Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Tähän lehtoon karhu ei pesää tee, Suden polku se myös ohi kiertelee; Mut jos peto vastaan tullutkin ois, Ah mieluummin sitä tyttö nyt sois! Voi mua Loviisa parkaa! Tuli vastaan poik' ylen kaunoinen, Vyö vöillänsä paisteli kultainen; Tuli lehdossa vastaan metsämies, Mi viettelevää tuhat sanaa ties. Voi mua Loviisa parkaa!
Noinpa hän itki, ja immet muut kera myös, näkösyynä sankarin surma, mut aatoksiss' oman kohtalon orpous. Mutta Akhilleun luo tuli, pyyteli vallat akhaijein, että hän eineen söis, vaan huoaten kielsihe urho: "Kumppanit kullat, mulle jos mieliks olla ken aikoo, ruokaa, juomaa virvokkeeks sydämelleni älkää vaatiko nauttimahan, kun haikea murhe on mulla. Varron laskuhun auringon, enk' uuvu ma silti."
Mut ei taivaan oikeus salli Tään murhasäilän ottaa tilkkaa siitä, Mik' äitis, pyhän tätini, on omaa. Syliini tule, Ajax! Vahvat sulla On käsivarret, kautta pauanteen! Sois Hector, että noin ne häneen iskis. Sua kunnioitan, lanko. AJAX. Kiitos, Hector! Mies suora olet, oikein kelpo mies. Sua tappamaan ma tulin, saadakseni Näin surmastasi suurta maineen lisää.
Jo olen hetken heilunut ma kirves kädessäin, mut voimani on vaipunut ei horju honka näin. Jäi ennen jälki, kun ma löin; nyt käs' on tarmotoin, kun talven pettua ma söin ja vettä päälle join. Jos muille työhön muuttaisin, ehk' etu eessä ois, isännän ehkä löytäisin, ken selvän leivän sois. Kai kaupungissa palkan tois työ, toimi totinen. Niin tuumin, mutta tuonne pois en toki toivo, en.
Väkeä samaa nyt hän johdattaa, polveltaan uutta, vanhaa mieleltänsä, se mitä sois ja vois, hän arvajaa, siis, kun se peräytyy, hän synkän näön saa, ja otsa jalo painuu häpeissänsä. Jo Döbeln lähtenyt on vihaa hehkuen, jo marssiin Palmfelt joukkons' alkaa viedä, jo vaipuu Gripenbergin miekka voittoinen. On hetket kalliit. Sotalaumat Ryssien jään yli ryntää sulkemahan tietä.
Hänen luontonsa on kuin leijonan: hän vallata tahtois maailman, maan tehdä Ruotsista mahtavan, sill' ettei mittaa, ei määrää. Hän merestä ryssän jo työnsi pois, nyt vuoro Puolan ja Tanskan ois, ellei jo Saksasta torvet sois, päin vaatien uskoa väärää.
Sen liinan antoi Mun äidillen' egyptiläinen vaimo, Lumooja, joka sydämetkin tutki. Niin kauan kuin se säilyis, sanoi vaimo, Suloa tois se äidille ja häneen Isäni kiinnittäis. Mut jos se hukkuis Tai pois hän antais sen, niin isä alkais Hänt' inhota, ja uutta lemmen riistaa Sen silmä tavoittais. Sen mulle antoi Hän kuollessaan ja pyys, jos onni vaimon Minulle sois, ett' antaisin sen hälle.
Korvesta tultiin, kuultihin myös kodin kuusta, kauniimpaa ei laulua laulettu koskaan; ei runo raiu nyt pyhän pihlajan puusta, raikuvi myrskyjä rautaisen vuossadan, joskaan emme me ijäti inhasti uskoa saata, ettei kauneus kerran kaitsisi maata, sois pyhä virsi vieläkin henkisen mahdin, sois yli tykkien jyskeen ja ratsujen tahdin. Untenko kansa? Siinä me uskossa kuollaan.
Kevät, aurinko kerrankin pilkettään sydänroutaan tuohon nyt luo, ja sen lämmössä hillitön lähteistään jo kuohuvi kyynelvuo. »Ja jos hyvän, jos pahan päivän saan kera kestää sankarien, olen valmis taistohon, kuolemaan; sois Herra jo huomenna sen!»
Eiköhän kannattais tuo kauneus laulua uutta, joka varjohon virtemme vanhat sais, sois aistien kuolottomuutta, ja, kiittäen auvoa kiitävän hetken, ihannois ikirientoa ihmisen retken?» Uros päätänsä nyökkää. Hän kitaran saa, sen koskee kielihin soipiin, sävel outo Hornassa ouruaa, käy miesten mieliin ja koipiin, soi naisten naurussa, kantapäissä; pian kaikki he hyppii Khimairan häissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät