa tekeleitäsi!... Vastedes saat olla niin hyvä, ettet niihin koske! sanoi Adelsvärd lyhyesti. Katsoppas tuota tekopyhää nauroi Neero. Hän pitää emäntäänsä meiltä piilossa.
Taas puristivat molemmat vanhukset hänen käsiään; he nauroivat ja itkivät yhtaikaa Adelsvärd oli kuin taivaasta lähetetty heillä oli nimenomaan tohtori kotonaan siihen ei heillä olisi luullut koskaan olevan varaa. He olivat jo näkevinään lapsen ilmielävänä hyppelevän puutarhassa. Sepä vasta oli riemua. Italialaiset ovat kuin lapsia. Adelsvärd joutui hämilleen.
Puutarhasta hän loi katseensa ylöspäin pikku Marian avointa akkunaa kohti. Siellä tyttö olikin. Pikku kasvot olivat kuolonkalpeat säteilevässä päiväpaisteessa. Silmät olivat tummat mutta ne loistivat hymyillen kauvas alhaalle ja eteenpäin. Adelsvärd painoi käsiään tahtomattaankin sydäntä vasten vakuuttaakseen.
Ja pitkän ajan päästä kylmästä väristen herättyään hän katsahti kelloonsa. Se muistutti mykästi yöllisestä hulluudesta. Adelsvärd ei ollut niitä nuoria miehiä, jotka joutuvat katumapäälle. Suomalaiset eivät kadu mutta voivat olla suutuksissaan kuin muutkin ihmiset. Sittenkään hän ei suuttunut. Hän ei ollut antanut kellekään naimattomuuden lupausta.