United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta minä olen ainakin semmoinen, etten voi yksin mitään. Tosin vaikka sinä et puhuisikaan mitään minun kanssani, niin jo se tieto, että on ystävä, elättää minua, se on niin kummallista. Nyt sanoi Reinhold: Helena, minun tunteeni sinua kohtaan ovat jo enemmän kuin ystävän. Helena kääntyi ja rupesi katsomaan hänen silmiinsä niinkuin olisi kysynyt mitä hän tarkoittaa.
Hän lausui sanansa keveästi, ikäänkuin leikillä, mutta samalla antaen moitteen tuntua. Caesarin silmät kostuivat Ihastuksesta ja hän huudahti: "Jumalat ovat antaneet minulle hiukan lahjoja, mutta sitäpaitsi he ovat antaneet minulle ystävän, joka on todellinen tuntija ja joka sanoo minulle totuuden vasten silmiä ja se merkitsee vielä enemmän."
Mietti siinä elämäänsä, kuvitteli tulevia päiviä. Eipä ollut hänen elämänsä hauskaa kuten pienenä tyttönä, silloin, kun äiti ja veli vielä olivat elossa ja päivät huolettomia. Ikävä oli siitä asti vaivannut. Yhden ystävän hän tuli tuntemaan, mutta tämänkin kanssa sai harvoin yksissä olla ja vain joskus puhella... Ja toista hänelle toimitettiin, tylyä miestä, jota ei koskaan voisi rakastaa.
Hän loi vaaleansiniset kujeelliset silmänsä suostumuksen osotteeksi mastojen huippuihin Matrosvigen'issä ja kysyi senjälkeen tuttavalla, matalalla äänellä, niinkuin se, joka myös voi käyttää hyväkseen ystävän oikeuksia: "Minkätähden olet niin vihainen kauppapalvelijalle? mitä on hän tehnyt sinulle?" "Tehnyt minulle? Hän?" Hän hypähti äkkiä ylös niinkuin syttynyt ruuti.
Vaikk'ei vanha ijältään sillä milloin sinä taikka kukaan muu ikinä on kuullut minun sanovan, että kahdenkymmenen-vuotinen tyttö on vanha ijältä! on serkkusi tohtorin vaimo ja semmoisena hän on mitä minä sanoin. Se on hyvä sinulle, John, että serkkusi on tohtorin vaimo. Sinä olet saanut hänessä mahtavan ja hyvän ystävän, joka tulee vielä paremmaksi, sitä rohkenen ennustaa, jos ansaitset sitä.
Silloin, silloin vasta tunsin, että olin kadottanut hänet iäksi, ystävän, jota olin rakastanut ja vihannut, ja jonka olin murhannut. Silloin, silloin vasta näin, ettei minulla enää olisi rauhaa, ei iloa, eikä toivoa. Siitä hetkestä sydämeni kovettui ja elämä tuntui minusta olevan täynnä kirousta.
"Mutta enhän minä voinut uskoa että ihminen tulee takaisin," sanoi Dora melkeen itkien. "Sinä voit uskoa minua, se on sentähden, että hän on erään mamman ystävän poika..." "Dora kulta, minä uskon sinua, mutta sinä punehduit niin, että pienet kasvosi leimusivat. No, onko hän sievä mies?" "On, hän matkustaa nyt kotia papiksi vihittäväksi... Kenties sinä tahdot lähettää jotain äitillesi."
Tässä, Lanyonin käden kirjottamana mitähän se merkitsi tässä? Utterson oli vähällä antautua kiusaukseen, kiellosta huolimatta, jo nyt avata kirje ja ottaa selvä salaisuudesta. Mutta kunniantunne ja ajatus kuolleen ystävän luottamuksesta tulivat hänelle avuksi, ja tästä hetkestä pysyi kirje koskemattomana hänen yksityisen kirjoituspöytänsä vaahteralaatikossa.
Mutta sen sijaan se antoi minulle ystävän, joka enemmän kuin kolme vuosikymmentä on uskollisesti minua auttanut ja jonka avutta se tehtävä, johon olen elämäni parhaimmat voimani uhrannut, olisi jäänyt ainaiseksi minulta suorittamatta. Ehkä olisi siinä tapauksessa joku muu ihminen minua onnellisempana sen suorittanut. Ikuisesti ei olisi voinut tämä tehtävä suorittamatta jäädä.
Olisi hauska tietää, uskoivatko fariseukset, jotka sanoivat, että Vapahtajallamme oli perkele, että hänen sanansa kuitenkin voivat olla hyödyksi niille, jotka eivät, niinkuin he, "viljelleet armo-välikappaleita." Minä olen tavannut ystävän.