Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
MEFISTOFELES. Nyt mailmaa katsot, velikulta, Kuin yleiseen sitä katsellaan. Välehen vaan työhön, ettei sulta Saa elon riemut karkaamaan! Kas lempo! onhan kädet, jalat Ja pää ja omias, Ja sunp' on kaikki herkkupalat, Jos nauttimaan oot keinokas! Oritta kuus', jos hinnan maksat, On voimineen sun tavaraa; Oot aika mies, kun juosta jaksat Sä koivin neljinkolmatta.
Elon almuja hymyin nyt hylkiä jaksat, petun karvaan kerta kuin ruhtinas maksat, kun taivaat lankee sun jalkojes juureen, ja taattosi kutsuu sinut osaas suureen. Työn ballaadi. Mies nuori valtameren nähdä sai. Niin suuri oli arki, sunnuntai sen äärillä, niin ylväät riemut sen ja tuimat sydäntuskat syvyyden. Mies nuori muisti kodin rannat, veet.
Sydämet läheiset viel' yhteen liittyy ja nauttii yhdess' elon onnea; mut tunnuslauseess', ystäväni, muuttuu yks sana: siihen valta vain, mi sopii. TASSO. Oi, piiri jaloin, hyväin ihmisten jos saiskin yksin päättää, mikä sopii, sensijaan, että kukin sopivaksi sen luulee, mikä häntä hyödyttää. Me näemmehän, kuinka viisaalle ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka hän kaikkeen oikeuttaa itsensä.
Elon kirkkaassa kevähässä Tai sen syksyssä synkeässä Mihin onneni rakennan? Rakennanko sen lempeen naisen, Hellän, lempivän, uhraavaisen, Viisaan, viehkeän puolison? Ei, ei! Vaikkakin lemmin naista, Lemmin kaunista katoavaista, Ylemmäksi mun kaihon' on! Rakennanko ma onnen' sitten Kiiltoon kirkasten aartehitten? Mihin onneni rakennan?
Missä sisäisen, uuden elon virtailu on ehtynyt tai ehtymässä, siellä muuttuvat elämänilmiöt ikäänkuin irrallisiksi, ilmavan kevyiksi. Kaikki kadottaa sisältönsä, kiinnekohtansa, leijaa sisäisesti keventyneenä, virvailee satunnaisena muotojen leikittelynä ja kimalteluna.
On kohtalosi kerran tuhkaks tulla, mut siihen ast' on aikaa palaa sulla. Mi palaa? Aine. Mikä polttaa sen? Jumala, henki, tuli ikuinen. On ihmis-onni olla kivihiiltä, maan uumenissa unta pitkää piiltä, herätä hehkuun, työhön, taisteloon, kun Luoja kutsuu, luottaa aurinkoon, toteuttaa vuosisatain unelmat, joit' uinuneet on isät harmajat. On elon aika lyhyt kullakin.
Sittenkun he kerran olisivat saaneet korjata elon, he kyllä pian ryhtyisivät viljelemään maata. Ystäväni Vektur-Gan pyysi minua lähettämään mieheni auroineen heidän kyläänsä kyntämään ja kylvämään hänelle kappaleen maata, mutta minä tarvitsin itse väkeni enkä voinut niin muodoin hänen pyyntöönsä myöntyä.
Ma poies mennehen polvekseen Nään lapsuusmaailman riemuineen, Nään kynttilöitä ja joulupuita Ja ystävyksiä hymysuita. Ja onpa kuin kuva elon sais Ja mua hellästi katsahtais, Ja onpa kuin hänen katsannastaan Heloittais taivahan rauha vastaan. Ja senhän vuoksi niin lämmin on Sen läheisyys kuni auringon. Mut ken se onpi se armahainen? Mun oma äitini on se vainen.
Mieletönnä olen käyskellyt kuin unissa, mutta voinpa nyt eroittaa kamalat unelmat kamalasta todellisuudesta; ja käsitän mitä on tapahtunut. Tässä makaa Canzio. Kaiketi hän kaatui oman kätensä kautta? MARIAMNE. Niin hän kaatui. RACHEL. Mutta hurja vaimo kaatoi minun Canzion verisellä miekalla, ja kohta nukun elon tuskasta pois. GIOVANNI. Ystävät! mitä näkee onneton silmäni? Voi!
Kun kerran katselemme tuolta ylhäältä tänne alas entistä elämätämme, niin varmaan lyhyeltä ja vähäpätöiseltä tuntuu elon lyhyt näytös. Hymyillen saattaa silloin matkamies sanoa, vaikka toisessa merkityksessä kuin roomalainen, veni, vidi, vici! Se olisi suomeksi: "Tulin tänne, opin näkemään ja taisteltuani elon taistelun, sain viimein voiton". Niin tapahtukoon! "Mutta muistelmaisi nimi?"
Päivän Sana
Muut Etsivät