United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jäniksiä vastaan varattiin pahalta haisevaa hirvensarvi-rasvaa, ripustettiin sillä täytetyt tulitikkulaatikot puiden oksiin; ja rotille merisipulit ja muut myrkyt.
Nyt ei heidän tarvinnut ripustaa lihoja puiden oksiin säilyttääkseen ne turvassa, sillä ne pysyivät koskematta luolassa kun sen aukko tukittiin. Muutoin suomalaiset tiesivät, ettei susia tarvinnut pelätä, sillä runsas lumentulo oli ne karkoittanut kauemmas etelään, jossa ne paremmin pääsivät liikkumaan.
Jos kuninkaaks ois hänen jälkeen jäänyt tuo nuori mies, mi istuu taempana, ois hyve käynyt porras portahalta. Sanoa samaa ei voi veljistänsä. Jakob ja Fredrik peri valtakunnan, mut kumpikaan ei sitä, mik' on paras. Harvoinpa haarautuvi ihmiskunto tyvestä oksiin; tuo on tahto Hänen, mi antaa sen: se Hält' on rukoiltava.
Hän luottaa miekkaansa, joka ennenkin on iskenyt niin monta kunniakasta iskua. Ah, jos Tristan herää, niin toinen heistä, Jumala yksin tiesi, kumpiko, on jäävä kuolleena paikalle. Vihdoin metsänvartija kuiskaa: "Kuningas, nyt olemme aivan lähellä." Vahti piti kuninkaan jalustimia ja köytti hevosen kiinni ohjista viheriän omenapuun oksiin.
Hän tarttui oksiin ja veti itsensä niiden avulla riippuvan kallioseinän alle, joten hän katosi vuorella seisovien näkyvistä. Koivun juurella, nojaten kylmää kallionseinää vasten, istui Laila kalpeana ja väristen vilusta. Lakkinsa hän oli kadottanut, hiukset riippuivat hajallaan hänen hartioillaan, ja sinisessä jakussaan ja harjanaisin hapsin oli hän pikemmin Ahtolan neidon, kuin ihmisen näköinen.
Tosin oli välistä vaikea kiivetä kaatuneiden puiden yli ja tarttua kiinni oksiin, sekä riidellä katajien kanssa ja tapella hyttysiä vastaan, mutta mitäs se teki? Tytöt astuivat rivakasti kohottaen helmansa, ja niin he joutuivat kauas metsään. Täällä oli paljo harakanmarjoja, mustikoita ja kornelimarjoja, mutta aivan vähä vadelmia.
Hän ryömi ja konttasi tarttuen kiviin ja oksiin, milloin seisoi hän pystyssä, silmällä etsien toista jalan-alusta, milloin mateli hän kuin ankeriainen, mutta eteenpäin meni hän yhä korkeammalle, ja joka askeleella pienen lakin tupsu pieksi hänen korviansa. Arne seisoi vuoren juurella.
Kolkko ja kuollut oli seutu, jonka kautta Jeriko nopein askelin kulki ja valittavasti narisi lumi hänen jalkojensa alla. Ei missään näkynyt, ei kuulunut elämää, kaikkiaalla vaan vallitsi kuolon hiljaisuus ja kolkkous. Tien varsilla seisovat puutkin olivat kuolleina, liikkumattomina ja oksiin tarttuneet lumijoukot peittivät niitä, kuni kateliinat.
Kiristetyin hampain koetimme me riistää siltä voittoa. Me emme tahtoneet antaa voittaa itseämme. Meillä oli kauhea halu murhata peto, masentaa se nyrkiniskuilla. Vähitellen kuljimme me alaspäin. Me olimme jo tammikujan päässä. Mustat oksat kohosivat vedestä, piiskaten sitä valittavalla äänellä. Kuolema odotti meitä kenties siellä jos me joutuisimme oksiin.
Kun Antti kertoi tavanneensa karhut, Pekka innostui suuresti ja olisi tahtonut samoin kuin Anttikin heti päästä niiden kimppuun, mutta kun Taneli oli ilmoittanut ajatuksensa tästä asiasta, hän antoi myöten, ja sitten autettiin yksissä neuvoin toistaan Pekankin hirveä paloiteltaessa ja lihoja oksiin ripustettaessa. Niin oli päivä päättynyt.