United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivä alkoi jo sarastaa silloin, kuin Jeriko sai kirjeensä valmiiksi ja tuskin oli se ehtinyt valeta, kun jo Sormulan herra, nimismiehen kanssa, tuli Meyerin asuntoon laillisena perillisenä panemaan vainajan omaisuutta "sinetin taakse". Jerikon täytyi silloin taas kerran lähteä kodistaan, eikä hän suinkaan paljoa tavaraa kanssansa saanut.
Alaltaan se ei ole suuri, mutta sen kadut ovat hyvin kapeat, joten siihen voi mahtuakin se suuri asujanten paljous, kuin siinä sanottiin olevan. Meyerin matkakäsikirjan mukaan asuu siellä 155,000 ihmistä seuraavissa ryhmissä: 75,000 kreikkalaista, 45,000 turkkilaista, 15,000 juutalaista, 10,000 katoolilaista, 6,000 armenialaista ja 4,000 muukalaista.
Sormulan herra luovutti Jerikon mielellään palveluksestaan ja taivutti vielä Meyerin myymään mökkinsä Laurille hyvästä hinnasta ja muuttamaan asuntonsa kirkonkylään, jossa hänellä olisi paremmat tulot ja muutoinkin mukavampi elämä. Suuri hinta houkuttelikin ukon kauppaan, sillä hän piti paljon rahasta ja täytyyhän ihmisen jostakin pitää, niinkuin vanhain naisten kissalempikin osottaa.
Meyerin piti näet lakkaamatta puuhailla vieraan kanssa, milloin selittää hänelle, mitä Chamisson Schlemilillä tarkoitetaan, kuinka pitkä Rinaldo Rinaldinin parta oli, tahi muuta semmoista, milloin taas kuunnella, kuinka hirveitä Bachin sonaatit olivat huonosti soitettuina.
Nyt oli hän mielestään paljoa onnettomampi, kuin äsken tuolla kosken rannalla, mutta uhka oli paennut. Sen oli tuo pikkuinen vesipisara ukon silmän nurkassa saanut aikaan. Jeriko tunsi itsessään runsaasti elinvoimia ja nuoruuden innostuksella päätti hän, Meyerin johdolla, ryhtyä miehen tavoin tosityöhön, sillä hän oli nyt vakuutettu kasvatusisänsä olevan todellisen ystävän hänelle.
Puoliyöhön asti pilkotti valkea Meyerin mökistä sinä iltana ja naapurit kummastelivat, mitä ihmettä siellä nyt mahdettiin tehdä. Maalarin Maija ei jaksanut hillitä itseänsä, vaan nousi vähissä vaatteissaan vuoteelta, heitti ison villahuivin hartioilleen ja juosta sipsutti naapuriin. Ovi oli tosin kiinni, mutta Maija ei sitä hämmästynyt. Hän jyskytti ovea ja huuteli: "ohoi! avatkaa, avatkaa!
"Isäni, isäni", tyrski Loviisa, "oli syynä Meyerin kuolemaan". "Kuinka? Ei suinkaan! Hänhän kuoli halvaukseen?" "Ei, ei", selitti Loviisa, mutta ei voinut jatkaa.
Tuo yleinen kammo oli syynä siihenkin, ett'ei kukaan vaihdokkaan etsijöistä mennyt Arnold Mark Meyerin mökkiin se oli rukkiukon oikea nimi kadonnutta poikaa kysymään. Vielä seuraavana sunnuntaina puheltiin kokkomäellä vilkkaasti kadonneesta pojasta ja useimmat päättivät haltijoiden ottaneen hänet halttuunsa.
Se oli erehdys, se on Meyerin syy; hän on kasvattanut minut siinä luulossa, kenties uskoi hän niin itsekin, vanha hupsu! Ei elämä meille köyhille tarjoa onnea, vaan kurjuutta ja ylenkatsetta; ja sitähän me ansaitsemmekin. Mikä on isäni? Juopporenttu. Mitä ovat veljeni ja minä itse? Ihmiskunnan hylkyjä. Ja mikä on elämämme tarkoitus?
Kauan seisoi muijaparka siinä vilusta väristen kuulematta mitään muuta kuin yhden ainoan sanan, mutta siinä sitä olikin. Se sana oli "Loviisa", ja siitä ynnä Meyerin vastauksista sai tuo vikkelä eukko selväksi koko asian menon.