United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja ääni, jonka pyhä heläys tunkeusi aina ytimiin asti, kaikui hänen suustansa: »terve, ystävät ja veljet, terve, kultainen aurinko ja kohisevat metsät, terve!» Silloin lankesi joukko hänen eteensä polvilleen, ylistäen sitä Jumalaa, johon hän uskoi ja joka oli hänen pelastanut hirveästä kuolemasta.
Ja laskiessaan hänet hiljakseen lakanoille, kumartuen melkein hänen ylitsensä, alkoi hän itkeä ja suudella Jeannea poskille, hiuksille ja silmille, kastellen hänen kasvojansa kyynelillään ja sopertaen: Kultainen rouva, pikku neiti Jeanne, kultainen rouva, ettekö enää tunnekaan mua? Silloin huudahti Jeanne: Rosalie tyttöseni!
Mahoit ennen maammo rukka, Mahoit kaunis kantajani, Kultainen kulettajani, Hopiainen hoitajani, Tuuvitella turpehia, Liekutella lehtipuita, Vaalitella varpasia, Kun sa tuuvitit minua, Vaalit vaivaista minua. Ja mahoit minun emoni, Mahoit maammo rukkaseni, Mennä järven rantaselle, Vieä hurstilla vetehen, Upotella uutimella; Tahi luoa tuutunen tulehen, Käätä kätky valkiahan, Liekku lietehen sysätä.
Te olette varsin pettynyt kaikin tavoin, sillä minua ette suinkaan tahdo, kun kuulette, että minun kotini on Kuuselan maalla oleva matala mökki, jossa ei muuta hopeata näy kuin kuun hopeinen valo eikä muuta kultaa kuin auringon kultainen loiste.» Nytpä Kokkolainen tuli kovaan pulaan; hän oli joutunut yhdestä pahasta toiseen.
Lauloin ennen, lauloin eilen, Laulaisin tänäki päänä Viel' on virttä tieossani, Saatavillani sanoja; Virttä toista tuulet toisi, Meren aaltoset ajaisi, Linnut liittäisi sanoja, Puien latvat lausehia. Vaan en joua laulamahan Kesäisiltä kiirehiltä, Heliältä hein'ajalta, Kalakuulta kaunihilta; Lohi kultainen kutevi, Kala kaunis karkajavi, Minun lapsen laulellessa, Päivät suotta soitellessa.
Tuli kukko kuopimahan, Kanan lapsi kaapimahan; Tästä kukko tapettihin, Kanan lapsi kaltattihin, Mulle villat annettihin. Mie vanutin vaipakseni, Kuoin villat kuotokseni, Huperoitsin huovakseni, Huovat revin rievuikseni. Läksin suolle sotkuilleni, Leveille letkuilleni; Sormus kultainen kulahti Vasemesta sormestani.
Aamuauringon kultainen säde pilkisti sisälle pienen puutalon ikkunasta ja lankesi ompelukoneelle, jonka neula nuolen nopeudella hyppelehti ylös ja alas. Nuori leski istui siinä joukko keskentekoisia paitoja vieressään. Väliin hän katsoi kelloon.
Kaikissa muissa suhteissa oli hänen vaatetuksensa semmoinen, että hän saattoi vetää vertoja komeimmillekin hoviherroille. Lakissa kiilsi kultainen kunniaraha, samanlaiset vitjat riippuivat kaulasta; ja hänen koreitten vaatteittensa kuosi ei ollut sen oudompi kuin noiden nuorten keikarien, jotka aina puvussansa noudattavat muodin kaikkia äärimmäisiäkin liiallisuuksia.
Elämä tuntui erilaiselta kuin ennen, uusitulta, valoisammalta. Vanhat muistot olivat saaneet uutta viritystä. Kirkkaammasti ruskotti kulunut kultainen onnen aika, jonka yksinäisyys, huolet, alakuloisuus olivat vuosien vieriessä varjostaneet, sysänneet kauas näköpiirin äärimmäisille rajoille ja taakse, josta ne harvoina hetkinä pääsivät kangastelemalla näkyviin.
Autuas uni on lapsen, Autuas katsanto äitin; Se taivahan rantaan käy Ja uneksuin viipyy siellä, Koska liehtoo lounainen, Kosk' paistaa heljä aurinko Ja kultainen vainio läikkyy. Hän on vaijennut. Elma! miten jaksat? Nukkunut siis. Sen estäköön Jumala! TYKO. Neito, makaako lapses? HANNA. Hän makaa, mutta unensapa mun saattaa levottomaksi. TYKO. Ole huoleti.