Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Jo tapuin vinhemmästi Taas läikyy entistään Ja polttavammin päivä Valavi hellettään. Mut tuuli herää vieno, Se lahden röyheltää Jo katoo kuva kunnaan, Sen muistot häviää. U. von Schrowe. Morsian. Hän kangasta helskytellen Nyt kutovi uutteraan Ja kultainen kihlasormus Hänen kiiltävi sormessaan, Ja niidet ne nousee, laskee Ja sukkula suihkailee, Jalat tanssivat polkusilla Ja loimet ne lyhenee.
Mut moni tyttönen lempeään tuhlasi minulle sydämestään. Nyt kun ma mestariks mainitaan, aina on nimeni kuuluvissa, kuin vanhaa Fritziä kaupitaan mua piipuissa, lautasissa. Mut pois hävis tyttöset kaikoten. Oi nuoruus! Tähti kultainen!
AINA. Kun kuulin Laurin sulolauleloita, Ne aukas mulle uuden maailman. Mi lumous on sävelissäs, oi! Kun lämmin länsituulonen Puunlatvaisissa huiskaa, Niin kuulteleppas kultainen, Suloa vaan se kuiskaa; Sill' aina tänne metsään tullen, Se tervehdyksen tuopi sullen Mun ruusuiseni metsistössä! Oi Lauri! kun mä tuota kuulen milloin, Silmistä kyyneleeni virtaa silloin.
Voi sinä kultainen isäntä, tähänkö minut hukutat, oman varsasi vireän, oman sorjan kutriharjan, kasvatin kotiahojen, lepikkojen lellitellyn, oman leikkikumppanisi, oman entisen ilosi, juottamasi, syöttämäsi, riimusta taluttamasi?
Olipa siellä saman ruhtinaan kultainen nuolikotelokin, jonka nuolet olivat koristetut flamingon purppuranvärisillä sulilla. Sotavaippoja oli monenlaisia, niitä oli tehty sinisen ketun nahasta, Numidian jalopeuran taljasta, jopa kalleimmasta Sidonin purppurastakin. Jalkineita oli skritofinnien pitkistä, lapionmuotoisista lumikengistä bysanttilaisiin kultasandaaleihin saakka.
Ja hänen täytyi hymyillä, kun hän ajatteli sotajoukkoa, jota vastaan mennään laululla. Sotamiehet kerääntyvät hänen ympärilleen vedet silmissä, mutta hän hyräilee heille voittolaulua, ja sitten alkaa sekä hänelle että Roomalle kultainen aikakausi. Välistä hän huusi verta ja kostoa, välistä hän vakuutti tyytyvänsä Egyptin herrauteen.
Oli nyt olemassa vanha tarina, josta myöskin jo olemme sivumennen huomauttaneet, että, näet, Mexikon ikivanha, mutta mennyt kultainen aika kerran oli palaava takaisin poistuneen valko-ihoisen miehen kanssa, joka oli jumalallista alkuperää ja Anahuakin hyväntekijä.
"Sinulle varsin vähäinen. Toinen epäjumala on sysännyt minut sijaltani; ja jos se voi tulevaisuudessa ilahuttaa ja lohduttaa sinua, niinkuin minä olisin tahtonut koettaa, ei minulla ole mitään syytä suruun." "Mikä epäjumala on sysännyt pois sinut?" vastasi hän. "Kultainen epäjumala." "Siinä mailman tasapuolisuus on!" sanoi hän.
Lauloipa' mullekin laakson lintu Taivahan kaunihill' äänellänsä; Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, Kukkaset suuteli toisiansa, Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, Kuusia syleili hempeä henki, Minäkin lintua lempiä sain. Autuas aika ja kultainen kehto! Laakson lintua lempiä sain! Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, Luonto kaikk' oli lempeä vain. Iäks taivas ei maillahan mahdu.
Tieto otettiin mielihyvällä vastaan kaikissa niissä piireissä, joissa harrastettiin kansallismielisen affäärielämän elpymistä, ja hänen arvonsa merkittiin pian viisillä numeroilla Kansallisen Klubin totipöydissä. Hänen törröttävä tukkansa oli kuin kultainen sädekehä pään ympärillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät