United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siis syöpyös sielusi rikkauteen, Oma pohjasi sieltä sä luo, Elontarkotus, kätketty kaikkeuteen, Oman henkesi helmasta tuo! Sä kysyt multa, mik' on elon mahti Ja mikä toimeen käskee kiihottain; Se uhraavainen lienee rakkausko Tai onko itsekkäisyyttä se vain? Niin, itsekkäisyys vaiko rakkausko?
Hän on silmänräpäyksen mies, hän vaatii kaikkea hetkeltä ja hänen on vaikeata ajatella itsellensä pitkää tulevaisuutta, sen vuoksi olemme me niin uutteria työssä, niin väsymättömiä tuumien luomisessa, juuri ajattelematta, josko me tai joku mun korjaamme elon.
Sitä suunnatonta tuskaa, mikä täytti Kaarlo Suuren, kun hän äkkiä huomasi sotalaumain olevan tiessään! Tuolla se vaeltaa, rakkaan tynnyrinsä perässä, selkä meihin päin, ja sotalaumain etunenässä kuningatar Elisabet, istuen viinatynnyrinsä päällä, niinkuin sotasankari riemuvaunuissansa. Siellä hän paraillaan heleällä kulkullansa hulluttelee: Rai'u, elon riemu, Lamppus kun hehkuu viel'!
Teidän tarvitsisi nähdä, miten sairas on saanut ikäänkuin uuden elon, tietäessään olevansa teidän suojeluksenne alla; jo tästäkin asiasta ainoastaan tahtoisin kiittää teitä ". Tähän pysähtyi hän puheessaan ja ojensi arasti kätensä toista kohti. Mutta toisen sillä hetkellä synkät kasvot eivät siitä selinneet.
On kärsitty ääneti, oltu hiljaa, Vaikk' elon se juuria ontoiks söi, Ja vaikka se kalleinta kaatoi viljaa Ja maan ydinvoimaa maahan löi. On sallittu, vaikka se talot tallaa Ja terveyden raittiit ruusut vie, Ja vaikka se huokuu hyistä hallaa Ja vaikka se hallaakin julmempi lie.
Toivon terttuja tavotit, muiston kukkia keräsit, keräätkin ikäsi kaiken, polun poimit kahden puolen, elontiesi toivottoman, taipaleesi tarmottoman onnen ollehen muruja, et iloja, et suruja, poimit rinnan riutumusta, tahdon nuoren talttumusta, unelmaisi uupumusta, polttoa ilon-ikävän, aikehia, aattehia ammoin jo ajateltuja, tuntehia, tunnelmia tuttuja tuhannet kerrat, tuokioita mennehiä, kausia kadonnehia, yön hämyjä hälvenneitä, ruskoja rusottaneita, elon entisen menoa, Tuonen tyhjyyden tuloa."
Mutta ajattele niitä, jotka ovat heikkoja, joiden elämän polkua lisäksi ei yksikään valon eikä ilon säde ole koskaan valaissut, jotta ne siitä olisivat voineet elon voimaa ammentaa.
Mutta kun äkillinen kuolonsanoma saapui, silloin varmaankin monelle muistui mieleen juuri nuo uupuneet katseet ja niitä varjostava ryppyinen otsa, ja niitä muistaessaan tuli hän ehdottomasti ajatelleeksi, että ehkä olivat synkkä mieli ja pitkät ilottomat päivät jo aikoja sitten jäytäneet rikki elon juuret.
Ja onnesta muidenko riemuinnet, Kun huomata toki taidat, Jos vaikka minne sä katsonet, Tiet elon kurjat ja kaidat? On elo tyhjä ja toivoton, Ja turhat rientomme aivan, Siis miksi, sortama kohtalon, Sä naurat keskellä vaivan? Niin mietin ennen, nyt tunnen jo: Sä elon kurjuuden tiedät, On itses murtanut kohtalo, Vaan vaivas miehenä siedät.
Ja elon tuiman taistoissain Ma suruin unhotan, Min tunnen aina rinnassain Kauheesti kalwawan. Siis tartun waikka kalpahan En jouda suremaan; Jos synnyin eloon halpahan, Käyn siinä kuolemaan. Niin, syntynyt en loistohon, Mä synnyin elääksein Ja ryhdyn työhön, taistohon, Teen työtä kuollaksein." "Niin, nyt muistan.