United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanhuudessaankaan ei hän puhunut lapsillensa eikä poikansakaan lapsille, joita nyt oli jo useampia, yhtäkään neuvovaa eikä opettavaista sanaa, vaan he saivat elää ja olla aivan niinkuin heidän itsensä halutti. Viimeiseltä kaatui hän vuoteen omaksi, jossa hän vielä vuosikauden vietti paremmin kuolleen kuin elävän elämää.
Hänen miehensä oli kuollut pian kahdeksantoista vuotta sitten; hän oli ammuttu eräässä ryöstön-yrityksessä, jonka hän oli tovereineen tehnyt postivaunuja vastaan. Maranna kantoi silloin lasta sydämmensä alla, kuin hänen miehensä ruumis tuottiin kylään, kasvot noessa: mutta hän rohkaisi itsensä ja pesi kuolleen kasvot puhtaiksi, ikäänkuin olisi hän voinut pestä hänen mustan rikoksensakin pois.
Jos hän olisi tietänyt hänen kuolleen, olisi hän vähemmän lukua pitänyt, mihin hänet myytiin. Mutta jos hän vielä elossa oli, jos hän palaisi hääpäivän jälkeen! Haamuna liikkui hän kujassa lehmiä hyväillen, tietämättä missä hän oli, ketä hän puhutteli. Syödä ei hän voinut ollenkaan ja laihtui päivä päivältä niin, ettei poskien ihanasta punasta enää jälkiäkään ollut jälellä.
Pieksu-Niilo oli pieni veijari mieheksi, pörhöisellä, keltaisella tukalla, joka aina riippui otsalla; hänen naamansa oli pyöreä kuin täysikuu, ja sen keskeltä ilmestyi nenä pienenä nyppylänä; kun hän hymyili, näytti hänen ohuthuulinen, leveä suunsa, suurine hampaineen, melkein kuolleen irvistävältä suulta.
Verivirran äkkiä syöksyessä sydämeen, on älykkäinkin pää tyhjä kuin kuolleen pääkallo. Hyvää iltaa! huusi tyttö lempeästi ja rohkaisevasti, niin kuin hän olisi ymmärtänyt nuoren konttoristin sisimmät tunteet. Hyvää iltaa! sai tämä vihdoin vastatuksi.
»Yksin olen ja yksin olen ollut koko elinaikani. Kolmen vuoden ijässä olin, kun äitini kuoli, ja ihmiset sanoivat hänen kuolleen ankarista päivätöistä Surunlinnassa. Muutamien vuosien kuluttua herätti isäni minut eräänä yönä, sanoen: Nouse pois, Elias, sanomaan minulle hyvästi; minä nyt lähden sotaan. Ja hän meni eikä koskaan palannut.
Paljon muutakin rukoili hän ja puhui elämänsä merkillisistä vaiheista. Hetken äänetönnä levättyään, jatkoi hän taas: "Vielä tahdon teille ilmoittaa salaisuuden, jonka todistajana tässä pian kuoleva Mich. Pehrson on. Luvatkaa kuitenkin, ett'ette ilmaisemani salaisuuden johdosta kuolleen nimeä ja mainetta tahraa, sillä Jumala on hänen tekonsa kostanut."
Kuolleen kunniaksi uhrattiin yhä uusia uhreja, hänen kuvansa valettiin kallisarvoisiin metalleihin, ja hautaus muodostui ennenkuulumattomaksi juhlallisuudeksi, jossa kansa sai kummastella Caesarin peittelemättömiä surunilmauksia, itkeä kilpaa hänen kanssaan, ojentaa kätensä anomaan almuja ja ennen kaikkea pitää hauskaa harvinaisen näytelmän kustannuksella.
Silloin suopea taivas lähetti heidän luokseen profeetta Mooseksen julistamaan varoituksen sanoja, joista olisi saatu kylliksi parannuskeinoja. Mutta ei! Kuolleen meren rannoilla, asujat eivät, niinkuin melkein aina on laita, kun raaka sukupolvi tulee sankarien ja profeettojen kanssa tekemisiin, huomanneet Mooseksessa mitään hyvää.
Kuolleen hevosen haju oli ne sinne viekoitellut ja nyt ne odottivat ainoastaan raakalaisten lähtöä päästäkseen osalliseksi kestiin. Hetki tämän perästä kojoteerot eivät enää voineet nähdäkään tuota Salaperäistä vuorta. Syynä siihen oli maanpinnan muuttuminen, jota kesti monta peninkulmaa, mutta matka oli heille kumminkin niin tuttua, etteivät ensinkään tulleet huolelliseksi tässä suhteessa.