Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Siellä kutsui hän herran kahdenkeskiseen ja kauan he sitten keskustelivatkin Jerikosta. Kovin ällistyi Sormulainen alussa, kun rukkiukko aivan peittelemättä ilmotti tulleensa kosimaan Loviisaa kasvatillensa. "Varmaan olet sinäkin huomannut, että tyttäresi ja pappilan Kallen välillä on ollut yhteisiä tuumia, mutta se on ollut molemmin puolista erehdystä", lausui Meyer.
Haudankaivajan seura ei Jerikoa tuntunut huvittavan ja kun kalmuri asettui istumaan hänen viereensä puna Marjetta-vainajan haudalle, lähti poika kotiinsa. Rukkiukko ei vieläkään ollut kotona ja kärsimättömänä, lähtöpäivästä selon saamisen vuoksi, odotteli Jeriko häntä. Ilta tuli ja pimeä vallitsi jo kaikkiaalla, mutta Meyeriä ei alkanut näkyä, ei kuulua. Vihdoinkin viimein kuului etäältä askelia.
Oikein häntä värisytti miettiessään, että taas joutuisi Kissa-Kertun ja Riston kiusattavaksi, vai lieneekö syystuuli sen aikaan saanut. "Jospa rukkiukko olisi isäni, niin ei hätääkään, mutta nythän en enää saa häntä nähdäkään, kuin toisinaan; enkä enää milloinkaan saa hänen kuulla soittavan", ajatteli poika.
Silloin kertoi vanha Kaikunen, että Sormulan herra oli kuolinvuoteellaan tunnustanut hänelle Mustalla Heikillä Riihimäen rinteessä kuristuttaneensa Meyerin kuoliaaksi, kun rukkiukko oli uhannut velastaan myyttää Sormulan ja sitten lahjoittaa kaiken omaisuutensa Jerikolle.
"Miksi niin alakuloinen, poikani?" toisti rukkiukko kysymyksensä, mutta ei saanut mitään vastausta. "Kallen lähtöäkö noin suret", jatkoi vanhus, "sehän on narrimaista.
Muutaman päivän perästä muutti Jeriko kuitenkin päätöksensä, sillä rukkiukko pyysi häntä luoksensa oppiin. Meyerille oli näet alkanut kesän kululla tuiskuta tilauksia niin, ett'ei hän itsekseen voinut enää toimeen tulla ja paitsi sitä oli hän tottunut pojan seuraan ja ikävöi häntä.
Leikin ei kuitenkaan annettu tositöitä häiritä, sillä rukkiukko painoi oppilaittensa mieleen syvälle oman elämänsä ohjeen, jonka hän oli lainannut eräästä kirjasta ja joka kuului: "Työ ja taistelu, käskyt on Herran, Eloa on työ, mut' laiskuus kerran Häpeähän saattaa Ja kuolemahan kaataa."
Tuo toivo petti, sillä rukkiukko valvoi vielä ja näkyi ahkerasti tutkivan isoa kokolehti-raamattua, josta hänellä oli tapa aamuin illoin lukea kasvatillensa joitakuita lukuja.
Jo pari vuosikymmentä oli rukkiukko paikkakunnalla asunut, mutta ei kukaan ollut vielä ennen Jerikoa, hänen kynnyksensä yli jalkaansa astunut, eikä hänkään avannut muiden ovea, mutta kirkossa istui hän paikallansa joka sunnuntai olipa ilma millainen hyvänsä. Kun rukkiukko oli pitäjääsen tullut, oli hänestä kaikemmoisia huhuja liikkunut.
Tuo paljon kokenut rukkiukko kohtelikin Jerikoa enämmän poikanaan, kuin oppipoikana ja opetti hänelle kaikkea mitä itse tiesi ja taisi. Poika sai oman viulunsakin, sillä ilolla oli Meyer huomannut hänellä olevan luontaista taipumusta sen soittamiseen. Kaikin tavoin koetti rukkiukko sitten pojan kykyjä kehittää sekä sanoin, että töin.
Päivän Sana
Muut Etsivät