Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Vetoan sinuun hyveen nimessä, mi liittoon vaatii kunnon ihmisiä. Yks nimi mun viel' oisko mainittava? Niin toivoo, tahtoo ruhtinatar , hän, Eleonora, ystäviks sois meidät. Oi, täyttäkäämme hänen toivonsa! Luo jumalaisen yhdess' astukaamme omistain hälle kaiken pyrintömme, hänelle teon arvokkaimman tehden.
Kovin oli muuttunutkin, ei niin paljon vanhuuttaan, kuin tuon korskan näön kautta, jonka sai hän arvostaan. Liekö ylpeyttä? Ehk' ei; olo, käytös, muotokin tyyntä oli, mutta suurta, jäykkää, kylmää kuitenkin. Sotatovereita aina iloll' olen kohdannut, tuota katsoin ainoastaan, sydän siit' ei sulanut. Loista, pöyhkeile, ma mietin; ennen yhdess' oltihin, silloin verilläsi olit koristettu paremmin.
Min kirkkaast' aamu paistoi ikkunaan, Niin tyyn' ol' aalto, metsäkin niin vaiti, Ett' ulos mielin. Mielilintu on se, Mi verkkoonsa mua viettelee. Saas nähdä, He eikö yhdess' ansaa viritä? Silloin näin mä täällä Tuon Daniel raukan. Kaikki tunnet; tee Hänt' ystäväkses, ole hyvä hälle, Hänt' unhottamaan saata... Mitä sanoin? Täst' oivaa tulee.
Oon ollut sentään hyvä seura sulle ja uskollinen sielun sisimpään, myös olet ollut mies sa muhkein mulle, et pieni koskaan: kannoit korskan pään! Jos sallimus siis sulle, sorretulle, toi turmion, sit' yhdess' itketään, ja vaikka tuska monet tunteet turtaa, se saa ei meitä masentaa, ei murtaa.
kaikk' yhdess' ei se oisi mitään, rinnan sen jumaluuden, joka mulle paistoi, kun käännyin katsantoonsa hymyilevään. Ja voima, mulle jonka katseens' antoi, pesästä kaunihista Ledan johtain mun saattoi taivahasen nopeimpahan. Sen osat ylhäiset ja kirkkaat ovat niin samanlaiset, etten voi ma virkkaa, min niistä valitsi Beatrice mulle.
Samalla kääntyi Venäjän karkoitettu jalkaväki takaisin ja syöksähti kolmannen kerran suomalaisia kohti, jotka nyt joutuivat joka haaralta paljon lukuisamman vihollisen saarrokseen. Ja nyt alkoi yksi noita hirvittäviä verilöylyjä, joiden muistoa eivät vuosisadatkaan saa häipymään ja joissa urhoolliset sankarit taistelevat: ei pelastukseen enää luottain, vaan kuolemaa vain yhdess' vuottain.
Monta kuuta kurjaa siellä näin kun oli viettänyt, sotahan ol' urhomiellä taas hän rientänyt; mut ei ollut joukossansa enää etevin: Luotipa jo rinnassansa kantoi mitalin. Stool hän näkee ystävänsä onnen uuden, mainion; mitä tuntee mielessänsä, siitä vaiti on, sit' ei sana, silmäykset silloin ilmaisseet. Nyt ol' yhdess' ystävykset päivän retkeilleet. Kylliksi on partioita käyty, aik' on kääntyä.
Kelle suotiin Onni häntä kiinnittämään povehensa? Nuorukainen, joka kunnahalla seisoo Tuimass' pohjatuuless', neidon lemmen voitti. Lakkaamatta yhdess' heidän sieluns' käyvät Sekä laaksoiss' että vuotehella pilvein Ijankaikkisuuden sini-tanterella.
Mi ansionsa lie ja nimensä? Ma varron kauan, mietin: toinen vielä tulispa, kolmaskin, ja haastellen kuin ystävykset seuraans' yhtyisivät. Oi, vanhan ajan urhot, runoilijat jos koossa näkisin tuon lähteen luona! Oi, jospa täällä ois he yhdess' aina, kuin eläissäänkin lujaan liittyneinä! Niin raudan rautaan sitoo lujasti magneetin voima, niinkuin sankarin ja runoilijan sama pyrkimys.
Aina ilostun, kun nään mä sotakumppanin, vaan nyt tuota katsoin, siinä kaikki, sydän siit' ei lämmennyt, Loista, pöyhkeile, mä mietin; muinoin yhdess' oltihin: suott' et suurennellut, loistit hurmehissas sorjemmin.
Päivän Sana
Muut Etsivät