United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikk' kultia täynn' ois laukkusi, ois meri niitä sull' ammentaa, Jumal'auta, tuommoiselle en sois minä tilkkaa, en ainoaa.» Käsi puuskassa vain hän nyrkkiä pui, tapa moinen ol' eukon tään, ja pois rikas öykkäri laittautui, ajan arvaten, vikkelään: Mut vierelle tien, vähän tuonnemmaks uros nuori ol' uupunut. Lotan silmät kuin hellintä tähteä kaks yhä sinne on suunnatut.
Siis mun täytyy luulla, Ett'et sa sitä sois. BRUTUS. En soiskaan, Cassius; Rakastan häntä paljon kuitenkin. Vaan miks mua täällä viivytät niin kauan? Mit' aiot mulle ilmoittaa? Jos koskee Se yhteishyvää, toisen silmän eteen Aseta kunnia ja toisen surma, Ma tyynnä katson kumpaakin. Niin totta Kuin jumal' auttakoon, ma kunniaa Rakastan enemmän kuin vaaraa pelkään.
Hävetköön häijyt! häpyä Jos verimadoill' ois: Ei elonvoimaa, henkeä, Eik' ihmissydäntä He kansallemme sois. Nuo tunnottomat uskaltaa Viel' luunsa saastaiset Tän maamme poveen tallentaa, Hyväillä kunniaa, Jot' ovat häväisseet! Vaan maamme multa rauhoa Ei anna raukoillen; Uus uljas polvi nouseva Kiroilee muistoa Maan kurjain semmoisten. Työ olkoon ansiomme vaan, Työ kunniallinen!
Meistä ei ole haittaa, saat puuhata vaikka mitä. Vallaton-Pekka, joka oli yhtä matkaa ryhtyi puheeseen. Kuuletkos Matti, sanoi hän ja alkoi laulaa: Hintti on hiton kaunis tyttö, vaikk'ei sitä Hemmo ukko mielellänsä sulle sois, vaan ei muuta kuin ota pois. Onko väärin?... Nyt on lupa. Ole vaiti, sanoi Matti, ei niistä mitään.
Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois, On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois; Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan, Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan.
Lemuvat niitut hetken rajuilma Voi upottaa; ja kuink' ei isän silmää Sois pitkäin kuukausien kyyneleet? Pois tule; jaamme sinun kanssas surun; Saat siitä, raukka, pienen lohdun murun. KOLMAS N
Ne sanoi hänen matkalle lähteneen. Mut miksi lapsen laskivat he yksikseen, ma miks en hältä hyvästiä saanut? Ja äiti se huoneesta huoneesen käy, mut häntä, oi häntä ei missään näy, oi, minne emon lintunen lensi? Miks tuli mun äkkiä kylmä nyt? On niinkuin päiv' olis päättynyt. Häll' oli niin lämpimät kätöset. Oi, ethän sä impeni pettänyt, et. Oi, ethän sä jääksi mun muuttuvan sois?
Vielä on saattaminen sana tää: siks ettekö aikaa laata jo sois sotamelskeen kuin väki vainajat polttaa? Sitten taas soditaan, kunis saattaa sallima vihdoin taistelon päätökseen, suo voittaa jompienkumpain." Lausui noin, mut akhaijit vait oli, ääneti aivan.
Hän jähmettyiskö Pohjan hankihin? Ei, sodan liekkiin kuolla paremp' oisi. Kaarnaksi jäiskö meren hyrskyihin? Ei, taistella kuin mies ja miesnä kuollakin hän sois, ja joukkonsakin samaa soisi. Väk' on se Hertzenin. Sen tuntee kenraali, sit ei hän tänne hukkaan henno jättää: nuo miehet hänen kotiseutuns' synnytti, hän kutsuu, käskee, rukoilee, ne viipyvi, kuin kuolema myös häntä pelkäämättä.
Eräkkäisyydessäin Ma kun istuelin, Valot taivahan näin, Miten autuahat Yli yön, utujen Sätien samoovat Ikisiintävihin; Ja mun rauhani men', Ja ma miettielin: Jumal', loppumaton Ikivaltasi on; Jos se käskenyt ois, Tahi vihjonut ees, Mun se tähtenä sois Mennä kirkkautees Ja nyt tääll' ikävöin!