United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän uskoo ja toivoo ja uinuvi vain ja kiittävi onnea unelmain, kun surut ne yölliset saapuvat tai aavehet kolkuttavat. Ja näin hän kiittävi onneaan: »Oi, vilkkuos valheen valo! Mitä siitä jos pieni on mökkini vaan, kun mulle se suuri on talo! Mitä siitä jos lieteni kylmä on, kun mulle se antavi auringon, ja muut jos ei lintua kuulekaan, kun mulle se laulavi vaan!» Hän istuu ja hymyy ja hyräilee.
Vilho, muistattehan, aina lauleli laulua semmoista. Samaa laulua muorikin laulaa hyräilee ja itkee samalla kallottelee ja Jumalalle haikeasti valittaa"... "Kas tuolta tulee Paavo", virkkoi Rietu. Paavo tuli nuotiolle, kädessään kattila vettä täynnä. "Ei nyt ole", virkkoi hän, oltuaan hetken aikaa ääneti, "ei nyt ole laita oikea". "Kuinka niin?" kysäsi Lauri nopeasti. "Minä kuulin Vilhon äänen".
Mutta kun hän poraa reiän sen toiseen päähän, niin ei siitä siis tulekaan hyllyä, vaan ehkä joku kalansiivuulauta tai sen semmoinen, joka ripustetaan seinälle. »Eipä tiiä, eipä tiiä, mikäpä mahtanoo tulla», hyräilee isä ja lapset ihastuneena kuorona häntä säestäen: »Eipä tiiä ... eipä tiiä ... eipä milloinkaan tiiä...» Hän ottaa kirveen ja alkaa veistää. Joku arvaa, että siitä tulee lapio.
Palavin silmin hyräilee toverini sinä iltana internatsionalea, minun tyynesti haastellessa Vuoksen kanssa Venäjän vallankumouksen mahdollisuuksista. Parin päivän kuluttua saa toverini taas tavata vaimoaan. Kärsimättömämmin kuin koskaan ennen odotamme tätä svidanieta, saadaksemme kuulla, mihin suuntaan tapaukset Pietarissa ovat kehittyneet.
Mielialani oli tuollainen melkein lapsellinen tyytyväisyys, joka niin usein syntyy yksinäisissä, synkissä metsissä tai ajaessa talvisia teitä tai soudellessa tyyniä vesiä kesäisenä yönä. Hyräilee itsekseen, lausuu sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä, ja lopuksi alkavat ajatukset haastella ääneen. Tarttuu puitten oksiin, riipii lehtiä mennessään ja heittää ne pois.
Eipä juuri muuta erikoisempaa kuin että vuodentulo on ollut hyvä, sotaverot raskaat ja paljon on sotamiehiä otettu. Perttilän ukot, sinun isäsi ja minun isäni, riidellä nalkuttavat niinkuin ennenkin ja sopivat taas. Meri vetistelee sinua ja hyräilee surumielisiä lauluja. Muistatko naapurin Katria?
Käheällä ja katkeilevalla äänellä hyräilee hän siinä uuden kansalaulun villejä sanoja, joiden sävel on kaunis: Oi teitä vankilan kurjat ja raukat, muistakaa meitä ... ja armaitanne, ettei mun kärsivä sydämeni halkeis ... keskellä kukkivan nuoruuteni... Sakris ei paljoa ymmärrä. Mutta hän ... uskoo!
Hän on siirtynyt kokemmaksi maston juurelle, on selin minuun ja katsoo eteensä pitkin järven pintaa, viistättäen joskus vettä kädellään. Hän hyräilee, näyttää olevan omissa ajatuksissaan, niinkuin olisi yksin... Kun tietäisin, mitä hän tuossa ajattelee, kun voisin aavistaa, mikä mielipide hänellä on minusta!
"Vieläkös mitä", lausuu peränpitäjä, "varsinkaan nyt, kun meri on noin kaunis ja tuulta juuri parahiksi." "Kaunis on! mutta milloinkapas se Suomenlahti ruma lieneekään", arvelee pumppumies, kiinnittäessään alapurjeen "koulia". Sillä välin on Mattikin muuttanut laulua ja hyräilee nyt: "Lyhyt on matka kullan luokse, vaikkakin aallot pauhaa; sinne pursi punainen juokse, siell' on sullekin rauhaa!"
Joku kertoo sukkeluuden, jonka hra Barentin aikoinansa oli lausunut keisarinnasta! Hampaittensa välistä hyräilee joku toinen näin alkavaa häväistyslaulua: "Kun kerran Napoleon vain ehtinyt on hyvin suomia selkiänne, niin laukee jousen jänne..."