United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta sirkkalehtien aika tarvitsee auringon paistetta ja aamukastetta. Sinitaivas ja iloista, raitista ilmaa pitää olla lapsuuden maailmassa, pian unhottuvia kyyneliä, paljo vaihtelua, merkillisiä seikkailuja ja varsinkin pojille välistä virkistävää pauhinaa. Mutta kaikessa tässä onko siinä sitte Jumalaa? Missä siinä on Vapahtajamme?
Aamutuuli saa nuoret, norjat oksat keinumaan. Kuin lapsensilmät, kasvinlavoistaan meit' armahina katsoo kukkaset. Jo peitteen estämättä päivä silmää oranssien ja sitroonien majaan. On päämme päällä tyyni sinitaivas, ja etäisinten vuorten harjoilta kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi. PRINSESSA. Mä kevään tuloa vain siunaisin, jos ystävätärtä ei multa veis se.
Vaan yhä puhuu Alfons outoja sanoja; silloin Sylvester tekee huiman päätöksen ja nykäisee nuorasta merkiksi esiripun vetäjille, ja sininen tähtitaivas laskeutuu maahan, katkaisten Antonion innollisen puheen. Ukkosena pauhaavat nyt salissa käsien taputukset: kukin katsoo velvollisuudekseen täten palkita näyttelijöitä. Sinitaivas nousee uudelleen, ja kumartaen kiittävät pelaajat.
Jo seuraavana päivänä oli kaikki maa kadonnut näkyvistä; ei miltään taholta näkynyt mitään muuta kuin sinitaivas ja aava meri, jonka syvyyden päällä heikot alukset uiskentelivat. Yhä etemmäksi taakse jäi kaikki, kuin ihmissydämmelle on rakasta, isänmaa, sukulaiset ja ystävät; edessä oli kaikki hämärää ja salaperäistä. Moni karaistunut merimies itki ja muutamat valittivat ääneensä.
Ah! näkee kuollut sydämmein Sinussa maailman nyt taasen; Lens' rintahani ahtahasen Taas toivo kanssas', perhosein. Sanoppa, perho, onko viellä Ain' nytkin niityt kukkaisat? Virtaako vedet kirkkahat Kuin muinoin? Sinitaivas siellä? Ja josko öillä metsässä Nyt linnun laulu helisevi? Mitenkä päivä päilyilevi? Oi, kerro mulle keväistä!
Sata vuotta olivat surisseet, sata vuotta vielä aikoivat surista, niinkuin sata vuotta sama sinitaivas oli mitenkään muuttumatta heidän yllänsä kaareutunut ja samat kukat joka kevät, mettä tarjoten, heidän ympärillensä puhjenneet. Kumminkaan ei ollut kaikki mehiläistenkään mielestä niinkuin olisi olla pitänyt, ei lähimainkaan.
Aina oli naurua ja iloa hänen ympärillään! Ilma alkoi selvetä, hopeanhohtava pumpulin kaltainen sumu levisi taivaalle ja pilvien raoista pilkoitti sinitaivas. Näytti tulevan kylmä ja tuuli puhalsi idästä. Tämä äkillinen muutos synnytti uutta eloa, uutta toimea! Saarilla, laivoilla ja kaikkialla maalla vilisi kansaa.
Pääskynen 1872; Kaikuja Hämeestä 1874. k. 30/11 1873. Lausuttu Hämäläisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1874. Vihanta kumpu maasta kohouupi, Sen yllä sinitaivas kaareuupi; Siell' ystävä on kallis kummun alla, Sen sielu tähtenä on taivahalla. Se oli taivahista hieno tuokse, Se lähtikin vaan heimojensa luokse; Ei jälkiä siit' ole paljon mailla, Se välkähti vain virvantulen lailla.
Nuo sinivuokot silmien, Nuo punaruusut poskusten, Nuo valkoliljat kätösten, Ne kukkii ja kukkii vielä vaan, Mut sydän on naatunut kokonaan. Sinitaivas ja manner on loistossaan, Ja tuulonen henkivi lauheaan, Ja kukkaset nuokkuvat niituillaan, Ja säihkyvät aamuista kastettaan, Ja ihmiset uhkuvat riemujaan Ja kumminkin hautaan haluaisin, Ett' armahan viereen sijan saisin.
Puhkaise pohja viinatynnyristä; se olkoon heille lämmittävänä yönuttuna plaid'it peittona sinitaivas uutimina ja kanervikko vuoteena! Tulkoon vaikka tuhat miestä lisäksi, kyllä he kanervikkokankaalla saavat satelematta sijaa.»