Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
En rakasta tyyntä mä lahdelman, En lampea aallotonta! Ikävää on onnikin ainainen, Ykstoikkoist' aika on rauhainen, Jos myrskyjä ei ole ollenkaan Ei ollenkaan, Vaan kaikki on kiihkotonta. Ei kuulune tyyneys maailmaan, On taistelu elämän ehto. Lepo, rauha ne enteitä kuolon on, On haudan kolkkous kiihkoton Tuli, into se suoraa on elämää Se on elämää, Jalon, suuren aattehen kehto!
Silmien alle ilmaantuivat mustat kaaret, saattaen polosen äidin epätoivoon. Haudan kolkkous vallitsi Koivulassa, jossa ennen niin suloinen kotilämpö, niin onnellinen, hiljainen perhe-elämä oli vallinnut.
"Ei poikaseni", vastasi äiti hymyillen, "ei ne todellakaan taivaasen kutsuneet, mutta kun syksyllä, ennenkuin talven kolkkous luonnon kuolettaa; kun silloin pimeys peittää vaippaansa koko maan, niin kehottavat nuo ylhäällä vilkkuvat valot meitä luoksensa liihoittelemaan, mutta pimeys ei tahdo sitä.
Kaikkein ensiksi saapui yhtymäpaikalle Simo Hanskuri tasajuoksuisen hevosen selässä, joka välistä myös sai kunnian kantaa helpompaa kuormaa ja kauniimpaa ratsastajaa, nimittäin Katria. Hanskurin kasvojen alipuoli oli viitalla peitetty, se merkitsi ettei ystävät saisi kysymyksillä viivyttää hänen kulkuansa katuja pitkin; osaksi kenties oli myös ilman kolkkous syynä siihen peittämiseen.
Sellaisessa ristiriitaisessa mielentilassa istuin taas muutamana iltana rautatievaunussa matkan teossa, kuten tavallista. Oudon kaupungin olin jälelleni jättänyt, ja tuntemattomia seutuja kuletti kiivas kyyti. Hämärä antoi vauhtia tuskallisille tunteille. Vaikka pitkällinen matkusteleminen ja vieraissa viivyntä oli kokenut tunteita turruttaa, niin sittenkin kolkkous rinnassa kojotti.
Jo Runokokeissa oli Kasimir Leino nykyaikaisena vapaa-ajattelijana esiintynyt. Tuossa kauniissa runossa Sunnuntaina hän jo oli ylpeästi tunnustanut, että maailman avaruus oli hänelle armaampi kuin kirkon kolkkous, luonnon hiljaisuus rakkaampi kuin virret messu-rahvaan.
Mutta eversti Stålsköld'illä ei ollut aikaa pitkiin mietiskelemisiin. Tosin tunsi hän että tuo häntä tässä kaikkialla ympäröivä haudantapainen kolkkous painoi hänen mieltänsä, mutta sen ohessa kiihtyi hänen vihansa ja suuttumuksensa joka silmänräpäys.
Moni arvelikin ukon elävän hyvässä sovussa pahan hengen kanssa ja yleiseen kammoksuttiin häntä ja hänen asuntoansakin. Rukkiukko eli yksinäisyydessään, jonkinmoisessa salaperäisyyden hämärässä ja omituinen kolkkous tuntui hänestä leviävän kaikkiaalle, missä hän liikkui.
Kun rukous oli luettu, istui pappi jonkun aikaa, katsellen tuota ihanaa näkö-alaa, jonka kauneutta ei edes nyt talven kolkkous voinut peittää, ja hetkinen kului näin, ennen kuin hän taas kääntyi surumielisen kumppalinsa puoleen.
Ruhtinatar Colette taas oli keveä lintunen, joka alinomaa siisti höyheniänsä; Boscovitsh tuntui hänestä lapsimaiselta ja markisitar vanhalta hupsulta. Tosin oli talossa vielä isä Alphée, mutta tuo kömpelö ja kuiva munkki ei ymmärtänyt viittauksia, ei kuningattaren salaisia kärsimyksiä eikä hänen povessansa asuvia pelkoja ja epäilyksiä. Näihin vaikutti ehkä myöskin alkavan talven kolkkous. St.
Päivän Sana
Muut Etsivät